Kirjastosta tarttui jokin aika sitten mukaani Elina Tanskasen kirja Onnellisesti yhdessä. Vaikka vaaleanpunainen kansi ei minua näin miehenä varsinaisesti saanutkaan innostumaan, vaan enemmänkin epäilemään olenko kirjan kohderyhmää, kehtasin kuitenkin kantaa teoksen kirjastosta kotiini. Hyvä näin, sillä kirja oli mielenkiintoinen luettava ja koin oppineeni siitä jotain uuttakin.
Mistä kirjassa on kyse?
Elina Tanskasen 168-sivuinen kirja Onnellisesti yhdessä (Opas rakastavaan parisuhteeseen) on helppolukuinen kirja, joka haastaa tarkastelemaan omia ajatuksiaan parisuhteeseen liittyen. Kirjassa käydään läpi mukavan laajasti, mutta samalla turhan syvälle menemättä, parisuhteeseen liittyviä asioita. Jos nostan esille kirjan alkupuolelta ”Uskalla sitoutua” -nimisen luvun, ja kirjan lopulta puolestaan ”Uusperheestä” -luvun, niin tämä kertonee jo jotain aiheiden kirjosta. Läpi kirjan kantavina teemoina kulkevat kuitenkin se, miten elämän ei kannata odottaa olevan täydellistä, ja se miten ongelmien ratkaisu kannattaa aloittaa peiliin katsomalla.
Kirja siis kannustaa suuntaamaan katseen kumppanin vioista omaan ajatusmaailmaan ja toimintaan. Kirja on täynnä tehtäviä, joista suuri osa haastaa lukijaa pohtimaan ja ajattelemaan. Näin ollen tehtäviä voi tehdä ilman minkäänlaisia apuvälineitä, minkä ainakin itse koen hyväksi. Liian usein kirjojen tehtävät nimittäin ainakin itseltäni jäävät tekemättä siinä vaiheessa, kun ne vaativat yhtään enempää toimintaa. Erityisen plus-merkkisen maininnan Tanskanen ansaitsee myös siitä, että kirjassa on säännöllisin väliajoin ”näin meillä” -alaotsikoita, missä hän nostaa esiin esimerkkejä omasta parisuhteestaan.
Lukukokemus
Tykkäsin kirjasta. Kirjaa oli todella helppo ja nopea lukea, mutta samalla se haastoi jatkuvasti pohtimaan asioita ja ajattelemaan omaa toimintaa parisuhteessa. Paikoin koin tekstin ehkä jopa hieman filosofisena. Kirjan teksti oli myös jaoteltu tarpeeksi lyhyisiin kappaleisiin, minkä ansiosta huomasin tarttuvani siihen jopa lyhyiden lounastaukojen aikana. Lyhyelläkin lukemisella saattoi saada uusia ajatuksia päähän hautumaan.
Täytyy kuitenkin myöntää, että alkuun en ollut kovinkaan varma kirjasta. Tanskanen tuntui logoterapeuttina viittaavan logoterapiaan varsinkin kirjan alkupuolella ehkä hieman liiankin kanssa. Logoterapia ei ollut itselleni ennen kirjan lukemista käytännössä ollenkaan tuttua, ja jossain vaiheessa kirjan ensimmäisiä muutamaa kymmentä sivua huomasinkin miettiväni, luenko nyt kirjaa parisuhteesta vai logoterapiasta. Tilanne kuitenkin helpotti nopeasti, eikä asia sen koommin enää häirinnyt. Lopulta huomasinkin ajattelevani lähes kaikista asioista samalla tavalla Tanskasen kanssa, mikä tietysti teki kirjan lukemisesta mukavaa. Kukapa nyt ei tykkäisi lukea omia ajatuksia tukevaa tekstiä.
Mikä oli kirjan parasta antia?
Kuten todettua, tykkäsin kirjasta. Huomaan kuitenkin, etten oikein tiedä mitä tässä erikseen nostaisin esille. Ehkä pidin kirjasta siksi, että itseäni puhuttelee aina rehellisyys ja realistisuus. Se, ettei yritetäkään esittää, että elämästä saisi jotenkin pelkkää täydellistä ruusuilla tanssimista. Kun tällaisella lähestymistavalla saa runsaiden kysymysten ja tehtävien avulla lukijan pohtimaan ennen kaikkea omaa toimintaansa, niin siinä varmaan omasta näkökulmastani kirjan onnistumisen avaimet. Ja kun tähän vielä lisää sen, että kirjaan on helppo tarttua ja sitä on helppo lukea pienemmissäkin pätkissä, niin mieli tekisi oikeastaan jättää kirja olohuoneen pöydälle, jotta siihen voisi aina silloin tällöin tarttua ja lukaista pienen pätkän, kun haluaa jotain pohdittavaa parisuhteeseen liittyen.
Edellisten lisäksi täytyy nostaa vielä esiin kirjasta löytyneet yksittäiset ohjeet/ajatukset, joita tykkään poimia sieltä täältä. Yhdessä ”Näin meillä” -kohdassa Tanskanen esimerkiksi esittää seuraavan linjauksensa: ”Huomautan (miehelleni) vain asioista, joilla voi olla vakavia taloudellisia ja terveydellisiä seurauksia.” Siis sen sijaan, että kommentoi puolisolle aina, kun tämä tekee jonkin asian eri tavalla kuin itse tekisi tai haluaisi tehtävän, pitää suurimman osan ajastaan mölyt mahassaan ja puuttuu asiaan vain oikeasti tarvittaessa. Tähän voisi itsekin pyrkiä. Antaa kumppanin tehdä asiat omalla tavallaan ja tahdillaan. Vaikka hänen tapansa on monissa asioissa erilainen kuin minun tapani, niin todella harvassa ovat tilanteet, joissa hänen toiminnastaan mitään sen vakavampaa seuraisi. Sen sijaan pysymme todennäköisesti kumpikin paljon paremmalla tuulella ja henkisesti lähempänä toisiamme, jos maltan olla huomauttelematta asioista, jotka omasta mielestäni tulisi tehdä nopeammin, hitaammin tai eri tavalla.
Mitä jäin pohtimaan?
Mielestäni kirja toimi kokonaisuutena varsin hyvin. Oikeastaan ainut asia, mikä itseäni hieman häiritsi oli edellä mainittu logoterapian korostaminen kirjan alkupuolella. En osaa arvioida, olisiko kirjan voinut kirjoittaa satunnaisen parisuhteista, eikä niinkään logoterapiasta, kiinnostuneen lukijan kannalta paremmin siten, että olisi vain todennut logoterapian vaikuttavan vahvasti kirjan ajatusten taustalla ja tarjonnut lukijalle sitten enemmän logoterapiatietoa vaikka liitteessä. Niin tai näin, tätä ei pidä tulkita minään suurena kritiikkinä kirjaa kohtaan, eikä kirjaan todellakaan kannata tämän takia olla tarttumatta. Itse vain satuin kiinnittämään asiaan huomiota.
Kenelle suosittelen kirjaa?
Kirja sopii mielestäni varsin laajasti kaikille, jotka ovat edes hieman valmiita pohtimaan omaa parisuhdettaan ja toisaalta myös omaa ajatusmaailmaansa parisuhteeseensa liittyen. Siinä missä jotkut kirjat ovat hieman raskaita lukea, uskon tämän kirjan lukemisen onnistuvan hieman väsyneemmilläkin silmillä vauva- tai ruuhkavuosien painaessa päälle. Ja jos et ole tyytyväinen parisuhteeseesi, tai kaipaat matalan kynnyksen harjoituksia, jotka onnistuvat suurelta osin vaikka sohvalla maaten ja jotka voisivat hyödyttää omaa suhdetta, kannattaa kirjaan ehdottomasti tarttua.