Saimme kumppanini kanssa mahdollisuuden testata Parempi avioliitto ry:n pariskunnille suunnatun viikonlopun mittaisen Syysseminaarin. Koska olen aiemminkin ajatellut, että voisin alkaa jakaa kokemuksia eri palveluista nimenomaan parisuhteen näkökulmasta, tämä toimikoon sopivana avauksena näille kirjoituksille. Toivottavasti oman kokemukseni jakaminen alla auttaa sinua muodostamaan käsityksen siitä, voisiko tällainen parisuhdeseminaari tai -leiri olla teille sopiva juttu.
Tämä kirjoitus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Parempi avioliitto ry:n kanssa. Tuon tällaisissa yhteistyökirjoituksissa aina ilmi rehellisen mielipiteeni mahdollisine kehitysehdotuksineen, jotta lukija saisi tuotteesta/palvelusta mahdollisimman realistisen kuvan ja voisi arvioida sen soveltuvuutta itselleen. Muista kirjoituksistani nämä eroavat siis vain siten, että saan erillisen sopimuksen mukaisesti jonkinlaisen korvauksen taholta, jonka tuote/palvelu kirjoituksessa esiintyy.
Ennakkotunnelmat ja -odotukset
Oman kuvauksensa mukaan ”Parempi avioliitto ry on kristillisestä arvopohjasta käsin toimiva voittoa tavoittelematon yhdistys, joka tarjoaa ennen kaikkea avioliittoleirejä ja -kursseja sekä tukiparitoimintaa. Tarkoituksena on saada perheet voimaan paremmin vertaistuen ja koulutuksen avulla. Toiminta perustuu pitkälti vapaaehtoisuuteen.”
Syysseminaarista taas todettiin seuraavaa: ”Tulkaa viihtymään ja palauttamaan mieleen oppeja, joilla varmistatte parisuhteenne hyvinvoinnin myös syksyn pimentyessä. Kurssi sisältää monipuolisia luentoja ja aiheita syventäviä ryhmäkeskusteluja. Viikonvaihteen aikana avautuu mahdollisuus aiemmin opitun täydentämiseen sekä uusien näkökulmien löytämiseen yhdessä muiden kanssa. Olkaa ryhmäläisiinne yhteydessä ja tulkaa joukolla mukaan!”
Lähtökohtaisesti kaksipäiväiseen Syysseminaariin osallistuminen herättikin itsessäni kahdenlaisia tunteita. Toisaalta parisuhdepuoli ja tavoite innostivat suunnattomasti. Toisaalta taas heräsi vahva kysymys siitä, mahdunko ja sopeudunko joukkoon, kun en tiedä yhtään keitä ”ryhmäläiseni”, joihin pitäisi olla yhteydessä olisivat tai miten ”kristillinen arvopohja” sopisi tällaiselle keskivertoiselle (?) suomalaiselle, jolla sunnuntain jumalanpalvelukset ovat rippikoulun jälkeen jääneet jonkin verran vähiin.
Onko seminaarin toimiminen kristillisestä arvopohjasta käsin syy olla osallistumatta?
Koska viime vuosina on puhuttu paljon kirkosta eroamisesta ja yhteiskunnan maallistumisesta, ja tätä kautta uskon useampien lukijoiden miettivän juuri tätä puolta asiasta, niin tartun tähän asiaan hieman. Ohjelmaa ja kuvauksia netistä etukäteen lukiessamme me olisimme ainakin kaivanneet hieman enemmän tietoa siitä, miten paljon tilaisuudessa olisi vaikkapa rukoilua tai virsien laulamista, ja miten luontevalta tai toisaalta häiritsevältä se tuntuisi, jos tällaiseen ei ole jokapäiväisessä elämässään tottunut. Emme kokeneet tätä kuitenkaan syyksi jättää tätä seminaaria testaamatta. Lukemista jatkamalla saat toivottavasti käsityksen siitä, miten aiheellista tai aiheetonta tähän asiaan tarttuminen lopulta oli ja miltä seminaari meistä tuntui.
Mitä seminaarissa tulisi tapahtumaan?
Parempi avioliitto ry:n nettisivuilta löysimme seminaariohjelman viikonlopulle. Aiemmin vastaavissa tapahtumissa käyneille tämä ohjelma oli varmasti itsensä selittävä. Tällaiselle toimintaan tutustumattomalle ohjelma herätti kuitenkin kysymyksiä.
- Onko musiikki virsien laulamista?
- Mitä ovat mystiset ”RYHMÄT”, jotka ohjelmassa toistuvat jokaisen luennon jälkeen? Ryhmien olisi lisäksi mahdollista kokoontua jo perjantai-iltana ennen varsinaisen seminaarin alkua. Miten tästä sovittaisiin ryhmäläisten kesken ja mitä silloin tekisimme, jos emme edes tiedä yhtään mistä on kyse?
- Entä ”ilmoitukset”? Onko kyseessä kirkon slangisana jollekin uskonnolliselle jutulle, vaiko vain hetki tiedottaa normaaleista seminaareihin kuuluvista käytännön asioista?
Musiikin ja osittain ryhmienkin osalta näihin kysymyksiin löytyi lisätietoa Parempi avioliitto ry:n nettisivuilta Usein kysyttyä -osiosta. En lähde näitä kysymyksiä ja vastauksia tässä toistamaan, vaan keskityn alla siihen miten itse asiat seminaarissa koin (ja osittain vaimonikin).
Olisiko seminaarista oikeasti mitään hyötyä?
Tämä kysymys mietitytti erityisesti itseäni etukäteen. Vaikken väitäkään olevani mikään parisuhdeasioiden syvällinen asiantuntija, luulen silti lukeneeni (ja tässä blogissa kirjoittaneeni) asioista enemmän kuin valtaosa suomalaisista miehistä. Kuten kaikki tiedämme, vaikeaa ei kuitenkaan yleensä ole tiedon hankkiminen, vaan asioiden käytäntöön vieminen. Tarjoaisiko seminaari tällä saralla lisäarvoa niin paljon, että sen takia kannattaisi jättää lapset viikonlopuksi hoitoon ja näin ollen uhrata harvinainen vapaa perheviikonloppu? (Seminaarissa muuten oli maksua vastaan mahdollisuus lastenhoitoon, mutta me jätimme lapset tällä kertaa isovanhempien hellään huomaan.)
Yksi seminaariin osallistumista puoltavista asioista oli tietysti luvassa olevat vertaiskeskustelut. Vaikka netistä voi lukea kaikenlaista ja kavereiden kanssakin tulee välillä ruuhkavuosituskaa purettua, oli kieltämättä houkutteleva ajatus vaihtaa näkökulmia asioista kasvotusten sellaisten ihmisten kanssa, jotka elävät samaa elämänvaihetta, mutteivät kuitenkaan ole ”liian lähellä” omaa elämää.
Toisaalta ajatus asioista puhumisesta oli myös pelottava. Olisiko mahdollista, että löytäisimme suhteestamme jonkin piilossa olleen kipukohdan, joka muuttaisi hyväksi kokemamme suhteen huonommaksi? Tai tulisinko sanoneeksi ryhmäkeskusteluissa jotain sellaista, jota puolisoni mielestä ei kuuluisi jakaa muille edes – tai varsinkaan – tällaisessa tilaisuudessa? Olisiko suurikin riski, että saisimme tästä vielä riidan aikaiseksi?
Tällaisten ajatusten ylitsekin nousivat kuitenkin etukäteen seuraavanlaiset jatkuvasti toistuvat ajatukset ja kysymykset.
- Eihän me tätä tarvita!
- Mitä tämä voi muka meille antaa?
- Meillähän menee muutenkin ihan hyvin!
Näistä huolimatta päätimme siis kuitenkin lähteä avoimin mielin mukaan.
Ilmoittautuminen
Ilmoittautuminen sujui helposti Parempi avioliitto ry:n verkkosivujen kautta. Ilmoittautumislomake oli ehkä hieman vanhanaikaisen näköinen, mutta ainakin meidän kohdallamme moitteettomasti toimiva. Ilmoittautumisen yhteydessä saattoi perustietojen lisäksi kertoa vapaaehtoisesti hieman tarkempia taustatietoja parisuhteestaan. Nämä tiedot auttavat ymmärtääkseni tapahtuman järjestäjiä muodostamaan sopivia ryhmiä tilaisuuteen, jotta kaikki parit saisivat ryhmäkeskusteluista mahdollisimman paljon irti. Onhan huomattavan eri asia keskusteletko vaikkapa vauvaperheen vanhempana parisuhdeasioista
- lapsettomuudesta kärsivän pariskunnan kanssa
- toisen vauvaperheen vanhempien kanssa
- vauva-ajan haasteista pari vuotta sitten selvinneen parin kanssa vaiko
- eläkeläisparin kanssa.
Näistä kaksi keskimmäistä varmasti pystyy tuomaan sinulle lisäarvoa, kun taas lapsettomuudesta kärsivän tai eläkeläisparin kanssa vertaistuki voi jäädä hieman heikommaksi puolin ja toisin.
Kotitehtävät
Noin viikko ennen tapahtumaa sähköpostiin saapui tervetulokirje kotitehtävineen. Tässä vaiheessa ensimmäisen tehtävän sanamuoto hieman pysäytti, sillä siinä viitattiin varsin suoraan kesällä pidettyyn/pidettyihin leireihin. Itselläni ainakin vahvistui hieman sellainen ajatus, että mihinköhän salaseuran kokoukseen olen yrittämässä mukaan. Onnistuukohan soluttautuminen joukkoon kuitenkaan ihan niin kivuttomasti kuin ehkä aiemmin olin ajatellut?
Vaikka meillä jäi kotitehtävien tekeminen viime tinkaan, eli perjantai-iltaan, ei näiden tekemättä jättäminenkään mikään katastrofi olisi ollut. Hieman näitä tehtäviä lauantaina ensimmäisen ryhmäkeskustelun alussa käytiin läpi, mutta ei todellakaan ruvettu mitenkään tenttaamaan tai syyttämään ketään tekemättä jättämisestä. Ehkäpä näiden tehtävien tarkoituksena siis tosiaan oli lähinnä auttaa oikeanlaiseen tunnelmaan siirtymisessä.
Tehtävät (2 kappaletta) itsessään olivat mielestäni ihan onnistuneita ja sopivan lyhyitä. Ne tehtiin yhdessä kumppanin kanssa ja niissä pohdittiin mm. sitä, mitkä seikat saavat sinut tuntemaan, että kumppanisi rakastaa sinua ja pitää sinua tärkeänä. Nämä onnistuivat sopivasti johdattamaan meitä viikonlopun aihepiiriin ja suuntaamaan ajatukset arjesta parisuhteeseemme. (Kummasti tulee muuten kirjoiteltua tällaisia lauseita, vaikka parisuhteen ja arjen ei todellakaan pitäisi olla toisistaan erillisiä asioita…)
Tapahtumapäivä koittaa
Olin vielä perjantai-iltana kotitehtäviä tehdessämme lähdössä tapahtumaan varsin levollisin mielin. Olinhan työni puolesta käynyt seminaareissa ennenkin ja parisuhdepuolenkin kanssa ajattelin tämän blogin pohjalta pärjääväni ihan hyvin.
Lauantai-aamuna jouduin kuitenkin toteamaan ymmärtäväni, miksi joillain voi olla korkea kynnys ilmoittautua tällaiseen tapahtumaan. Huomasin nukkuneeni yön levottomasti ja jossain alitajunnassa jännittäneeni tapahtumaa. Ehkä ainut jännityksen aihe minkä osasin pukea sanoiksi oli se minkä jo aiemminkin mainitsin, eli tulisinko sanoneeksi ryhmäkeskusteluissa jotain sellaista, mikä mahdollisesti tulisi – mielestäni siis hyvästä ja avoimesta suhteestamme huolimatta – vaimolleni yllätyksenä ja vaikuttaisi negatiivisesti suhteeseemme. Ja tunnustetaan, onhan se nyt jännittävää ja hieman pelottavaakin lähteä puhumaan yksityiseltä tuntuvista parisuhdeasioista täysin tuntemattomien ihmisten kanssa.
Jälkikäteen sain muuten kuulla, että joskus parit tosiaan löytävät näissä tilaisuuksissa pinnan alla piileviä haavoja, jotka nousevat esiin. Tällöin kuitenkin tällaisten asioiden selvittäminen tuottaa hieman pidemmällä tähtäimellä entistä vahvemman suhteen. Itse vertaisin asiaa urheilijoille tuttuun superkompensaatioon. Eli kun treenaat kovaa, suorituskyky hetkellisesti romahtaa, nousten sitten kuitenkin levon myötä entistä korkeammalle tasolle.
Tapahtumapaikalle saapuminen ja aamukahvi
Tapahtumapaikalle (Järvenpään Seurakuntaopisto Tuusulanjärven rannalla) oli helppo löytää. Parkkipaikalla oli ihmisiä keltaisine liiveineen ohjaamassa autoilijoita, mikä olikin varmasti paikallaan, kun tapahtumaan osallistui useampi sata ihmistä. Parkkipaikalta ainakin tällaiset ensikertalaiset opastettiin tervetulotoivotusten kera ystävällisesti ilmoittautumispisteelle, joskin ilman ihmiskontaktiakin olisi varmasti selkeiden kylttien avulla perille löytänyt.
Kun vielä ilmoittautumisrakennuksen ovellakin oli ihmisiä toivottamassa osallistujat tervetulleiksi ja ohjaamassa (suunnilleen neljä metrin päässä sijaitseville) ilmoittautumispisteille, tunsi nykyiseen itsepalveluyhteiskuntaan tottunut jo melkein jonkinlaisen kulttuurishokin. Jälkikäteenkin jouduin vielä toteamaan vaimolleni, että onpas mukava kun jossain yhteiskunnassamme vielä tänä päivänä kohtaa hyvää ja mukavaa ihmisten ihmisille antamaa – ei siis pelkästään ihmisen konemaisesti suorittamaa – palvelua. Muutenkin opastus ja infoaminen sekä aikataulut ja muut käytännön järjestelyt toimivat viikonlopun aikana hyvin, eikä missään vaiheessa tullut tunnetta, että ”nyt tarvitsisin apua, mutta mistäköhän sitä saisi”.
Aamukahvi
Olimme paikalla hyvissä ajoin ja ehdimme hyvin nauttia ilmoittautumispisteen vieressä sijaitsevassa ruokalassa aamukahvit ”suolapalan”, eli lihapasteijan kera. Samalla tutustuimme meille ilmoittautumisen yhteydessä jaettuun materiaaliin.
Tässä vaiheessa meinasi myös itseeni iskeä rimakauhu. Luentomateriaalista löytyy paitsi luentojen materiaalit myös luennon jälkeen pienryhmässä käsiteltäviä kysymyksiä. Esimerkin vuoksi nostetaan niistä tässä yksi esille.
”Mitä tunteita helposti kätket puolisoltasi? Kerro usein toistuvasta tunteestasi, joka kumpuaa kauempaa menneisyydestäsi. Mihin tilanteisiin se liittyy? Miten se vaikuttaa elämääsi tai avioliittoosi tällä hetkellä? Miten olet yrittänyt hoitaa sitä?”
Siis mitä!?!?! Enhän minä tuollaisesta osaa vieraiden ihmisten kanssa puhua!
Ei auta. Täällä ollaan ja juttukin on luvattu kirjoittaa. Pakko siis porskuttaa eteenpäin. Siirrymme siis urheiluhalliin, joka osoittautuu käytännössä hieman normaalia koulun salia suuremmaksi liikuntasaliksi, kuuntelemaan seminaarin avauspuheenvuoroa ja ensimmäistä luentoa.
Viikonlopun konsepti
Urheiluhalli oli järjestetty hieman kuten koulun kevätjuhlaan, mutta ilman koristeluja. Salin reunalle oli tehty lava, jossa oli bändiä varten soittimet valmiina. Luentojen pitäjille oli tietokone jolla näyttää esityksiä valkokankaille. Salin sivussa oli myyntipiste, jossa oli esillä kirjoja, jääkaappimagneetteja yms. tilaisuuden aihepiiriin sopivaa tavaraa. Lisäksi salista löytyi pieni pöytä, josta löytyi kirjepaperia, kirjekuori, kyniä ja pieni kori. Myöhemmin selvisi, että tässä pisteessä olevilla tarvikkeilla pystyisi itse kukin halutessaan kirjoittamaan kumppanilleen kirjeen, joka myöhemmin (6 kk päästä tms.) laitettaisiin postiin järjestäjien toimesta. Hieno ajatus ja mahdollisuus!
Aloitus
Tilaisuuden aloitus tapahtui pitkälti samaan tapaan, kuin myöhemmin aloitettaisiin jokainen aamu- ja iltapäivä tilaisuuden aikana. Tähän aloitukseen kuuluivat yleensä:
- aloitussanat
- rukous
- muutama yhdessä laulettu laulu
- mahdollisia ilmoituksia eri asioista, eli käytännön järjestelyistä, kirjojen ostomahdolllisuuksista, lahjoitusmahdollisuuksista jne.
Silmäänpistävää ainakin tällaiselle ensikertalaiselle oli laulujen laulaminen seisten. Tälle oli loogisena perusteluna se, että viikonlopun aikana istuttaisiin muutenkin ihan tarpeeksi. Välillä seisomista soisi harrastettavan työelämässäkin enemmän. Toisaalta taas tämä lisäsi tilaisuuteen myös joistakin osallistujista havaittua hurmoshenkisyyttä, mikä tällaiseen tottumattomalla osui kyllä jonkin verran silmään. Laulut itsessään vaihtelivat siten, että mukana oli aina sekä jokin uskonnollisempi laulu että maallisempi laulu (mm. useampia Juha Tapion parisuhdetilaisuuteen sopivia kappaleita). Jokaista laulua säesti lavalle noussut bändi, johon kuului myös solisti. Nämä laulut johdattivat osallistujat osaltaan hyvin tunnelmaan. Aloitusosuudesta puheenvuoro vaihdettiin luennoitsijoiden siunaamisen kautta luennon pitäjille.
Luennot
Tapahtuman varsinaisen perustan muodostivat alustusten jälkeiset ”luento + pienryhmä” -kokonaisuudet. Käytännössä aina aamu- tai iltapäivän aluksi kuunneltiin ensin luento jostain aiheesta, minkä jälkeen siirryttiin pienryhmiin keskustelemaan samasta aihepiiristä.
Luennoitsijat olivat pääasiassa seminaariin osallistuvia pareja, eli vertaisia. Ei toki ketä tahansa pareja, eli tällaisen satunnaisen seminaarilaisen ei sentään tarvinnut kiivetä lavalle pitämään luentoa. Luentoja pitävät parit avasivat rohkeasti oman elämänsä tapahtumia. Samalla he kytkivät asioita laajempiin parisuhteeseen liittyviin malleihin tai tutkittuun tietoon sekä välillä Raamatunkohtiinkin. Luennoissa yhdistyivätkin mukavalla tavalla parin oman elämän kertomukset sekä laajemmat tutkimuksiin yms. perustuvat mallit. Viikonlopun viimeinen luento sunnuntaina iltapäivällä poikkesi hieman muista luennoista, sillä sen piti televisiostakin tuttu Marianna Stolbow.
Luentojen jälkeen siirryttiin aina pienryhmiin (erillisiin tiloihin) keskustelemaan luennon aihepiiristä.
Ryhmät – eli mitä ne mystiset ”ryhmät” oikein ovat?
(Pien)ryhmät olivat 3-4 parin ryhmiä, joissa luentojen aiheita syvennettiin. Käytännössä istuimme neuvottelutilan kaltaisessa tilassa piirissä ja keskustelimme edellisen luennon aihepiiriin liittyvistä asioista omien kokemuksiemme ja ajatuksiemme kautta. Ammateista yms. statusasioista ei tullut puhua edes esittäytyessä, millä saavutettiin hyvin kaikkien ryhmäläisten tasa-arvo. Kaikki olivat paikalla parisuhteen osapuolina, eikä ammatilliseen elämään turhaan viitattu.
Keskustelun avaajana/runkona toimivat ennalta luentovihkosessa annetut kysymykset, joiden avulla asiasta lähdettiin juttelemaan. Periaatteessa, ja käytännössäkin, jokainen ryhmässä sai kertoa ajatuksiaan kysymyksestä. Usein, tai olikohan jopa aina, keskustelu kuitenkin lähti vyörymään omille raiteilleen jo kauan ennen kuin kaikki olivat ehtineet vuorollaan vastaamaan kysymykseen. Tämä oli mielestäni vain ja ainoastaan positiivista, sillä nämä keskustelut suunnilleen samassa elämäntilanteessa olevien parien kanssa olivat ehdottomasti parasta mitä viikonlopulla oli tarjota. Asiaa on hieman vaikea kuvata tekstiksi, mutta sanonpahan vain, että nämä ryhmässä käydyt keskustelut olivat mahtavia ja antoisia.
Erityisesti vaimoni oli etukäteen hieman epäillyt, että onko hänellä mitään sanottavaa tai osaako hän puhua parisuhdeasioista ryhmässä ollenkaan. Tämä pelko osoittautui kuitenkin täysin turhaksi ja vaimonikin joutui toteamaan jälkikäteen, että ”ei se sitten niin vaikeata ollutkaan”. Keskustelua johdattelevat kysymykset olivat niin lähellä jokaisen elämää, että niistä tuntui jokaisen ryhmäläisen olevan helppo puhua. Toki joku pystyi varmasti avaamaan elämäänsä ja ajatuksiaan vähän syvemmältä ja joku vähän vähemmän syvemmältä aiheesta ja ihmisen luonteesta riippuen. Luonnollisesti mitä syvemmältä tällaisessa keskustelussa avaa omia ajatuksiaan, sitä enemmän keskustelulta myös saa itse irti keskustelun siirtyessä enemmän juuri sinne missä mahdollinen oma (ehkä monessa tapauksessa tiedostamatonkin) kipupiste on ja muiden kertoessa asiasta kokemuksiaan ja näkökulmiaan.
Muiden ryhmäläisten asiaa liippaavista kokemuksista saikin mukavasti perspektiiviä omiin asioihin. Itsekin jouduin viikonlopun aikana huomaamaan, että vaikka etukäteen olin ajatellut edellä kuvatun laisia ”ei tämä voi mitään antaa” -tyyppisiä ajatuksia, avasivat luennot ja keskustelut kuitenkin itse asiassa varsin syvälläkin sisälläni olevia asioita ja johtivat keskustelun jatkumiseen kotona (hyvässä yhteishengessä ja positiivisessa sävyssä) vielä sunnuntai-iltanakin. Näiden avautuneiden asioiden vaikutuksen parisuhteeseemme uskon olevan jatkoa silmällä pitäen vain ja ainoastaan positiivinen.
Ryhmiä vetivät tehtävään koulutetut ryhmänohjaajat. He olivat muuten seminaariin osallistujia siinä missä muukin parit, mutta heidän vastuullaan vain on ryhmän käytännön asioiden hoitaminen. Ryhmätilan lukollisen oven avaaminen, aikatauluista kiinni pitäminen, keskustelun johtaminen siten, että jokainen saa halunsa/tarpeensa mukaan suunnilleen yhtä paljon aikaa viikonlopun aikana jne. Ryhmänohjaajat siis myös palauttivat sopivan hetken tullen edellisessä kappaleessa mainitut polveilevat keskustelut raiteilleen ja antoivat seuraavan henkilön taas kertoa ajatuksiaan kysymyksestä, josta keskustelu oli lähtenyt liikkeelle. Usein tässä vaiheessa jouduttiin kaivamaan paperit esille ja tarkistamaan, että mikäs se kysymys taas olikaan.
Kaikki ryhmässä käydyt keskustelut ovat ehdottoman luottamuksellisia. Siksi en avaa keskusteluja tässäkään yhteydessä edes esimerkein sen enempää. Koitan tällä välttää sitä riskiä, että joku tunnistaisi minut tätä mahdollisesti lukiessaan ryhmäläisekseen ja tuntisi sitä kautta olonsa epämukavaksi, vaikkei kyseinen henkilö millään tavalla olisikaan tekstistäni tunnistettavissa. Jos kuitenkin tunnistatte minut jotenkin ryhmäläiseksenne tätä lukiessanne, niin suuri kiitos teille kaikille vielä kerran!
Entä jos näemme tuttuja – mitä nekin ajattelee?
Monella saattaa olla myös pelko siitä, jos sattuu törmäämään tällaisessa tilaisuudessa tuttuihin ihmisiin. ”Mitä nekin ajattelee?” ”Luulevat varmaan, että meillä on jokin hirveä ongelma, kun ollaan tultu tällaiseen tilaisuuteen.”
Mekin tosiaan törmäsimme tuttuun pariskuntaan tilaisuuden tauolla – tästä siis ennakolta mitään tietämättä. Ennen kuin kerron kohtaamisesta, totean kuitenkin, että itse suhtautuisin edellä mainittuihin ennakkopelkoihin seuraavasti.
- Jos kohtaat jonkun tutun tällaisessa tilaisuudessa, kannattaa muistaa, että he ovat aivan samassa tilaisuudessa. Teillä kummallakin on siis täysin sama tavoite – pitää huolta parisuhteestanne.
- Jos teillä sattuisikin olemaan ajurina tapahtumaan lähtemisessä hieman suurempi kriisi suhteessa, eikö kuitenkin ole kunnioitettavampaa yrittää hoitaa sitä yhdessä, vaikka sitten tällaiseen tapahtumaan osallistumalla. Varsinkin, jos toinen vaihtoehto on antaa tapahtumaan mahdollisesti osallistuvan pariskunnan kuulla jälkeenpäin, että olette eronneet yrittämättä tehdä mitään asialle. Voisin kuvitella heidän arvostavan enemmän sitä, että he ovat nähneet teidän edes yrittäneen hoitaa asiaa tapahtumaan osallistumalla, oli lopputulos sitten mikä tahansa.
Ja selvyyden vuoksi todettakoon vielä, että itselleni ei ainakaan jäänyt ollenkaan sellainen olo, että suuri osa tapahtumaan osallistuvista pareista olisi jotenkin kriisin keskellä. Päinvastoin, huomattava osa heistä oli nähdäkseni tekemässä sitä paljon puhuttua parisuhteen jatkuvaa hoitamista. Mutta toki suureen joukkoon varmasti ”kriisiparejakin” mahtui. Tästä on kuitenkin vaikea sanoa mitään varmaa, kun ei asia mitenkään silmilleni hypännyt tai ketään parisuhteen tilanteen mukaan missään tilanteessa mihinkään paremmuusluokkiin eroteltu. Mutta sitten siihen tuttujen kohtaamiseen.
”Moi! Kiva nähdä teitä täällä!”
Niin. Saamamme tervehdys – aiemminkin Parempi avioliitto ry:n tilaisuuksissa käyneisiin – puolituttuihin törmätessämme oli ehdottoman lämmin ja tervetulleeksi toivottava. Ei siis pienintäkään tietoa ”mitäköhän nuokin täällä tekevät” -tyyppisestä kyräilystä, vaan meille jäi tunne aidosta ilahtumisesta kohdatessamme. Tunsimme olomme todella tervetulleeksi tapahtumaan näiltäkin osin. Kiitos siis teille vielä näin jälkikäteen, jos satutte tätä joskus lukemaan ja itsenne tästä tunnistatte!
Tunnelmat seminaarin jälkeen
Vaikka olemme pyrkineet viettämään säännöllisesti (1-3 kertaa vuodessa) parisuhdeaikaa 1-3 yön ”parisuhdeviikonlopun” muodossa, oli olo seminaarin jälkeen jotenkin erilainen. Tämä tuntui jo lauantaina illalla. Tunsin jotenkin syvempää tunneyhteyttä parisuhteessani ja lisäksi kummallista rauhallisuutta/levollisuutta. Asiaa on hieman vaikea kuvailla, sillä en ole varma olenko koskaan tuntenut vastaavaa. Oletan tämä olevan sitä (stereotyyppisesti) naisten paljon peräänkuuluttamaa ja kaipaamaa tunneläheisyyttä. Tiedä häntä, mutta ehdottoman positiivinen olotila minulla kuitenkin kumpanakin iltana kotiin ajaessa oli.
Mites sitten se uskonnollisuus?
Tämä on varmasti kysymys, joka monia pohdituttaa, joten palataan aiheeseen vielä vähän. Tähän täytyy aluksi todeta, että ”kristillinen arvopohja” kyllä näkyi vahvasti tapahtumassa. Parempi avioliitto ry:n tapahtumissa tulet siis nyt kokemani perusteella näkemään ympärilläsi huomattavasti ”normaalia” elämää enemmän ihmisiä, jotka näyttävät tai kertovat avoimesti uskonnon harjoittamisen olevan luonnollinen osa elämäänsä. Ellet siis satu itse harjoittamaan uskontoa keskivertosuomalaista tapauskovaista enemmän.
Käytännössä uskonnollisuus näkyi tapahtumassa omaan silmääni seuraavilla tavoilla.
- Luennot ja pienryhmät aloitettiin rukouksella ja lisäksi rukous lausuttiin myös pienryhmien päätteeksi. Ennen luentoja rukouksen lausui joku lavalla olijoista ja pienryhmissä tämä vastuu oli ryhmänohjaajaparilla. Ketään ei tietystikään pakotettu rukoilemaan, eli käytännössä vaihtoehtona oli istua kyseinen lyhyt aika hiljaa omissa ajatuksissaan.
- Ohjelmaan sisällytetyissä lauluissa osassa laulettiin jotain esimerkiksi Jumalaan liittyen ja lisäksi mukaan mahtui pari virttäkin. Toisaalta joukossa oli myös ei-uskonnollisia parisuhdeteemaan sopivia lauluja, joita kuulee päivittäin radiokanavilta.
- Luennoitsijat siunattiin tehtäväänsä ennen luentoa.
- Luennoilla vilahti siellä täällä viittauksia Raamatun eri kohtiin ja esiintyvät parit saattoivat tuoda myös puheessaan ja esityksessään esiin uskontoon viittaavia asioita, vaikka pääpaino olikin parisuhteen näkökulmassa. Se miten paljon tätä esiintyi, vaihteli hieman luennoitsijoiden mukaan.
- Sunnuntaina avauspuheenvuoron jälkeen ennen ensimmäistä luentoa luettiin lyhyt psalmi.
- Jipun ja Sami Elorinteen esitys/kertomus omasta tarinastaan lauantain iltaohjelman aluksi pyöri enemmänkin uskonnon ympärillä johtuen siitä, että uskolla on olennainen osa heidän parisuhdetarinassaan. (Mainittakoon muuten, että tämä esitys oli ehdottomasti kuulemisen arvoinen. Pari kertoi lavalla yhteisen tarinansa ja aina välillä Jippu lauloi kyseisestä elämänvaiheesta tekemänsä laulun.)
Itse koen, että jos pystyy kuuntelemaan edellä kuvatut asiat ”näkemättä punaista” ja sietämään paikoin ehkä havaitsevansa lievän hurmoshenkisyyden joidenkin osallistujien kohdalla, en näe tätä puolta syynä olla osallistumatta tällaiseen tapahtumaan, oli oma uskonnollinen vakaumus sitten mikä tahansa.
Näen siis tällaisessa kristillisessä taustassa myös paljon positiivisia asioitakin, varsinkin kun tilaisuudessa ei missään vaiheessa vähäisimmässäkään määrin tullut sellaista oloa tai ajatusta, ettenkö olisi tervetullut ihan riippumatta siitä mikä on oma suhteeni uskontoon, enkä kokenut että kyseessä todellakaan olisi ollut mikään käännytystilaisuus. Uskoisin, että tästä taustasta johtuvat ainakin osittain seuraavat hyvät asiat.
- Tapahtumassa oli varsin tasa-arvoinen ilmapiiri. Ihminen kohdattiin ihmisenä tapahtuman ulkopuoleisesta ”yhteiskunnallisesta asemasta” tai ammatista riippumatta.
- Tapahtumassa oli positiivisen rauhallinen ja levollinen ilmapiiri, vaikka parisuhdeasiat eivät aina ole niitä helpoimpia käsiteltäviä. (Älä kuitenkaan erehdy luulemaan, että ”rauhallinen ja levollinen” tarkoittaisi passiivista tai flegmaattista, sillä siitä ei todellakaan ollut kyse.)
- Pienryhmissä ei käynyt mielessäkään ajatus siitä, että joku olisi tuominnut, vaikka välillä käsiteltiin aika vaikeitakin asioita. Ryhmässä oli siis aidosti sellainen olo, että mistä vaan voi puhua ja silti muut ryhmäläiset haluavat jakaa sinulle omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan auttaakseen parhaansa mukaan.
- Mikäli oma talous on syystä tai toisesta tällä hetkellä todella tiukilla, osallistumiseen on mahdollista saada myös tukea Parempi avioliitto ry:n kautta, eikä tällainen tuen saaminen erota sinua mitenkään muista tapahtuman osallistujista. Osallistumisen ei siis pitäisi viime kädessä olla kenelläkään rahasta kiinni.
Yhteenveto
Voisin tähän loppuun vetää vielä lyhyesti yhteen asiat, jotka mielestämme näimme parhaina ja toisaalta asiat joihin itse olisimme kaivanneet muutosta viikonlopun aikana.
Parasta:
- Mahtavat ja antoisat vertaiskeskustelut pienryhmissä.
- Tapahtuman aikana muodostunut aito ymmärrys siitä, että melkein kaikilla pariskunnilla tuntuu olevan yhteisen matkansa varrella isompiakin ongelmia, mutta niistä on oikeasti mahdollisuus selvitä ja rakentaa sitä kautta entistä vahvempi suhde.
- Positiivinen ja rauhallisen luottavainen tunnelma vaikeidenkin asioiden äärellä.
- Tunne siitä, että olimme aidosti tervetulleita seminaariin, vaikkemme olleet käyneet tapahtumissa aiemmin.
- ”Pienet suuret” oivallukset, joita tapahtuman aikana saimme. Nämä saattoivat kummuta ihan yksittäisistä lauseistakin. Itselläni esimerkiksi sen asian ymmärtäminen, että luottamus suhteessa lapsiin kumpuaa yhdessä tekemisen kautta, ja tämä yhdessä tekeminen lapsuusaikana luo pohjaa sille, että murrosiässä ja myöhemminkin lapsi uskaltaa ja haluaa jutella kanssani vaikeammistakin asioista ja jakaa elämänsä tapahtumia.
- Oman kumppanin kanssa tapahtuman aikana saavutettu normaalia huomattavasti syvempi tunne- ja keskusteluyhteys.
Parannettavaa:
- Osallistumiskynnyksen madaltaminen ja ennen tapahtumaa ajatuksiin nousseen ”salaseurafiiliksen” poistaminen (ennakkotehtävien sanamuodot, parempi tiedottaminen siitä mitä ”ryhmien” kokoontuminen jo perjantaina käytännössä tarkoittaa kun en edes kunnolla tiedä mitä ”ryhmä” tarkoittaa puhumattakaan siitä että tietäisin ketä ryhmääni kuulu tai mitä siellä voisi perjantai-iltana tapahtua).
- WC-tilojen riittävyys lyhyiden siirtymien/taukojen aikana.
- Luentotilana toimineen urheiluhallin/liikuntasalin lievä viileys. Kumppanin kanssa yhteinen (salin ovelta saatu) peitto jalkojen päällä tietysti lähensi oloa mukavasti, eikä tuolla nyt pipoa tarvinnut, ja toimihan tämä viileys myös ihan hyvänä ”jäänsärkijä-puheenaiheena” ikuisen säästä keskustelun sijaan, mutta ehkä uuteen suunnitteilla olevaan monitoimihalliin tms. kannattaa harkita sellaista lämmitys-/ilmanvaihtojärjestelmää, että takin tarkenee mukavasti riisua 😉
- Viimeisen ryhmäkeskustelun aivan liian lyhyt kesto.
Loppuyhteenvetona voisinkin todeta, että mikäli kaikki uskontoon viittaava saa sinut hermostumaan tai näkemään punaista, saattaa sinun olla vaikea tavoittaa tapahtuman muuten niin positiivista tunnelmaa ja saada sitä kautta tällaisesta seminaarista – tai vaikkapa Parempi Avioliitto ry:n kesän leireistä – parhaita hyötyjä irti. Mutta mikäli pystyt suhtautumaan asiaan neutraalisti ja ajattelemaan, että ”tämä nyt vain on osa tätä konseptia”, ja sitä kautta keskittymään parisuhdeasioihin uskonnollisen puolen häiritsemättä, tai koet jopa uskonnollisenkin puolen omaksesi, sinulla on mahdollisuus saada tällaisesta seminaarista tai leiristä todella paljon hyötyä paitsi parisuhteellesi ja perhe-elämällesi, myös omalle ”ihmisenä kasvamisellesi”. Itse ainakin lähden mielelläni tällaisena keskivertosuomalaisenakin uudemmankin kerran mukaan.