Parisuhteessa on ratkaistavien ongelmien lisäksi ongelmia, joihin ei löydy ratkaisua. Suhde voi kuitenkin olla onnellinen erimielisyyksistä huolimatta.
Kategoria: Parisuhde
Yli 2,5 miljoonaa ihmistä elää Suomessa samassa taloudessa kumppaninsa kanssa. Parisuhteissa toimimisella onkin suuri vaikutus maamme hyvinvointiin.
Seksistä puhutaan ja kirjoitetaan sujuvasti eri yhteyksissä. On kuitenkin tärkeä ymmärtää, että seksi tarkoittaa eri ihmisille eri asioita.
Monet ajattelevat tuntevansa kumppaninsa, erityisesti jos takana on jo useampia yhteisiä vuosia tai jopa vuosikymmeniä. Tosiasiassa me kaikki kuitenkin muutumme elämämme mittaan. Se, että aikanaan…
Parisuhdeoppi # 3. Mikäli kumppanisi toiminta ei vaaranna kenenkään terveyttä tai perheen taloutta, kannattaa miettiä pariin kertaan onko siihen tarvetta puuttua.
Jos raha-asiat mietityttävät, kannattaa tehdä oman talouden varasuunnitelma. Huolet helpottavat, kun tietää miten aikoo toimia missäkin tilanteessa.
Uutisten aiheuttamaa ahdistusta voi vähentää rajoittamalla omaa uutisvirtaa, laatimalla varasuunnitelman ja panostamalla perheeseen.
Monet ajattelevat tuntevansa kumppaninsa, erityisesti jos takana on jo useampia yhteisiä vuosia tai jopa vuosikymmeniä. Tosiasiassa me kaikki kuitenkin muutumme elämämme mittaan. Se, että aikanaan…
Parisuhteen laatuun voi vaikuttaa pienillä tavoilla. Syyskuussa haluan kannustaa jokaista ajattelemaan kumppanistaan positiivisemmin. Vaikka arjessa on joskus helpompi huomata toisen virheet ja puutteet, kannattaa myös…
Sanonnan mukaan erinomaisuus ei ole teko, vaan tapa. Parisuhteeseen sovellettuna tämä tarkoittaisi silloin sitä, että erinomainen parisuhde ei muodostu yksittäisistä teoista, vaan suhteessa toistuvista tavoista.…