Skip to content

Oppeja parisuhteesta 3 – Mistä kannattaa huomauttaa kumppanille?

Kolmantena parisuhdeoppina haluan esittää Elina Tanskasen Onnellisesti yhdessä -kirjasta poimitun ohjenuoran. Tanskanen toteaa kirjassaan, että pyrkii olemaan huomauttelematta kumppaninsa toiminnasta, ellei

  1. toiminta vaaranna kenenkään terveyttä tai
  2. aiheuta suurempia vaikutuksia perheen taloustilanteelle.

Eli mikäli kumpikaan edellä mainituista ei täyty, ei hänellä mielestään ole syytä kritisoida tai korjailla kumppanin toimintaa.

Oppi Elina Tanskasen kirjasta Onnellisesti Yhdessä

Mielestäni tämä on varsin viisaan kuuloinen malli. Me kaikki teemme asioita hieman eri tavoin riippuen siitä mikä on meille luontaista. Ja riippuen ehkä myös hieman siitä, millainen päivä meillä sattuu olemaan. Siinä missä toinen haluaa esimerkiksi olla joka paikassa hyvissä ajoin, toiselle riittää, että ollaan paikalla silloin kuin tilaisuus alkaa. Eikä maailma hänen mielestään siihenkään kaadu, vaikka saavuttaisiin vähän myöhässä. Myös monet lastenhoitoon ja kotitöihin liittyvät asiat voi hoitaa varsin eri tavoin ilman, että siitä koituu vakavia seurauksia kenellekään.

Tämä ei tietenkään sulje pois sitä, etteikö tietyistä asioista voitaisi sopia. Päinvastoin, yhteisiä käytäntöjä luomalla arjesta samassa taloudessa saa monin tavoin sujuvampaa. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että toisen toimia tulisi olla vahtimassa ja korjailemassa.

Eli yhteenvetona: kun kyseessä on kaksi aikuista ihmistä, on syytä luottaa siihen, että toinen osaa itse päättää mikä on hänelle kullakin hetkellä ja kulloisessakin tilanteessa paras tapa toimia. Ja luottaa myös siihen, että hän osaa vastata omasta toiminnastaan ja sen seurauksista. Ei siinä kumppanin tarvitse olla vieressä ohjeistamassa. Mikäli tähän päästään, on elämä todennäköisesti pitkässä juoksussa paljon helpompaa ja mukavampaa kummallekin.

***

Lue myös:

Oppeja parisuhteesta 1 – Parisuhdetiedot ja -taidot ovat tärkeitä

Oppeja parisuhteesta 2 – Halaaminen on parisuhteen ihmelääke

Oppeja parisuhteesta 4 – Kaikkia erimielisyyksiä ei tarvitse ratkaista

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *