Vaikka netin hakukoneilla löytää nykyisin helposti apua ongelmaan kuin ongelmaan, halusin koota itselleni linkkilistan perhe- ja parisuhdeasioihin liittyen. Tallennan linkit omalle sivulleen ja päivitän listaa…
Avainsana: parisuhde
Kuka meistä muka on täydellinen? Ei kukaan. Oli kyse sitten minusta, sinusta, Mozartista, Steve Jobsista tai kenestä tahansa muusta, on meillä kaikilla omat puutteemme. Mutta…
Törmäsin aikanaan mahtavaan artikkeliin, liittyen parisuhteen kanssakäymiseen. Tutkimuksen mukaan suhteen osapuolet lähettävät jatkuvasti toisilleen pieniä viestejä, joiden tarkoitus on saada kumppanin huomiota. Yhdessä pysyvät parit antavat tällaisia viestejä kohdatessaan selkeästi useammin huomionsa kumppanille, kun taas eroon päätyvät parit jättävät…
Pidin viikon ajan tarkkaa kirjaa ajankäytöstäni. Vaikka viikko oli ruuhkavuosia elävälle optimaalinen, jouduin toteamaan, että lapset saivat silti varsin vähän aikaani.
Perhe- ja parisuhde-elämä on parhaimmillaan ihanaa. Lähestulkoon ruusuilla tanssimista. Mutta kuten avioerotilastoistakin voimme havaita, kolikon toinen puoli onkin sitten varsin erilainen. Mediassa kolikon kummastakin puolesta…