Skip to content

Luettua: Lapsi ja ero – kertomuksia lapsesta ja avioerosta

Kuukauden kirjana esitellään tällä kertaa Päivi Lipposen ja Pirjo Wesaniemen Lapsi ja ero – kertomuksia lapsesta ja avioerosta. Kirjassa ääneen pääsevät eri ikäiset ihmiset, jotka ovat aikanaan kokeneet vanhempiensa eron. 22:ta tarinaa eron vaikutuksesta ihmisten elämään täydentävät lopun asiantuntijapuheenvuorot, jotka tuovat kirjaan laajempaa ja neutraalimpaa näkökulmaa.

Kirja siitä, miten lapset ovat kokeneet vanhempiensa eron pienenä ja myöhemmin elämässään.

Mistä on kyse

Kirjan pääosan muodostavat 22:n eri ikäisen aikuisen kertomukset siitä, miten he ovat vanhempiensa eron kokeneet ja miten se on vaikuttanut heidän elämäänsä. Kyseessä ovat oikeastaan ihmisten lyhyet elämäntarinat vanhempien eron näkökulmasta kerrottuna. Kunkin kertojan kohdalla kerrotaan hänen nykyikänsä sekä se, minkä ikäinen kertoja oli vanhempien erotessa.

Loppuosan kirjasta muodostavat muutaman eri asiantuntijan näkemykset aiheeseen. Suunvuoron saavat niin lastenpsykiatri, Stakesin (Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus) tulosaluejohtaja, Väestöliiton parisuhdeprojektin johtaja kuin terapeuttikin.

Lukukokemus

Kirjaan oli helppo tarttua ja se oli nopea luettava. Kertomukset itsessään toki olivat rankkoja. Erityisen surullista luettavaa oli se miten aikuiset, jopa eläkeiässä olevat ihmiset kertovat selvittävänsä vieläkin ajatuksiaan vanhempien eron jäljiltä. Traumat ovat siis monessa tapauksessa olleet syviä ja läpi elämän kestäviä.

Ikävää oli huomata myös se, miten vanhemman suhde lapseen oli useimmiten lapsen näkökulmasta romuttunut uuden kumppanin (äiti-/isäpuolen) tultua kuvioihin.

Lopun asiantuntijapuheenvuorot toivat kaivattua neutraalimpaa ja laajempaa näkökulmaa asiaan. Kaikki nämä antoivat ymmärtää, että maassamme on (tai ainakin oli kirjan kirjoitushetkellä 2005) vielä paljon parannettavaa eroperheiden lasten hyvinvoinnin näkökulmasta.

Mikä oli kirjan parasta antia?

Erittäin mielenkiintoista oli tietysti lukea erolasten kokemuksia. Jokaisen kertomus oli omanlaisensa, mutta silti samat teemat ja ongelmat toistuivat monissa kertomuksissa. Paria poikkeusta lukuunottamatta esimerkiksi kaikkien kertojien omat aikuisiän parisuhteet olivat kariutuneet. Myös suhde toiseen vanhempaan oli eron jälkeen käytännössä jokaisessa tapauksessa jäänyt varsin etäiseksi.

Asiantuntijapuheenvuoroista erityisesti Jari Sinkkosen sekä Sami Mahkosen tekstit puhuttelivat itseäni. Kumpikin puhuu erittäin vahvasti lapsen edun puolesta, Sinkkonen lapsen kehityksen ja Mahkonen eroa seuraavien oikeusasioiden (elatusapu, huoltajuus- & tapaamisjärjestelyt jne.) näkökulmasta.

Mitä jäin miettimään?

Kirjan asiantuntijakommenttien perusteella sai kuvan, että nykyisin (2005) tiedetään varsin hyvin miten ero kannattaisi lasten näkökulmasta hoitaa. Paikoitellen sai myös kuvan siitä, että oikein hoidettuna ero ei olisi niin traumaattinen kokemus, kuin mitä kirjassa esitettyjen ihmisten kertomukset ehkä antavat olettaa. Kuitenkin – kuten Sinkkonenkin totesi – on olemassa viitteitä ja tutkimustietoa siitä, että osa eron seurauksista tulee vasta aikuisena ja erityisesti lasten omien suhteiden myötä. Näiden pitkäaikaisseurausten käsittely jäi hyvin vajaaksi, käytännössä olemattomaksi. Olisikin mielenkiintoista lukea lisää näistä sekä siitä, miten asiantuntijoiden esittämät epäkohdat ovat kehittyneet yhteiskunnassamme viimeisen 14 vuoden aikana.

Lisäksi jäin pohtimaan erolasten asumisjärjestelyjä. Sinkkonen esitti kirjassa varsin perustellun – vaikkakaan ei tutkimustietoon perustuvan – näkemyksensä siitä, miten sittemmin käsittääkseni yleistynyt ”viikko isällä, viikko äidillä” -asumisjärjestely ei välttämättä olisi ollenkaan lapsen edun mukainen. Jäin miettimään mitä nykyinen tutkimus sanoo asiasta.

(Pikaisella hakemisella löysin vuoroasumiseen liittyen esimerkiksi Ensi- ja turvakotien liiton sivuilta tämän esityksen sekä Time-lehden sivuilta tämän jutun. Eli vaikka kahden kodin välillä sukkuloiminen nostaa lapsen stressitasoja selvästi ydinperheeseen verrattuna, vaikuttaa toiseen vanhempaan katkennut läheinen suhde – jota vuoroasumisella koitetaan ehkäistä – olevan lapselle vielä jatkuvaa kodinvaihtamistakin stressaavampaa.)

Kenelle suosittelen kirjaa?

Kirjaan kannattaisi mielestäni tarttua kaikkien vanhempien, jotka edes harkitsevat eroa. Niin ikään kirjan pitäisi olla pakollista luettavaa kaikille erolasten isovanhemmille sekä uusioperheiden aikuisille ja muille läheisille. Myös ammatikseen tavalla tai toisella erolasten kanssa tekemisissä olevien henkilöiden kannattaa tarttua kirjaan, jotta oppii ymmärtämään lapsen näkökulmaa ja etua paremmin.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *