Blogiini on hiljalleen kertynyt kohtuullinen määrä erilaisia juttuja parisuhde- ja perheasioihin liittyen. Koska ihan kaikesta mielenkiintoisesta en kuitenkaan ehdi itse kirjoittamaan, pyrin jakamaan myös muiden…
Daddy Speziale Posts
Kun puhutaan kommunikoinnista parisuhteessa, tai missä tahansa muussa tilanteessa, suurin osa ihmisistä varmaankin ajattelee automaattisesti itsensä ilmaisemista puheen avulla ja vastavuoroisesti toista kuunnellen. Keskustelemalla siis.…
Parisuhteeseen kuuluu luonnollisena osana useita erilaisia vaiheita. Jotkut esittävät suhteen elinkaaren kolmena vaiheena ja jotkut toiset taas seitsemänä. Monet jotain siltä väliltä. Kuitenkin enemmän tai…
Alkamassa on jälleen se viikko vuodesta, kun monet äidit ja lapset pohtivat mitä isä tahtoisi isänpäivänä tehdä ja mikä olisi mieluisa lahja. Siksi ajattelin jakaa…
Kuukauden kirjana esitellään tällä kertaa Päivi Lipposen ja Pirjo Wesaniemen Lapsi ja ero – kertomuksia lapsesta ja avioerosta. Kirjassa ääneen pääsevät eri ikäiset ihmiset, jotka ovat…
On taas aika kuunvaihteen ja sitä myötä kotona pidettävien Yllätystreffien käsikirjoituksen julkaisemisen. Käsikirjoitukset löydät tuttuun tapaan alla olevien linkkien takaa ja mikäli Yllätystreffit™ on sinulle…
”Vanhemmuus on hukassa.” Kukapa ei olisi kuullut tätä lausahdusta kyllästymiseen asti. Mielenkiintoisempi kysymys kuitenkin kuuluu, että miksi se vanhemmuus on hukassa. Oman näkemykseni mukaan vanhemmuus…
”Vain tiukkikset rajoittavat pelaamista!” ”Pelaaminen on vaarallista lapselle.” Ja niin edelleen. Keskustelu videopelaamisesta tuntuu olevan usein kovin mustavalkoista ja tunteisiin menevää. Siksi perehdyin asiasta tehtyihin…
Jokaisessa pidemmässä parisuhteessa kohdataan niin päivittäisiä ongelmia kuin suurempia kriisejäkin. Arkiset riidat, parisuhteen kehittymisen mukanaan tuomat erilleen kasvamiset ja suuremmat kriisit kuuluvat kaikki parisuhde-elämään. Tilastoja…
Netin keskustelupalstoilla törmää usein kysymykseen siitä, onko jokin asia pettämistä. Omasta mielestäni tätä on kuitenkin turha kysyä muilta. Vain itse voit tietää ja sopia yhdessä…