Tuntiessani tässä taannoin itseni – taas kerran – todella huonoksi isäksi, aloin pohtia, että mitenköhän pahoja traumoja lapsilleni käytökselläni aiheutan. Päätinkin hieman tutkia asiaa ja…
Avainsana: lapset
Maailma on nykyisin tavaraa ja jätettä pullollaan. Yksi suurista jätteentuottajista on leluteollisuus, joka yrittää täyttää lastenhuoneet mitä erilaisimmilla leluilla. Meidänkin kohdallamme he ovat siinä onnistuneet. Aloin kuitenkin miettiä mitkä ovat niitä leluja, joita lapset oikeasti jäisivät kaipaamaan, mikäli talomme vaikkapa palaisi maan tasalle tai muuttaisimme kahdeksi kuukaudeksi jonnekin ulkomaille ja mukaan mahtuisi vain rajallinen määrä tavaraa. Syntyi top-5 lelulista, jonka sisällöllä meidänkin lapsemme pärjäisivät nähdäkseni enemmän kuin hyvin, vaikka lastenhuoneesta ei muita leluja löytyisikään. Kuten monessa muussakin perheessä nykypäivänä, myös meillä lastenhuoneet ovat täynnä kaikenlaista…
Vanhempien suhteessa tapahtuvan pettämisen ja mahdollisen avioeron vaikutukset lapsiin ovat suuret ja vakavat riippumatta siitä, onko lapsi pettämisestä tietoinen. Ottaen huomioon eroperheiden suuren määrän yhteiskunnassamme,…
Vaalien lähestyessä päätin tutkia mitä puolueet lupaavat perheille ohjelmissaan. Lisäksi ennakoin muutoksia, joita nykyiset gallup-tulokset lupailevat ensi vaalikaudella olevan edessä. Olen keskittynyt tässä tekstissä lähinnä…
Kirjoitin viime viikolla siitä, miten lapsi innostui ulkoilemaan lähtemisestä enemmän kuin television katselusta. Samalla lupasin testata hyytyykö isä ennen lapsia vai päinvastoin, jos kokeilemme miten…
Tapahtui tänään: lapsi kinusi television katsomista ja itseäni väsytti niin, että teki vain mieli ottaa kirja käteen ja asettautua nojatuoliin lukemaan. Jotenkin onnistuin kuitenkin kokoamaan…
Pidin viikon ajan tarkkaa kirjaa ajankäytöstäni. Vaikka viikko oli ruuhkavuosia elävälle optimaalinen, jouduin toteamaan, että lapset saivat silti varsin vähän aikaani.