Skip to content

Miten laatia oman talouden varasuunnitelma?

Mikäli talousasiat painavat mieltä, kannattaa härkää tarttua sarvista ja käydä raha-asiat kerralla läpi. Etenemällä määrätietoisesti vaihe vaiheelta, pystyy luomaan itselleen suunnitelman erilaisiin talouden kauhuskenaarioihin. Vaikka kaikki mieleen tulevat tapahtumakulut eivät välttämättä mukavia olisikaan, rauhoittavat varasuunnitelmat kummasti mieltä. Ja mikäli jokin omista kauhuskenaarioista lopulta toteutuisi, on se mukavampi kohdata, kun itsellä on toimintasuunnitelma valmiina.

Rahankäyttöä kannattaa suunnitella myös ahdistavampien tapahtumien varalle.

Kirjoitin alkuviikosta juttua siitä, miten on mahdollista suojata itseään uutisvirran aiheuttamalta ahdistukselta. Juttua kirjoittaessani aloin pohtia, että tällaiseen maailmanaikaan monessakin perheessä saatettaisiin henkisesti hyötyä talouden varasuunnitelman olemassaolosta. Siis siitä, että on jonkinlainen suunnitelma miten toimia mikäli omassa taloudessa pahin tapahtuu. Tuon pohdinnan seurauksena syntyi tämä juttu. Tämä ei ole talousneuvontaa, eikä jutussa mainittuja asioita pidä ottaa suosituksena toimia jollain tietyllä tavalla. Tämä tulee siis ottaa vain ja ainoastaan esimerkkinä yksittäisen bloggaajan itselleen ja lapsilleen tekemästä toimenpidelistasta, jonka avulla he halutessaan voivat varautua erilaisiin ikäviin talouskäänteisiin.

1. Selvitä nykyinen tilanne tarkasti

Jos et tiedä missä olet, ei ole väliä minkä polun valitset. Näinhän se menee myös omissa raha-asioissa. Mikäli raha-asioita haluaa siis suunnitella ja varautua tulevaan, tulee ensin tietää missä tällä hetkellä mennään. Tämä on joillekin aivan perus kauraa, mutta toisille taas hyvin ahdistavaa. Olen joskus auttanut ihmistä avaamaan matkalaukullisen perintä- ja ulosottokirjekuoria, joita (vapaasti ajatuksen punaista lankaa mukaillen) ”ei ole tullut avattua, kun ei niitä kuitenkaan voi maksaa”. Voin kokemuksiini perustuen kertoa, että tilanteen läpikäynnin jälkeen olo suurella todennäköisyydellä helpottaa. Mutta miten nykytilanteen läpikäynti sitten käytännössä tapahtuu?

1.1. Listaa nopeasti rahaksi muutettava varallisuus

Ensimmäinen askel on laskea yhteen nykyiset rahavarat sekä nopeasti rahaksi muutettava varallisuus. Jälkimmäinen tarkoittanee suurimmalla osalla lähinnä mahdollisia sijoitusrahasto-, osake- ja virtuaalivaluuttaomistuksia. Tämä on helppo vaihe ja nopeasti tehty. Tämän jälkeen tiedät tarkalleen, paljonko sinulla on tällä hetkellä rahaa käytössäsi tällä hetkellä ja paljonko sitä olisi, jos myisit saman tien kaikki sijoituksesi. Sijoitusten kohdalla kannattaa ottaa huomioon myös mahdolliset myyntivoittoverot, jotta ei päädy ongelmiin verottajalta myöhemmin seuraavan laskun kanssa.

1.2. Listaa mahdollinen omaisuus, jolla on suurempaa rahallista jälleenmyyntiarvoa

Kun nopeasti käytössäsi olevien rahojen määrä on selvitetty, on aika listata omaisuus jolla on mahdollisesti vähäistä suurempaa jälleenmyyntiarvoa. Tämä ei tarkoita kaiken kodin irtaimiston läpikäyntiä. Nyt puhutaan asioista, joista selvästi saisi myydessään sanotaan nyt vaikka yli 500 euroa.

Asunto ja auto kuuluvat monilla tähän ryhmään suurimpina omistuksina. Jollain saattaa olla käytössään myös kesämökki tai vene. Kodin pienemmästä irtaimistosta kyseeseen saattaa tulla esimerkiksi hieman hintavampi polkupyörä tai muut harrastusvälineet. Perintönä saadusta antiikkikalustosta tai juuri ostetusta todella hintavasta design-huonekalustakin joku saattaisi vielä olla valmis jotain maksamaan. Mutta siihen se sitten taitaa suurimmassa osassa perheitä loppuakin. Kodin irtaimistosta suurin osa on usein käytännössä rahallisesti ajateltuna arvoltaan hyvin vähäistä, vaikka tunnearvoa olisikin.

Kun olet edennyt tähän asti, olet siis saanut selvitettyä omaisuutesi arvon. (Siihen muuhun tavaraan palataan vielä myöhemmin.)

1.3. Listaa kaikki tulosi

Kolmas vaihe on listata kaikki kuukausittaiset tulot. Palkat, etuudet, mahdolliset erilaiset pääomatulot jne. Mikäli palkkatulosi vaihtelevat kuukausittain, kannattaa käydä edellisen vuoden ajalta tulot läpi ja katsoa mikä on pienin ja toisaalta suurin kuukausitulo. Tämän jälkeen pystyt todennäköisesti listaamaan tuloista seuraavat seikat:

Minimikuukausitulo. Mikä on pienin odotettavissa oleva summa, jonka jonain kuukautena tulet saamaan.

Keskimääräinen kuukausitulo. Kuinka paljon rahaa olet keskimäärin saanut kuukaudessa edellisen vuoden aikana. (Kaikki tulot yhteensä jaettuna 12 kuukaudelle.)

Edellisillä kahdella pärjää jo pitkälle, mutta halutessasi voi vielä laskea ns. ”varovaisen kuukausitulon”. Mikäli palkka sisältää huomattavasti vaihtelevia lisiä ja edelliselle vuodelle on sattunut esimerkiksi yksittäinen huomattavan pienen määrän lisiä sisältävä tilinauha, ei kumpikaan edellä lasketuista summista välttämättä ole paras oman talouden suunnitteluun. Tällöin voi käyttää varovaista arviota siitä, paljonko rahaa on käytössä kuukausittain. Tämä summa on suurempi kuin minimikuukausitulo, mutta pienempi kuin keskimääräinen kuukausitulo. Tämän tarkempi määrä perustuu aina omaan tilannekohtaiseen arvioon.

1.4. Listaa velkasi

Seuraavana tehtävänä on listata kaikki velat suurimmasta pienimpään. Asuntolainat, opintolainat, autolainat, vene- ja mökkilainat, remonttilainat (myös osuutesi taloyhtiöiden lainoista!), muut kulutusluotot ja osamaksusopimukset, luottokorttien saldot, vertaislainat, pikavipit ja mahdolliset lähipiiriltä otetut lainat. Unohtuiko vielä jotain? Selvitä myös mahdollinen ulosotossa oleva summa tässä kohtaa, mutta älä yhdistä sitä muihin lainoihin.

1.5. Listaa kaikki normaalit kulusi

Nyt seuraa ehkäpä listan työläin, mutta monella varmasti myös se silmiä avaavin vaihe. Seuraava tehtävä on nimittäin selvittää mihin kaikkeen raha taloudestasi loppujen lopuksi tällä hetkellä kuluu. Joistain pankeista saattaa saada suuntaa antavia kaavioita verkkopankin kautta. Itse olen kuitenkin turvautunut perinteiseen menetelmään ja kaivanut esille edellisen vuoden kaikki tiliotteet. Teen tämän toki nykypäivänä jo tietokoneella, eli kopioin verkkopankista vuoden tilitapahtumat taulukkolaskentaohjelmistoon ja alan erittelemään menoja.

Käytännössä tämä tapahtuu siirtämällä copy-pastella kaikki tilitapahtumat oikeisiin sarakkeisiin. Hoitovastikkeet (tai kiinteistöön liittyvät eri laskut), sähkölaskut, vakuutukset, ruokakauppa, apteekki, polttoaineet, puhelin- ja nettiyhteydet, vaatteet, ravintolat, harrastukset, eri lainojen lyhennykset ja niin edelleen. Taulukko näyttää hieman erilaiselta riippuen siitä, mihin kaikkeen rahaa käytät, mutta idea lienee selvä.

Kun lisää taulukkoon ylimääräisiä rivejä jokaisen kuukauden jälkeen, saa näppärästi laskettua yhteen kuukausittaiset menot kaikille eri ”menoryhmille” (sähkölaskut, ruokakauppa jne.). Tällä tavalla saat selville keskimääräisten kuukausimenojesi lisäksi maksimikuukausimenot. Tällä tarkoitan sitä kuukautta, kun kaikki suuret laskut tuntuvat tulevan kerralla maksettavaksi. Ehkä tapanasi on maksaa vuoden alussa kerralla kaikki auton ja kodin vakuutukset. Lisäksi sähkölämmitys on paisuttanut kylmän talven takia sähkölaskun vuoden suurimmaksi. Tällaisen kuukauden menot ylittävät reilusti keskimääräiset kuukausimenosi, jolloin keskimääräinen kuukausimeno ei enää kerro koko totuutta mikäli haluat selvitä laskuistasi.

Taulukon alimmaksi riviksi voi vielä laskea yhteen kaikki vuoden menot eri osa-alueiden osalta. Eli paljonko vuodessa on kulunut sähköön, paljonko on tullut tuettua paikallista apteekkaria ja niin edelleen. Tätä kautta pääsee kiinni siihen, mitkä vuoden aikana kokonaisuudessaan ovat niitä suurimpia menoeriä. Samalla se antaa osviittaa siitä, mistä kaikkialta merkittäviä säästöjä olisi ehkä mahdollista saada.

1.6. Tee yhteenveto nykytilanteesta

Nykytilanteen kartoittamisen viimeinen vaihe on kirjata olennaisimmat luvut yhdelle paperille.

  1. Kuukausittaisten tulojen määrä
  2. Kuukausittaisten menojen määrä
  3. Nopeasti rahaksi muutettavan omaisuuden määrä
  4. Velkojen määrä
  5. Hitaasti rahaksi muutettavan omaisuuden määrä

Tuloja ja menoja on lisäksi hyödyllistä tarkastella kuukausittain, erityisesti mikäli ne heilahtelevat huomattavasti. Nämä tiedot sinulla on jo edellisten kohtien perusteella olemassa, joten tässä vaiheessa ei ole enää suurikaan vaiva

2. Arvioi nykytilanne

Nyt on aika hakea kuppi kaakaota ja pysähtyä hetkeksi arvioimaan nykyistä taloudellista tilannettasi. Tärkeimpiä tarkasteltavia osa-alueita on kolme. Käydään ne yksitellen läpi.

2.1. Tulojen ja menojen tasapaino

Akuutein asia on tulojen ja menojen keskinäinen suhde. Mikäli keskimääräinen kuukausitulosi on suurempi kuin keskimääräiset kuukausittaiset menosi, on tilanne tulojen ja menojen osalta (ainakin toistaiseksi) vähintäänkin kohtuullinen. Tällöin taloutesi on ollut keskimäärin tasapainossa ja olet järkevällä toiminnalla selvinnyt menoistasi ilman velkaantumista.

Mikäli minimikuukausitulosi taas ylittää maksimikuukausimenosi, on tilanne tulojen ja menojen osalta vähintäänkin hyvä. Tällöin olet pystynyt vuoden jokaisena kuukautena kattamaan menosi kyseisen kuukauden tuloilla, etkä ole joutunut erikseen säästämään niitä kuukausia varten, jolloin laskupino on ollut normaalia suurempi.

Edellisissä tilanteissa sinulla ei siis välttämättä ole tähän mennessä ollut tarvetta tehdä muutoksia rahankäyttöösi. Tilanne muuttuu kuitenkin heti, mikäli keskimääräiset menosi ovat ylittäneet keskimääräiset tulosi. Tällöin tilanne vaatii välittömästi toimenpiteitä, vaikka ympäröivässä maailmassa ei tapahtuisi mitään.

2.2. Velkojen suhde omaisuuden määrään

Toinen tarkisteltava asia nykytilanteen arvioinnissa on velkojen suhde omaisuuden määrään. Mikäli sinulla ei ole velkoja, on tilanteesi hyvä, koska käytännössä pystyt silloin aina tasapainottamaan taloutesi. Viime kädessä tämä voi tapahtua sitten vaikka Kelan myöntämän perustoimeentulotuen avulla, jota tarvittaessa saavat myös töissä käyvät. Joudut ehkä myymään sijoituksiasi ja karsimaan elintasoasi rankastikin, mutta ainakaan ulosotto ja luottohäiriömerkintä eivät ole uhkana. Velattomana huolien määrä laskee siis heti huomattavasti.

Mikäli sinulla kuitenkin on lainoja, on näiden osalta ensimmäinen tarkasteltava asia velkojen määrä suhteessa nopeasti rahaksi muutettavaan omaisuuteen. Tämä tarkastelu kertoo tietysti sen, pystytkö tarvittaessa maksamaan velkasi nopealla aikataululla pois. Mikäli pystyt, olet käytännössä velaton ja tilanne on jälleen samalla tavalla hyvä kuten edelläkin. Tällöin arvioitavaksi jää vielä se, miten paljon nopeasti rahaksi muutettavan omaisuuden määrä voi heilahdella, tai onko riskiä siitä, että sitä ei joissain tilanteissa saisikaan käyttöönsä. Esimerkiksi osakkeiden hinnat voivat tunnetusti muuttua todella paljon ja todella nopeasti. Ja mikäli rahasi ovat esimerkiksi sijoitusrahastoissa, tulee sinun arvioida riski sille, että lunastuksia ei akuutin kriisin sattuessa pystyisikään tekemään haluamallasi aikataululla. Tällainen tilanne ei ole ollenkaan ainutlaatuinen silloin, kun suuri joukko ihmisiä haluaa muuttaa samaan aikaan rahansa käteiseksi.

Jos velkoja on enemmän kuin nopeasti rahaksi muutettavaa omaisuutta, on seuraava askel arvioida velkojen määrää suhteessa koko omaisuutesi arvoon. Mikäli myisit kaiken omaisuutesi, pystyisitkö maksamaan kaikki lainasi pois? Mikäli vastaus on kyllä, on tilanne näiltä osin toistaiseksi hyvä. Arvioi kuitenkin, voiko tilanne muuttua vaikkapa asuntojen arvon romahduksen kautta.

Viimeinen vaihtoehto tässä kohdassa on tietysti se, että velkoja on enemmän kuin omaisuutta. Tämä ei ole kenellekään se unelmien tilanne, mutta varsin monelle kuitenkin arkipäivää. Ja mikäli olet käynyt läpi kaikki edellä esitetyt kohdat, on tilanteesi jo paljon parempi kuin monilla muilla.

2.3. Velkojen suhde tuloihin

Viimeisenä kohtana nykytilan arvioinnissa on velkojen määrän suhde tuloihin. Itse en tykkää, että tässä kohtaa käytetään mitään nyrkkisääntöjä, koska tilanteet eri kotitalouksissa voivat olla varsin vaihtelevia. Kannattaa kuitenkin tarkastella kahta eri asiaa.

Ensinnäkin: mikäli vähennät kuukausituloistasi pakolliset elämiseen menevät menosi, miten paljon rahaa jää käyttöön? Entä kuinka kauan kaikkien velkojen maksaminen tällaisella kuukausittaisella rahamäärällä kestäisi?

Ja toisekseen: jos jäät työttömäksi ja vähennät saamastasi ansiopäivärahan nettomäärästä pakolliset menosi, miten paljon silloin jää jäljelle? Ja miten kauan tällä rahamäärällä kuluisi ennen kuin lainat olisi kokonaisuudessaan maksettu?

Näiden laskutoimitusten jälkeen sinulla on jo jonkinlainen käsitys velkojesi aiheuttamasta riskistä taloudellesi. Korkojen muutosten osalta tarkastelua voidaan jatkaa vielä alla.

3. Listaa minkälaisia muutoksia voi tapahtua

Seuraavana on vuorossa riskien listaaminen. Mitä kaikkea sellaista voi tapahtua, millä on jonkinlainen vaikutus talouteesi? Korot nousevat? Sähkön hinta nousee? Muut lämmityskulut tai vastikkeet nousevat? Asuntoa tai talonyhtiötä joudutaan remontoimaan? Työpaikallasi lomautetaan tai irtisanotaan? Kiinteistöveroon tehdään suuria korotuksia? Ruoan hinta nousee entisestään? Auto hajoaa? Harrastusmaksut nousevat kohonneiden energiakustannusten ja muun inflaation myötä? Vakuutusmaksut nousevat enemmän kuin palkkasi? Kodinkoneet hajoavat? Mitä muuta?

Listaa jokainen näistä kohdista ja arvioi perään vaikutus omaan talouteesi. Esimerkiksi seuraavaan tapaan:

  • Asuntolainan kokonaiskorko nousee yhdestä prosentista kuuteen prosenttiin. Asuntolainaa on 100 000 euroa, joten menot kasvavat 5 000 euroa vuodessa (1000 euroa vs. 6000 euroa). Kuukausitasolla nousua menoissa 417 euroa.
  • Sähkön hinta nousee. Nykyinen hinta 15 c/kWh ja uusi hinta 30 c/kWh. Talvella käyttö on ollut taloudessamme 1 000 kWh/kk, joten menot nousisivat talvikuukausien osalta 150 euroa/kk, kesällä hieman vähemmän.
  • Jään työttömäksi. Tulot tippuvat nykyisestä 2 000 eurosta 1 250 euroon. Ansiosidonnaisen loputtua tulot tippuvat 700 euroon kuukaudessa.
  • jne.

Huomaa, että nämä ovat riskejä joita ennakoit. Ei siis välttämättä kannata laittaa vaikkapa korkotasoksi nykyistä korkotasoa, vaan se korkotaso mihin haluat varautua. Tällä pyritään välttämään se, että tilanne ajautuisi pahemmaksi, kuin mihin varasuunnitelmassasi olet varautunut. Jos voimia ja intoa riittää, kannattaa hahmotella pari erilaista skenaariota: todennäköinen ja ”pahin oletettavissa oleva”.

4. Listaa mitä keinoja sinulla on käytettävissä oman taloutesi tasapainottamiseksi

Nyt on aika alkaa pohtia keinoja, joilla heikkenevään taloustilanteeseen voidaan reagoida. Talouden tasapainottamiseen käytettävissä olevat keinot voidaan jakaa tulojen lisäämiseen ja menojen karsimiseen.

4.1. Tulojen lisääminen

Onnistuisiko lisätienistien hankkiminen jollain tapaa? Helpoin tapa lisätuloille on tietysti se, jos omalla työpaikalla on mahdollisuus tehdä ylitöitä. Toisaalta myös erilaisia osa-aikatöitä illoille ja viikonlopuille on jatkuvasti tarjolla. Ja kotoa tehtävät kysely-/tutkimustyyppiset työthän ovat myös lisääntyneet jatkuvasti. Lisätyöt toki verottavat omaa ja perheen jaksamista. Mutta mikäli tuloja onnistuu lisäämään, ei menoja tarvitse karsia ainakaan niin paljon. Tulojen lisäämisessä kannattaa kuitenkin huomioida niiden vaikutus mahdollisiin työttömyysetuuksiin, erityisesti mikäli oma työpaikka on suhdanneherkällä alalla.

Tuloja voi hetkellisesti lisätä myös omaisuutta myymällä. Monet myyvät aktiivisesti tarpeettomaksi jäänyttä omaisuutta kirpputoreilla (joko perinteisillä tai netti-sellaisilla). Tämä vaatii jonkin verran vaivaa, mutta pienistä puroista saattaa hyvinkin nopeasti kehkeytyä mukava lisä tuloihin. Bonuksena saa vielä lisää tilaa kodin kaappeihin, joten tämän voi nähdä oikein hyvänä tapana lisätä hieman käyttörahaa.

Turhan omaisuuden myymisen lisäksi on tietysti aina mahdollista myydä myös sitä vähemmän turhaa omaisuutta. Pärjäisikö talous yhdellä autolla, vaikka se vähän lisävaivaa aiheuttaisikin? Tai olisiko asunto mahollista vaihtaa edullisempaa, jolloin saisi käyttöön kerralla hieman suuremman summan rahaa pahan päivän puskuriksi? Nämä eivät välttämättä ole niitä mieluisimpia vaihtoehtoja, mutta varasuunnitelmia tehdessä nämäkin vaihtoehdot kannattaa kartoittaa.

4.2. Menojen karsiminen

Menoja voi karsia varsin monella tapaa. Jokainen meistä on varmasti lukenut erinäisiä vinkkilistoja valojen sammuttamisesta aina auton myymiseen tai seisottamiseen. Osa on joutunut käymään jo koko listan aidosti läpi sen mukanaan tuomine elintason laskuineen. Osa taas on saattanut poimia listasta helpoimmat, mutta esimerkiksi asunnon vaihto edullisempaan on vielä tekemättä, jottei lasten koulupiiriä tarvitsisi muuttaa. Menoja voi siis karsia helpoilla keinoilla ja toisaalta huomattavasti ikävämmillä keinoilla.

Tee lista kaikista tavoista, joilla voit vähentää menojasi. Aloita lyhyemmistä suihkuista, mutta jatka myös suoratoistopalveluista ja muista kuukausitilauksista luopumiseen ja lopulta asunnon myymiseen tai vaihtamiseen. Järjestä lista sitten ”mielekkyysjärjestykseen” siten, että ylimpänä on vähiten kirpaiseva vaihtoehto ja alimpana se kaikista ikävin. Muista arvioida jokaisen menon kohdalle myös sen aiheuttama kuukausittainen säästö. Ilman tätä tietoa menolistan käyttökelpoisuus on hyvin rajoitettua.

Esimerkkilistasta saattaa löytyä vaikkapa seuraavanlaisia asioita:

  • Eväiden teko töihin työpaikkaruokalan sijaan. Säästö 3 euroa/pv eli 60 euroa/kk.
  • Urheilun suoratoistopalvelun lakkautus. Säästö 30 euroa/kk
  • Auton vaihto halvempaan. Välirahana mahdollisuus saada omalle tilille noin 10 000 euroa. Säästö vakuutuksissa, huolloissa ja veroissa 150 euroa/kk.
  • Asunnon vaihto edullisempaan. Mahdollisuus saada välirahana tarpeeksi rahaa kulutusluottojen poismaksuun. Näistä koituva säästö nykyisellä korkotasolla 600 euroa/kk, korkojen noustessa 2 prosenttiyksikköä säästö nousee 750 euroon/kk.
  • Asunnon myynti ja muutto vuokralle. Mahdollisuus maksaa kaikki velat pois. Asumismenot nousevat 200 e/kk, mutta kulutusluottojen pois maksaminen jättää kokonaisuuden 300 e/kk positiiviseksi. Lisäksi syntyy oikeus yleiseen asumistukeen ja perustoimeentulotukeen, mikäli työpaikalla joudutaan lomauttamaan.

Listalla voi siis olla hyvin erilaisia vaihtoehtoja menojen karsimiseksi. Mikäli kaipaat lisää ajatuksia listan tueksi, lue tämä juttuni aiheeseen liittyen.

5. Tee itsellesi (vara)suunnitelmat eri tilanteisiin

Nyt sinulla on jo varsin hyvä käsitys omasta taloudestasi sekä siihen kohdistuvista riskeistä. Sinulla on todennäköisesti myös käsitys siitä, haluatko tehdä korjaavia toimenpiteitä välittömästi, seuraatko tarkasti tilannetta ja toimit heti tarpeen niin vaatiessa, vai oletko tilanteessa jossa korjaavia toimenpiteitä ei todennäköisesti ole lähitulevaisuudessa tarvetta tehdä.

On siis vihdoin aika kirjata ylös varasuunnitelmat eri tilanteisiin. Mikäli olet päässyt tänne asti, on varautumissuunnitelman ylöskirjaus varsin helppoa. Poimit vain ne talouteesi vaikuttava tapahtumat kohdasta kolme, joihin haluat varautua. Tämän jälkeen lasket kuinka pitkälle menojen karsimislistaa tulee edetä, jotta oma talous saadaan taas kaipaamaasi tasapainoon.

Jollekin tasapaino voi olla +/-0 eli se, että tulot riittävät juuri ja juuri kattamaan menot. Toinen haluaa, että tulot ovat aina menoja selvästi suuremmat. Kolmatta taas pieni velkaantuminenkaan ei haittaa. Niin tai näin, kun olet selvittänyt kokonaistilanteesi itsellesi, kirjannut pelkosi ylös riskien muodossa ja tämän jälkeen vielä listannut miten eri tilanteissa toimit, on olosi todennäköisesti hieman kevyempi. Tai jos ei ole, niin ainakin tiedät olevasi paremmin valmistautunut kuin moni muu.

Lopuksi

Aivan lopuksi vielä rohkaisun sana. Mikäli taloustilanne ahdistaa edelleen tai et saa itse tehtyä varasuunnitelmia, pyydä apua. Se ei ole häpeällistä vaan viisasta. Apua tarjoavia tahoja löydät esimerkiksi tästä aiemmin julkaisemastani tekstistä.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *