Skip to content

Parisuhteesi tarina

Parisuhteeseen kuuluu luonnollisena osana useita erilaisia vaiheita. Jotkut esittävät suhteen elinkaaren kolmena vaiheena ja jotkut toiset taas seitsemänä. Monet jotain siltä väliltä. Kuitenkin enemmän tai vähemmän samanlainen suhteen elinkaari toistuu kerta toisensa jälkeen asiantuntijoiden puheessa. Itse asiassa harvasta asiasta parisuhteisiin liittyen tunnutaan olevan niin yksimielisiä kuin tästä. Koska en ole asiaa aiemmin blogissani käsitellyt, ajattelin nyt esitellä nuo vaiheet rakastumisesta kumppanuuteen teillekin, jotka niihin ette välttämättä ole vielä tutustuneet. En kuitenkaan anna teille listaa vaiheesta – tällaisen voitte löytää helposti hakukoneenne avulla. Sen sijaan ajattelin kertoa sinulle tarinan parisuhteestasi. Sen luettuasi voit halutessasi kertoa minulle kommenttikentässä osuinko oikeaan, eli tunsinko suhteesi tarinan sinua tuntematta.

Sen pitemmittä puheitta – siirrytään tarinaasi.

Sinun parisuhteesi tarina

Olet ihastunut. Ajatuksesi on vallannut ihminen, jonka kanssa tykkäät viettää aikaa. Itse asiassa et haluaisi olla hänestä ollenkaan erossa. Ajan viettäminen kavereittesi kanssa on alkanut tuntua merkityksettömältä. Vietät aikaasi mielummin ihastuksesi kanssa. Tuon täydellisen olennon, jossa et juuri vikoja näe. Jos tarkkaan kuuntelet, huomaat jonkin vaimean äänen pääsi sisällä varoittelevan tietyistä asioista ja niiden yhteensopivuudesta luonteesi kanssa, mutta jos tuon äänen joskus kuuletkin, niin vain ohimennen. Sitten unohdat sen taas.

Parisuhteen alkuvaihe on usein auvoista pilvissä leijailua.

Tätä onnellista olotilaa on jatkunut jo kuukausia. Kaverit ovat kyselleet oletko unohtanut heidät täysin. Vastauksesi on ollut ”en, mutta kun…”. Hiljalleen ajan mittaan nuo vastauksesi alkavat kaduttaa sinua. Tajuat jättäneesi ystäväsi paitsioon. Eihän elämä voi olla pelkkää yhdessäoloa tuon yhden ihmisen kanssa. Eihän hän edes loppujen lopuksi ole niin täydellinen. Hänessäkin on monta asiaa jotka haluaisit tarkemmin ajateltuna muuttaa. Eivätkä halunne edes kohtaa monessa asiassa. Miten ihmeessä olet joskus voinut tuntea niin, että olisitte kuin yksi ihminen, joka hengittää, ajattelee ja tuntee samaan tahtiin? Ehkä olitkin väärässä. Ehkä tämä ei ollutkaan sitä rakkautta, jota olit etsimässä.

Alatte tehdä asioita enemmän itseksenne. Vietätte edelleen aikaa myös yhdessä, mutta yhä useammin huomaat teidän riitelevän. Toinen haluaisi toista ja toinen toista. Huomaat mieleesi juolahtavan koko jutusta luopumisen. Ei tällaista koko elämää jaksa. Löydät varmasti paremmankin kumppanin, jonkun joka on vähän samanlaisempi kuin sinä.

Joidenkin kuukausien jälkeen alat nähdä kumppanisi realistisemmassa valossa ja ymmärrät, että hänkään ei ole täydellinen. (Kuten ei kukaan muukaan.)

Päädyt kuitenkin jatkamaan suhdetta. Pystyttehän loppujen lopuksi edes joskus jollain tavalla sopimaan joistain asioista ja muodostamaan käytäntöjä, jotka toimivat joskus paremmin ja joskus huonommin. Pystyt esimerkiksi näkemään silloin tällöin kavereitasi ilman kumppaniasi. Ja näettehän välillä yhdessäkin ihmisiä, joista on hiljalleen muotoutumassa ehkä yhteisiä ystäviänne. Olette sitä paitsi todenneet olevanne suunnilleen samoilla linjoilla elämän suurista kysymyksistä kuten lasten hankkimisesta ja uskollisuudesta parisuhteessa. Ja kaikesta huolimatta tunnet olosi skitsofreeniseksi. Tietyllä tavalla kaipaat kyllä edelleen kumppanisi kainaloon. Jotenkin vain tuntuu niin hankalalta löytää sitä alussa vallinnutta yhteyttä ja päästä sinne.

Samaan aikaan sinua kuitenkin repivät teidän riitanne. Huomaat, ettette olekaan samanlaisia, vaan aivan erilaisia. Ehkä huomaat toisen teistä usein olevan hyökkäävä ja toisen vetäytyvän kuoreensa. Tuntuu kuin kävisitte jatkuvaa valtataistelua siitä, miten asioiden elämässänne pitää olla. Toinen haluaa siivota jatkuvasti ja toista taas ei sotku hetkauta. Kumppanisi haluaisi muokata ulkonäköäsi enemmän mieleiseensä suuntaan – tai siltä sinusta ainakin tuntuu – ja sinä taas mielellään saisit hänet osallistumaan nykyistä enemmän yhteiseen taloudenpitoonne. ”Toista ei voi muuttaa” sanotaan, mutta kyllä tuo toinen nyt vähän sentään voisi tapojaan muuttaa fiksumpaan suuntaan!

Sinulla tuntuu siis olevan paljon odotuksia kumppaniasi kohtaan, joita hän ei tunnu pystyvän täyttämään. Yrität (ehkä tiedostamattasikin) muuttaa häntä täydelliseksi ihannekumppaniksesi. Tämä luo ymmärrettävästi entistä enemmän kitkaa välillenne. Samalla huomaat miettiväsi kuka oikein olet ja mitä elämältäsi haluat. Vetäydyt tietoisesti kauemmas kumppanistasi ja pohdit, mitä oikeastaan haluat. Et kuitenkaan luovuta vielä kokonaan. Parempaakaan vaihtoehtoa ei juuri nyt ole näköpiirissä.

Synkempinä aikoina valonpilkahdukset ovat vähissä. Et saa iltaa tai yötä muutettua päiväksi, vaikka kuinka yrittäisit. Mieli tekee antaa kokonaan periksi.

Hiljalleen alat ymmärtää, ettei toista voi muuttaa. Ei hän muutu, vaikka kuinka yrittäisit Opit myös asia kerrallaan iloitsemaan kumppanisi hyvistä puolista ja hyväksymään hänen erilaisuutensa. Alat nähdä teidät toisianne täydentävänä parina, sillä onhan erilaisuus myös vahvuus. Ei kummankin tarvitse olla hyviä samoissa asioissa, ajattelet. Sinunsta tuntuu itse asiassa helpottavalta, kun voit luottaa sinun näkökulmastasi hankalammat asiat toisen hoidettavaksi. Häneltä ne sujuvat luonnollisesti!

Alat myös kaivata takaisin kumppanisi lähelle. Haluaisit teidän olevan läheisempiä kuin mihin olette viime aikoina pystyneet. Hiljalleen huomaat kumppanisi myös hyväksyvän näitä läheisyystarpeitasi aiempaa paremmin. Lähekkäin ja yhdessä oleminen tuntuu taas luontevalta, mutta nyt on jotenkin helpompi päästää kumppani myös tekemään omia juttujaan. Eihän välillä erillään oleminen tarkoita, ettettekö kuitenkin aina palaisi takaisin toistenne luokse ja jakaisi asioita myös keskenänne!

Ymmärrätte myös kumpikin, että parisuhteessa ei voi olla vain saamapuolella. Jatkuvat valtataistelunne tuntuvat vihdoinkin olevan taakse jäänyttä elämää! Kauan se otti, tarkemmin ajateltuna monia monia vuosia, mutta vihdoinkin sinulla tuntuu olevan aidosti hyvä olla suhteessa. Ymmärrät myös kumppaniasi paremmin kuin koskaan. Et enää oleta, että hän muuttuu joksikin muuksi kuin mitä hän on, vaan arvostat häntä juuri tuollaisena, hänen vahvuuksineen ja heikkouksineen. Ymmärrät, ettet tarvitse kumppaniasi, mutta haluat silti jakaa elämääsi hänen kanssaan.

Ei tämä tietenkään tarkoita sitä, että elämä olisi yhtä auvoa. Edelleen teillä on erimielisyyksiä ja huonojakin aikoja. Silloin tällöin tilanne voi äityä jopa kriisiksi. Silti teillä kummallakin on kuitenkin luotto siihen, että näistä vastoinkäymisistä selvitään. Onhan teille muodostunut oma tapanne ratkaista ongelmat. Itse asiassa, niin uskomattomalta kuin se tuntuukin, pystytte vihdoin jopa puhumaan ja neuvottelemaan asioista ilman, että kumpikin pitäytyy jääräpäisesti omassa näkökannassaan.

Kumpikin teistä myös arvostaa toista ja hänen henkilökohtaisia pyrkimyksiään. Pystyttekin tukemaan toinen toistanne ja iloitsemaan toistenne saavutuksista. Samalla teillä on myös yhteisiä juttuja, joita teette. Nämä estävät teitä kasvamasta erillenne.

Lopulta opitte näkemään kauneuden ja selviämään yhdessä myös karummissa olosuhteissa.

Mutta ennen kaikkea, edellisiäkin asioita tärkeämpänä asiana pystyt vihdoinkin luottamaan siihen, että te kumpikin tahdotte elää loppuelämänne yhdessä ja haluatte raivata mahdolliset esteet tieltänne. Sen takia ymmärrätte myös kumpikin, että suhteenne tarvitsee jatkuvaa panostamista ja hoitoa, sillä – niin vakaasti uskotte – muuten edessä on suhteen kuihtuminen ja kaiken tämän hyvän menettäminen… Elämänkumppanin menettäminen.

Satua ja haavetta vain, vaiko täysin mahdollista? Missä vaiheessa sinä menet omassa tarinassasi?

Jätä ensimmäinen kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *