Pidin viime viikon ajan kirjanpitoa ajankäytöstäni. Erityisesti kirjaa pitäessäni huomioni kiinnittyi siihen, miten melkeinpä huomaamattani tuppaan tekemään paljon eri asioita samanaikaisesti. Eli toisin sanottuna mikään asia ei saa täyttä huomiotani. Vaikka viikko ei ollut aivan keskimääräinen, jätti se minut miettimään muutamia asioita. Päällimmäisenä jäin ihmettelemään, miten vähän aikaa vietän lasteni kanssa täysin heidän ehdoillaan.
Kuten viime viikolla kirjoitin, altistin itseni viikon kestävän ajankäyttötutkimukselle. Tämä tarkoitti kulkemista kynän ja paperin kanssa viikon ajan ja jokaisen käytetyn hetken kirjaamista ylös sen mukaan, mihin aikaani kulloinkin käytin. Jotta saatte käsityksen kirjanpidostani, niin käytännössä esimerkiksi lauantai-iltapäivällä osa kirjanpidostani näytti seuraavalta:
- 16:13 – ruoanlaitto (lasketaan kotitöihin)
- 16:53 – ruokailu
- 17:07 – leipominen (lasketaan kotitöihin)
- 17:43 – lasten kanssa leikkiminen
- 17:54 – uutisten lukeminen
- jne.
Viikon loputtua laskin sitten eri kategorioihin käyttämäni ajat yhteen ja sain varsin tarkan käsityksen siitä, mihin aikani todellisuudessa kului.
Mihin aikani kului viime viikolla?
Mihin aikani sitten oikeasti kului viikon aikana?
Nukkuminen (51 h) vei voiton. Onneksi tällä kertaa näin, sillä ilman kirjanpitojakin tiedän, että joskus nukkuminen on itselläni jäänyt myös kakkoseksi töitten viedessä ykkössijan. Nukkumiseksi olen kirjannut ajan sänkyyn menemisestä siihen, kun olen aamulla ensimmäisen kerran herättyäni katsonut kelloa. Nukkumiseksi on siis hieman harhaanjohtavasti laskettu myös esimerkiksi tunnin verran kestänyt itkevän lapsen lohduttaminen keskellä yötä sekä nukahtamisen odotteluun kuluneet ajat. Koin kuitenkin yöunieni laadun kannalta oleelliseksi, etten murehtinut ajankäyttökirjauksista yön aikana.
Työt (37 h) saivat tällä kertaa kakkospaikan. Kiitos totuttua lyhyemmän työviikon ja kotoa käsin työskentelyn, aikaa ja voimia tuntui jäävän todella paljon kaikkeen muuhunkin. Tarkennuksena lienee kuitenkin hyvä mainita, että tähän olen kirjannut vain ja ainoastaan oikeasti aktiivisen ja tehokkaan työajan. Näin ollen esimerkiksi ruoka- ja kahvitauot sekä vaikkapa uutisten lukeminen kesken töiden teon eivät sisälly tähän lukuun.
Kotityöt (18 h) nousivat viimeiselle palkintosijalle. Määrä on arvioni mukaan normaalia korkeampi, johtuen keskimääräistä suuremmasta lumityötarpeesta sekä siitä, että pakkasten innoittamana päätin sulattaa pakastimet viikonloppuna ja käydä samalla läpi niiden sisällön hieman tarkemmin. Tähän tuhraantui tunti jos toinenkin.
Edellä mainitut kolme asiaa erottuivat ajankäytöllisesti selkeästi joukosta. Näiden jälkeen ajankäyttö pirstaloitui enemmän ja tulokset riippuvat jo hieman siitä, miten asioita ryhmittelee.
Lasten kanssa touhuilu (11,5 h) nousee muutaman minuutin marginaalilla niukasti neljänneksi ohi television. Touhuilu sisältää osittain koko perheen yhteistäkin aikaa, jossa tekeminen on kuitenkin määräytynyt täysin lasten intressien mukaan. Käytännössä tämä tarkoitti paitsi leluilla leikkimistä, myös yhdessä pelailua, lukemista, lumilinnan rakentelua ja lumisotaa sekä lisäksi laatuaikaa yhden lapsen kanssa kaupunkikäynnin muodossa. Viimeksi mainitun uskallan laittaa tähän kategoriaan, sillä koko reissu tehtiin lapsen ehdoilla. Tämä aika ei siis sisältänyt esimerkiksi isää kiinnostavissa kaupoissa pyörimistä, vaan aidosti yhdessä olemista mm. yhteisen kahvilakäynnin sekä kirjaston lastenosaston muodossa.
TV (11,5 h) melkeinpä jo hävettää kirjoittaa näinkin korkealle listalla. Olen perinteisesti ollut sitä mieltä, että aikaansa voi käyttää paremminkin kuin TV:n ääressä. No, käytännössähän tämä ei itselläni nykypäivänä tarkoita perinteistä televisiota, vaan tämänkin viikon saldo koostui parista elokuvasta, muutamasta netin kautta katsotusta ”TV”-sarjan ja tiedeohjelman jaksosta sekä parista urheilutapahtumasta. Kaikki TV:n katselu tapahtui illalla lasten nukkumaan mentyä ja jäinkin miettimään tämän vaikutusta normaalia parempiin yöuniin. Perinteisesti kirjan lukeminen on kokemukseni mukaan paras vaihtoehto viettää illan viimeisiä tunteja, mutta tällä viikolla työt sisälsivät sen verran lukemista, ettei kirjaan tarttuminen juurikaan houkuttanut enää illalla. Viime aikoina (viime viikkoa lukuunottamatta siis) myös tietokoneen ruutu on usein vienyt voiton illan ajankäyttökamppailussa. Tämä lienee kuitenkin unten kannalta näistä kolmesta vaihtoehdosta huonoin seuralainen viimeisiksi hereilläolotunneiksi.
Aamu- ja iltatoimet (10 h) haukkasivat viikosta taas aikamoisen palasen. Valtaosa tästä kului lasten kaitsemisessa ja auttamisessa. Lisäksi tähän kategoriaan saattoi kirjanpidossani eksyä jokunen astianpesukoneen tyhjennys, joka usein kuuluu aamurutiineihini.
Lasten harrastukset (7 h) veivät tällä viikolla varsin normaalin oloisesti aikaa. Keskimäärin näihin kuluva tuntimäärä on tosin hieman suurempi johtuen siitä, että tälle viikolle ei yhtä pientä poikkeusta lukuunottamatta osunut mitään sen suurempia tapahtumia normaalien viikkorutiinien lisäksi.
Ruokailut (6 h) eivät sisällä paria poikkeusta lukuunottamatta aamu- tai iltapaloja, jotka sisältyvät pääsääntöisesti joko aamu- ja iltatoimiin lasten kanssa tai sitten ne on nautittu TV:n ääressä. Kahvitauot ja välipalat sen sijaan sisältyvät ruokailuihin.
Parisuhteeseen (3,5 h) panostamani aika tuntuu kovin pieneltä ottaen huomioon, että kyse on kuitenkin elämäni tärkeimmästä ihmissuhteeseesta. Toki tähänkin liittyy kirjaustekninen kysymys, eli yhdessä katsotut elokuva ja sarjat voisi kirjata TV-kategorian sijaan myös tänne, jolloin tämä aika suunnilleen tuplaantuisi. Nyt parisuhdeaika sisälsi ainoastaan muuta kaksistaan tekemistä, mm. yhteisen kävelylenkin.
Loppu aika pirstaloituu sitten niin pieniksi palasiksi, ettei asioita kannata tähän järjestyksessä listata. Ehkä muusta ajankäytöstä kannattaa kuitenkin nostaa esille mm. maailman tapahtumien seuraamiseen (uutisten lukeminen jne.) käyttämäni 2,5 h, joka jäi arvioni mukaan hieman normaalia pienemmäksi siitä johtuen, että ajankäytön tarkka kirjaaminen nosti jonkin verran kynnystä tarttua puhelimeen ja alkaa selailla uutisia ”muuten vain”. Lisäksi mainittakoon flunssan takia normaalia huomattavasti pienemmäksi jäänyt liikunnan noin yhden tunnin osuus. Tämä ei kuitenkaan sisällä kävelyretkeä puolison kanssa (kirjautui parisuhdeaikaan), eikä lumitöitä (osa kotitöitä).
Mihin kiinnitin huomiota ajankäyttöä seuratessani
Vaikka pyrin normaalistikin keskittymään yhteen asiaan kerrallaan ja hoitamaan sen kerralla loppuun tai muuten sopivaan kohtaan ennen seuraavaan asiaan siirtymistä, kiinnitin silti huomiota siihen, miten aikakirjanpitoni takia jouduin välillä lähestulkoon pakottamaan itseni tekemään jotain tiettyä asiaa ja jättämään muut asiat sivuun. Minulle tuntuu tulleen pelottavan luontevaksi tehdä useita asioita kerralla, oli kyse sitten laskujen maksamisesta välipalan aikana, pyykkien levittämisestä hampaita harjatessa tai uutisten lukemisesta urheilua sivusilmällä katsellessa. Uskon kuitenkin, että näin saavutettava tehokkuus on näennäistä ja siksi olen pyrkinyt tällaisesta ”multitaskaamisesta” aktiivisesti eroon. Olin kuitenkin kuvitellut päässeeni asian suhteen vielä parempiin tuloksiin, kuin mitä viime viikko osoitti.
Toinen huomioimani asia oli, miten helposti sitä jää ”pyörimään” kotona tekemättä oikeastaan mitään sen kummempaa. Huomasin kysyväni itseltäni useaan otteeseen viikon aikana, että mitä nyt oikeastaan olen tekemässä. Toki tällainen ”hengailu-aikakin” on välillä varmasti hyvästä, mutta jäin miettimään paljonko oikeasti käytän tällaiseen aikaa normaalin viikon aikana.
Miksi lapset saavat niin vähän aikaani?
Todellisen herätyksen koin kuitenkin kiinnittäessäni ajatukset lasten kanssa viettämääni aikaan. Yksitoista tuntia isän aikaa lasten omilla ehdoilla tuntuu todella vähäiseltä seitsemän päivän saldoksi. Etenkin, kun tämän vielä jakaa useamman lapsen kesken.
Voisin puolustella itseäni selittämällä, että lisäksi käytin tunnin päivässä lasten harrastuksiin saattamiseksi. Ja olinhan enemmän tai vähemmän läsnä heidän aamu- ja iltatoimissaankin. Ja ainakin osa heistä pyöri lähes aina kotitöitä tehdessäkin samoissa tiloissa tai osallistui lumitöiden tekemiseen. Ja söimmekin lähes kaikki päivälliset ja iltapalat yhdessä…
Mutta siltikin. Kaikissa edellisessä kappaleessa mainitsemissani asioissa päähuomioni oli suurimman osan aikaa jossain muualla kuin lapsissa. Milloin lumenluonnissa ja milloin liikenteessä. Ja silloinkin, kun päähuomioni oli aamu- ja iltatoimien aikaan ehkä lapsissa, oli ajurina toimien suorittaminen eikä lasten ehdoilla tekeminen.
Voisin puolustella itseäni myös sillä, että ”näin tämä elämä nyt vain nykypäivänä menee” tai että ”ainahan lapset ovat pyörineet itsenäisesti ympärillä vanhempien tehdessä omia askareitaan”. Ja eikö sitä paitsi ole hyvä, että lapset oppivat, etteivät he ole maailman napa?
No, kaikki edellä mainittu on tietysti totta, mutten siltikään ole vielä tyytyväinen. Jos yritän asettua lapsen asemaan ja tutkia viikkoa hänen näkökulmastaan, en mitenkään voi hyväksyä sitä, että toinen itselleni maailman kahdesta tärkeimmästä ihmisestä osallistuu minulle tärkeimpiin asioihin (leikit jne.) vain 11 tuntia kaikista minun noin 90:stä hereilläolotunnistani. Varsinkin, kun joudun jakamaan tuon 11 tuntiakin vielä sisarusteni kanssa.
Miten voisin parantaa ajankäyttöäni?
Jos kerran en ole tyytyväinen ajankäyttööni, erityisesti lasten itselleen saaman ajan osalta, herää kysymys miten sitä sitten voisi muuttaa.
Koin menneen viikon monella tapaa optimaaliseksi ruuhkavuosia elävälle. Aikaa ei totutusta poiketen kulunut lainkaan mm. työmatkoihin, ja lisäksi työtunnit jäivät inhimilliselle tasolle. Kaupassakäyntejäkin tarvittiin vain yksi kappale normaalin kahden sijaan, mistä siitäkin säästyi aikaa tunnin verran.
Viikonlopusta olisi tietysti voinut muuttaa joitakin tehtyjä kotityötunteja lasten tunneiksi, erityisesti pakastinten kanssa puuhailusta. Toisaalta kotityötkin on joskus tehtävä, eikä pakastimen sulatus yöaikaan houkuta. Lapset sitä paitsi osallistuivat tähänkin puuhaan.
Niinpä suurimmaksi yksittäiseksi muutosmahdollisuudeksi havaitsen kaiken uutisten seuraamisen siirtämisen lasten nukkumaanmenon jälkeiseen aikaan. Tällä muutoksella onnistun vapauttamaan viikkotasolla jopa pari tuntia ajastani perheeni käyttöön. Muuten isompia pikavoittoja ei nähdäkseni kuitenkaan ole saatavissa. Pari puhelua ja laskujen maksamista olisi ehkä voinut hoitaa vasta lasten nukkumaan mentyä, kuten mahdollisesti hyvin pienen osan kotitöistäkin, mutta näiden osalta lisäys lasten aikaan olisi ollut ehkä puolen tunnin luokkaa.
Osan töistä olisi ehkä myös voinut siirtää illalle, jolloin töihin käytetty aika olisi ollut pois TV:n katselemisesta eikä lapsilta. Uskallan kuitenkin väittää kokemukseni perusteella, että tällä olisi ollut vaikutus yöunieni laatuun, mikä puolestaan olisi heijastunut negatiivisesti virkeyteeni päivällä ja sitä kautta heikentävästi lasten kanssa viettämääni aikaan. Sitä paitsi aikuinenkin tarvitsee joskus palautumisaikaa.
Normaalina viikkona olisi jostain pitänyt myös löytää muutama tunti lisää aikaa omaan urheilemiseen ja työtkin olisivat vieneet enemmän tunteja. Alkaa siis kuulostaa varsin haastavalta yhtälöltä.
Asioita, joita aion kuitenkin harkita, ovat:
- kaiken uutisten seuraamisen siirtäminen lasten nukkumaanmenon jälkeiseen aikaan,
- aamu- ja erityisesti iltatoimien tehostaminen, jolloin iltaan saattaisi jäädä hetki enemmän aikaa,
- mahdollisuuksien mukaan töiden tekeminen aamulla ennen lasten heräämistä tai loppuillan alkutunteina lasten mentyä jo nukkumaan, mutta kuitenkin siten, että loppuiltaan jää itsellenikin vielä rauhoittumistunteja,
- sellaisten liikuntamuotojen miettiminen, joita voisi harrastaa paremmin yhdessä lasten kanssa.
Jos jollakulla on hyviä ideoita asiaan liittyen, otan niitä ilolla vastaan!
Loppuyhteenveto
Viikon kestänyt tutkimus oli siis erittäin antoisa. Vaikka ajankäytön kirjaaminen minuuttien tarkkuudella silloin tällöin hieman kypsyttikin, sujui tämä kuitenkin yllättävän kivuttomasti ja välillä jopa huomaamattomasti. Lisäksi lopputulos oli ehdottomasti tuon pienen vaivan arvoinen.
Suosittelen siis jokaista vastaavaan kokeiluun omalta osaltaan!
Uskallan myös melkeinpä luvata, että tulette kiinnittämään huomiota asioihin, joita ette normaalisti huomaa päivittäisessä elämässänne.
Kuten jo todettu, itse huomasin parisuhteeseen ja perheeseen aktiivisesti käyttämäni ajan huolestuttavan vähäiseksi. Myös liikunnan osuus oli (toki sairastelusta johtuen) pitkällä tähtäimellä katsottuna kestämättömän pieni. Ehkä koitankin siis saada viikkoihini jatkossa ujutettua enemmän perheen kanssa vietettyjä liikunnallisia hetkiä.
P.S. Lopuksi on vielä todettava, ettei tämän tutkimuksen tarkoituksena ollut puristaa ajankäyttöäni mahdollisimman tehokkaaksi karsimalla kaikki turha pois. Enhän halua olla kone, joka vain suorittaa tehtävästä toiseen. Sen sijaan taustalla oli aito halu ymmärtää, mihin aikani viikkotasolla kuluu, ja voisiko ajankäyttöni kokonaisuutta jotenkin muokata arvojani paremmin vastaavaksi. Näiltä osin tutkimus täyttikin odotukset.