Tiistaina se taas alkaa – nimittäin Ensitreffit alttarilla. Jossain vaiheessa aiempia kausia katsoessani inspiroiduin ja päätin rakentaa seuraavaa kautta silmälläpitäen bingon ohjelmassa tyypillisesti esiin nousevista…
Kategoria: Parisuhde
Parisuhteen hoitaminen vaatii paitsi kumppanin kanssa vietettyä yhteistä aikaa, myös suhteen kummankin osapuolen tarpeiden ymmärtämistä. Kun nämä kaksi asiaa tiedostaa, voi löytää lukemattomia tapoja hoitaa…
Moni meistä haaveilee hyvästä parisuhteesta. Mutta näemmekö sen jonain kaukaisena asiana, jonka saavuttaminen vaatii pitkän polun kulkemista? Mitä jos vaihtaisimme näkökulmaa ja keskittyisimme nykyhetkeen? Havahtuisimmeko…
Kävin tänään aamulla hiihtämässä. Maisema tykkiladun ympärillä oli musta ja taivaalta tiputteli vettä. Harmaiden suksenpohjien luisto olisi varmasti voinut olla parempi, eikä kehon olotilakaan tuntunut…
Olen aiemmin kirjoittanut halausten positiivisesta vaikutuksesta niin parisuhteeseen, mielialaan kuin terveyteenkin (linkki aiempaan tekstiin). Tuossa tekstissä mainitsin, että parhaat hyödyt halaamisesta saa, kun halauksia on…
Käsiini tarttui eilen lehti, jossa asiantuntijaneuvona kehotettiin kohtelemaan kumppaniaan kuten toivoisit hänen kohtelevan sinua. Jutussa pidettiin tätä ehkäpä tärkeimpänä parisuhdeneuvona ja jatkettiin vielä: ”Pyri antamaan…
Aloita tämän jutun lukeminen pysähtymällä hetkeksi ja palauttamalla mieleen tilanteita, joissa muistat kehuneesi itseäsi kumppanillesi. Jatka lukemista vasta, kun olet oikeasti miettinyt asiaa ja palauttanut…
Koronavirus tulee valitettavasti laittamaan monet parisuhteet koetukselle. Rasitusta suhteeseen lisäävät niin yhtäkkinen yhteisen ajan lisäys kuin lomautusten, irtisanomisten ja konkurssien aiheuttamat taloudelliset huoletkin. Suunnitelmissani on…
Tällä kertaa käteeni tarttui Kimmo Takasen kirjoittama Parisuhteen tunnelukot. Takanenhan on tunnettu myös muista tunnelukkokirjoistaan. Perusajatuksena on, että ”tunnelukot ohjaavat käyttäytymistämme erityisesti läheisissä ihmissuhteissa, sillä…
Tulipa eilen (jostain syystä…) mieleen kirjoittaa lapsiperheiden aamuista. Tarkemmin sanottuna niistä ”Maanantai!” -aamuista. Näitähän tuntuu joskus lapsiperheissä riittävän viikon jokaiselle päivälle ja joskus vielä pari…