Monet ajattelevat tuntevansa kumppaninsa, erityisesti jos takana on jo useampia yhteisiä vuosia tai jopa vuosikymmeniä. Tosiasiassa me kaikki kuitenkin muutumme elämämme mittaan. Se, että aikanaan…
Daddy Speziale Posts
Parisuhdeoppi # 3. Mikäli kumppanisi toiminta ei vaaranna kenenkään terveyttä tai perheen taloutta, kannattaa miettiä pariin kertaan onko siihen tarvetta puuttua.
Jos raha-asiat mietityttävät, kannattaa tehdä oman talouden varasuunnitelma. Huolet helpottavat, kun tietää miten aikoo toimia missäkin tilanteessa.
Uutisten aiheuttamaa ahdistusta voi vähentää rajoittamalla omaa uutisvirtaa, laatimalla varasuunnitelman ja panostamalla perheeseen.
Monet ajattelevat tuntevansa kumppaninsa, erityisesti jos takana on jo useampia yhteisiä vuosia tai jopa vuosikymmeniä. Tosiasiassa me kaikki kuitenkin muutumme elämämme mittaan. Se, että aikanaan…
Parisuhdeoppeja esittelevän sarjan toisena asiana haluan nostaa esille parisuhteiden todellisen ihmelääkkeen, eli halaamisen. Olen edelleen hämmentynyt siitä, mitä kaikkia positiivisia vaikutuksia halaamisella on todettu olevan…
Parisuhteen laatuun voi vaikuttaa pienillä tavoilla. Syyskuussa haluan kannustaa jokaista ajattelemaan kumppanistaan positiivisemmin. Vaikka arjessa on joskus helpompi huomata toisen virheet ja puutteet, kannattaa myös…
Sanonnan mukaan erinomaisuus ei ole teko, vaan tapa. Parisuhteeseen sovellettuna tämä tarkoittaisi silloin sitä, että erinomainen parisuhde ei muodostu yksittäisistä teoista, vaan suhteessa toistuvista tavoista.…
Tiistaina se taas alkaa – nimittäin Ensitreffit alttarilla. Jossain vaiheessa aiempia kausia katsoessani inspiroiduin ja päätin rakentaa seuraavaa kautta silmälläpitäen bingon ohjelmassa tyypillisesti esiin nousevista…
Minulta kysyttiin hiljan mikä on suurin oppi, jonka olen parisuhdebloggaajan urallani oppinut. Jouduin pohtimaan asiaa hetken, mutta lopulta totesin vastauksen olevan selvä: parisuhdetiedon määrä oli…