Skip to content

Avioeron ja pettämisen vaikutukset lapsiin

Vanhempien suhteessa tapahtuvan pettämisen ja mahdollisen avioeron vaikutukset lapsiin ovat suuret ja vakavat riippumatta siitä, onko lapsi pettämisestä tietoinen. Ottaen huomioon eroperheiden suuren määrän yhteiskunnassamme, herää kysymys ovatko nykyiset nuorten ja nuorten aikuisten mielenterveysongelmat ymmärrettyä enemmän 1980-luvun lopulta lisääntyneiden avioerojen aikaansaannosta. Ja onko vielä pahempaa odotettavissa?

Törmäsin mielenkiintoiseen artikkeliin vanhempien suhteessa tapahtuneen pettämisen vaikutuksista näiden lapsiin. Aluksi ajatukseni oli vain jakaa artikkeli teidänkin luettavaksenne, mutta tapani mukaan innostuin tutkimaan asiaa hieman enemmän kaivatessani lisätodisteita. Siksipä saatte tässä hieman alkuperäistä ajatustani laajemman katsauksen asiaan höystettynä Suomen nykytilanteen arvioinnilla.

Eli kuinka vanhempien uskottomuus ja/tai ero vaikuttavat heidän lapsiensa elämään näiden kasvaessa aikuisiksi?

Eroilla ja pettämisillä on seurauksensa.

Eron vaikutus lapsiin

Vanhempien eron vaikutusta lapsiin on ymmärtääkseni tutkittu enemmän kuin pelkän pettämisen vaikutusta. Aloitetaan vaikka siitä, että merkittävä osa eroperheiden lapsista (29% pojista ja 39% tytöistä) kärsii tässä jutussa mainitun tutkimuksen mukaan teini-iässä vakavasta posttraumaattisesta stressistä.

Miten eron vaikutukset sitten näkyvät käytännössä? Esimerkiksi Focus on the Family -sivustolla esitetyn tutkimuskatsauksen mukaan vanhempien ero kasvattaa lasten riskiä mm. seuraaville asioille lapsena/nuorena (ehjään perheeseen verrattuna):

  • todennäköisemmät ongelmat koulussa (ja siitä seuraava huonompi koulutustaso),
  • suurempi todennäköisyys tulla vangituksi nuorena,
  • todennäköisemmin koettu köyhyys lapsena ja nuorena,
  • suurempi todennäköisyys päihdeongelmille ja sukupuolisuhteille teini-iässä,
  • tiheämmin esiintyvä ja pidempään jatkuva sairastelu.

Edellä mainitut eivät tietenkään koske kaikkia lapsia ja joissain tapauksissa on varmasti jopa hieman vaikea todeta, mikä on vanhempien eron vaikutus kaikkiin noihin asioihin ja mitä olisi tapahtunut joka tapauksessa.

Edellä lueteltujen asioiden lisäksi tutkimuksissa on kuitenkin todettu, että myös lapset, jotka pärjäävät elämässä (koulussa ja työuralla) ulkoisesti hyvin, kokevat vanhempien erotessa syvän ja vielä aikuisena vaikuttavan henkisen trauman. Käytännössä tämä näkyy paitsi menetettynä kykynä luottaa ihmisiin ylipäätään, myös lasten omissa parisuhteissa näiden kasvettua aikuisiksi. Sekä luottamisen vaikeus että ongelmat omissa parisuhteissa ovat asioita, joita lapsi ei todennäköisesti edes tunnista saati ymmärrä, ennen kuin on kasvanut aikuiseksi.

Esimerkiksi tämä tutkimus hyvine kirjallisuuskatsauksineen on varsin surullista luettavaa, jos samalla miettii kuinka moni nykyisistä avioliitoista sisältää pettämistä tai päättyy eroon. Lyhyesti tiivistettynä siinä todetaan esimerkiksi, että vanhempien eron kokeneiden lasten on hankala muodostaa luottamusta vaativia parisuhteita, heillä on ehjän perhetaustan lapsiin verrattuna suurempi todennäköisyys kokea itse avioero ja lisäksi vanhempien eron kokeneilla lapsilla on taipumus katkaista itse omat suhteensa jätetyksi tulemisen pelon ollessa kestämättömän suuri.

Tässä vaiheessa olisi tietysti mukava todeta, että kaikki edellä mainittu olisi tiukasti sidoksissa kasvuympäristöön ja että edes ns. ”hyvän sosioekonomisen taustan” omaavan perheen lapset olisivat eron sattuessa turvassa edellä mainituilta vaikutuksilta. Valitettavasti en tällaista väitettä tukevaa tutkimustietoa kuitenkaan löytänyt.

Pitäisikö lapselle kertoa vanhemman pettämisestä?

Entä sitten puolison pettäminen ilman että se johtaa eroon? Alussa linkkaamassani artikkelissa todetaan, että pettäminen vaikuttaa (negatiivisella tavalla) lapseen riippumatta siitä, onko lapsi pettämisestä varsinaisesti tietoinen vai ei. Koska tuossa kyseisessä tekstissä ei tätä asiaa tuon enempää käsitelty, halusin etsiä tähänkin hieman enemmän lihaa luiden ympärille.

Esimerkiksi tässä Psychology Today’n artikkelissa todetaan, että vaikutus koko perheeseen (lapset mukaanlukien) tapahtuu siinä vaiheessa, kun ulkopuoliseen suhteeseen ryhdytään, vaikka pettävä osapuoli haluaisikin ajatella, että lapseen sattuu vasta siinä vaiheessa, jos hänelle pettämisestä kerrotaan. Ja huomio: suhteesta puhuttaessa riittää nyt myös emotionaalinen romanttinen suhde oman parisuhteen ulkopuolella. Fyysistä pettämistä ei siis edes tarvita (jos toki vaikutukset saattavat jälkimmäisessä tapauksessa olla vielä voimakkaammat).

Käytännössä tämä ilmenee lapsissa vähentyneenä luottamuksena erityisesti pettänyttä vanhempaa kohtaan. Lapsi saattaa myös hyvinkin kokea esimerkiksi vihaa, häpeää, hämmennystä. Erään tutkimuksen mukaan 83% pettäneiden vanhempien lapsista uskoivat, että ”kaikki valehtelevat”. (Lähde)

Jos et välitä kumppanistasi, välitä edes lapsestasi

Niin… mieti otsikkoa, sillä raa’asti sanottuna näyttää siis tutkimusten mukaan siltä, että pettämällä kumppaniasi ja/tai eroamalla viet suurella todennäköisyydellä lapseltasi kyvyn rakastaa tai ylipäätään edes luottaa ihmisiin ja samalla kasvatat selvästi todennäköisyyttä, että lapsesi aikuisena solmima avioliitto päättyy eroon. Aika karua.

Miksi kirjoitan asiasta?

Ymmärrän toki erittäin hyvin, että asiat eivät ole mustavalkoisia, ja että joskus lapsi on oikeasti parempi viedä pois esimerkiksi alkoholisoituneen ja väkivaltaisen vanhemman luota rikkinäisestä perheestä. Tarkoitukseni ei myöskään ole syyllistää ketään. Halusin kuitenkin kirjoittaa tästä asiasta, joka tuntuu olevan jonkinlainen tabu yhteiskunnassamme. Yhteiskunnassa, jossa ketään (eli tässä tapauksessa eronneita aikuisia) ei haluta loukata, samaan aikaan kun merkittävä osa yhteiskuntamme lapsista joutuu kuitenkin kokemaan vanhempiensa eron. (N. 40 % ensimmäisistä avioliitoista päättyy eroon.)

Lisäksi uskon, että edellä mainittujen asioiden ymmärtäminen voi auttaa vanhempien eron lapsena kokeneita ihmisiä ja heidän kumppaneitaan. Siksi vanhempien eron ja muiden parisuhdeongelmien seurauksista lapsiin pitäisi mielestäni puhua mediassakin enemmän.

Onko yhteiskunnan käsissä vakava ongelma eroperheiden lasten suuren määrän aiheuttamana?

Suomen osalta kannattaa huomioida pari asiaa. Ensinnäkin se, että avioerojen määrässä tapahtui selkeä ”tasopomppu” aiempaa korkeammalle tasolle 1980-luvun lopussa. Tämän seurauksena ikäluokat, jotka ovat aiempaa suuremmissa määrin kokeneet omien vanhempiensa eron, ovat juuri saavuttamassa itse ns. ”eroiän”. (Ensimmäisistä avioliitoista erotaan keskimäärin n. 10 vuoden jälkeen hieman yli 40-vuotiaina ja vaikka tilastot ja keskiarvoistukset ovat aina vaarallisia, on isossa kuvassa tilanne kuitenkin aika lailla edellä mainittu, eli meillä on yhteiskunnassa aiempaa enemmän ”rankkoja ruuhkavuosia” eläviä omien vanhempien eron kokeneita ihmisiä, joiden lapsuudenkodista oppima toimintamalli vaikeuksien kohdalla on erota puolisosta.)

Lisäksi maassamme asuu tälläkin hetkellä yhteensä n. 274 000 lasta perheissä, joissa heidän lisäkseen ei asu sekä heidän isänsä että äitinsä. (Tarkka luku vuoden 2017 tilaston mukaan 273 942 lasta, joista 74 914 asuu uusperheissä äitinsä tai isänsä ja tämän uuden kumppanin kanssa, 174 060 pelkän äidin kanssa ja 24 968 pelkän isän kanssa.) Jos oletetaan, että myös Suomessa pätee tuo aiemmin mainitsemani tilasto, jonka mukaan n. 1/3 eroperheiden lapsista kärsii korkeista posttraumaattisista stressitasoista, tarkoittaa se sitä, että maassamme on jo pelkästään tällä perusteella lähemmäs 100 000 vakavasta traumaperäisestä stressistä kärsivää lasta.

Kysymykseni kuuluu: onko meillä räjähtämässä (tai osittain jo räjähtänyt) yhteiskunnallinen pommi, jonka yhtä merkittävimmistä aiheuttajia emme nuorten ja jo työelämän saavuttaneiden nuorten aikusten kasvavista mielenterveyden häiriöistä huolimatta ole ymmärtäneet, tai ainakaan siihen laajamittaisesti yhteiskunnassamme puuttuneet? Onko meillä yhteiskunta kohta puolillaan ihmisiä, jotka eivät osaa/pysty luottamaan ja mitä siitä yhteiskunnallisella tasolla seuraa mielenterveysongelmien lisäksi?

***

P.S. Saatat olla kiinnostunut myös seuraavista artikkeleista:

Jätä ensimmäinen kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *