Ihminen on kehittymään pyrkivä eläin. Tämä on sekä etumme että haittamme. Hyödyksi olemme osanneet kääntää asian yhteiskuntamme ja teknologian kehityksen saralla. Haitaksi kehityspyrkimyksemme puolestaan muuttuu siinä vaiheessa, kun emme enää tyydy tavalliseen perhe- ja parisuhdearkeen hyvine ja huonoine hetkineen, vaan lähdemme etsimään vihreämpää ruohoa aidan toiselta puolelta. Mielestäni elämme kuitenkin parisuhdetaitojen osalta vielä synkkää keskiaikaa. Meitä odottaa takapihalla (internetissä) vaikka kuinka paljon ilmaisia työkaluja parisuhde-elämämme parantamiseksi, mutta jostain syystä emme halua ottaa näitä käyttöön. Sen sijaan uskomme, että pelkkä tahto riittää pitämään parisuhteen kasassa. Itse en oikein ymmärrä miksi näin on.
Tämä kirjoitus on viimeinen osa kolmiosaisesta sarjasta, joka tiivistyy alla olevan kuvan ympärille. Ensimmäinen kirjoitus käsitteli sitä, miten suurin osa elämästä on neutraalia arkea. Toisessa osassa puolestaan pohdiskelin sitä, mikä on riittävän hyvä parisuhteen perustaso. Mikäli et vielä lukenut näitä juttuja, kehottaisin oikeastaan lukemaan ne ja palaamaan vasta sitten tähän juttuun, sillä tämä juttu on tietyllä tapaa jatkoa noissa jutuissa esittämälleni ajatuksenkululle. Ensimmäisen osan löydät täältä ja toisen täältä.
Tällä kertaa pohdin siis, miten saisimme tuota edellisessä jutussa ja yllä olevassa kuvassa kuvattua tilannetta parannettua. Uskon nimittäin, että aivan samalla tavalla kuin teknologian ja tieteen kehitys on parantanut elintasoamme muissa asioissa, voimme parantaa elintasoamme vielä roimasti parisuhteidemmekin osalta.
Mitä väliä asialla on?
Mutta miksi asiasta ylipäätään pitää kirjoittaa? Mielestäni niin kauan, kun Suomessakin joka vuosi noin 30 000 lasta kokee vanhempiensa eron, olemme kaukana hyvästä tilanteesta. (Eron vaikutuksesta lapsiin voit lukea enemmän esimerkiksi täältä.) Käytännössä tilastojen mukaan luokkaa 27 000 aikuista on kokenut avioeron vuosittain viimeisen 30 vuoden ajan. Ja tähän tietysti vielä vakituisista parisuhteista tapahtuvat avoerot päälle. Kyse ei siis ole mistään nykyisen some-sukupolven ilmiöstä, vaan pysyvämmästä, käytännössä lähes kaikkia elossa olevia ikäluokkia koskevasta ongelmasta.
On tietysti hienoa, jos joku voi todeta, ettei parisuhteeseen tarvitse panostaa tai sitä miettiä sen kummemmin ja on silti kumppaninsa kanssa tyytyväinen elämäänsä. Aivan liian usein tällaisten tarinoiden kuulee kuitenkin nykyisin päättyvän siihen, miten ”kasvoimme erillemme”. Ja kuten todettu, vaikka monet voivatkin vielä vanhoinakin todeta onnistuneensa parisuhde- ja perhe-elämässään ja eläneensä yhden kumppanin kanssa onnellisen elämän, aivan liian moni ei näin kuitenkaan voi sanoa. Kokonaisuudessaan tilanne onkin maamme parisuhteiden osalta mielestäni lähempänä katastrofaalista kuin hyvää. Näenkin siis parisuhdetietojen ja -taitojen osalta niin yksilön kuin yhteiskuntamme kannalta valtavan hyödyntämättömän voimavaran.
Mitä ovat parisuhdetiedot ja -taidot?
Mitä sitten tarkoitan puhuessani parisuhdetiedosta ja -taidoista? Jotta asia hieman konkretisoituisi, otetaan muutama vertaileva esimerkki.
- Antibiootit ovat parantaneet taudeistaselviämistodennäköisyyksiämme – kriisinkäsittelytaidot ja läheisyysharjoitukset yhdessä keskustelutaitojen kanssa puolestaan parantavat parisuhteiden ”tauteja” ja lisäävät todennäköisyyttä selvitä yhdessä parisuhteen hankalien aikojen lävitse.
- Pyykinpesukone, astianpesukone ja imuri ovat helpottaneet arkeamme – säännöllisillä halauksilla ja muilla pikku konsteilla voimme nostaa parisuhteemme arjen onnellisuustasoa korkeammalle.
- Liikennevälineiden kehitys on mahdollistanut meille erilaiset elämykset ympäri maailmaa – taidolla suunnitellut, kummankin osapuolen luonteet ja toiveet huomioivat ”parisuhdeirtiotot” tuovat lisää ”huippuhetkiä” parisuhteeseen.
Ongelma vain on, että emme osaa tai halua hyödyntää näitä parisuhteen ”työkaluja”, joita tieteellinen tutkimus on meidän käyttöömme antanut. Oman parisuhteemme kehittämisen sijaan aivan liian moni lähtee etsimään parempaa elämää muualta. Tilanna on sama, kuin meillä olisi pyykinpesukone pihalla odottamassa, mutta emme syystä tai toisesta asentaisi sitä kotiimme, vaan pyykkäisimme päivästä toiseen käsin perheemme pyykit. Ja sitten lähtisimme asiaan tuskastuneena etsimään onnea naapurista, kun se naapurin Matti tai Maija vaikuttaa niin paljon paremmalta pyykkääjältä, eikä minun itse tarvitse koskaan pyykätä hänen luonaan… ainakaan ennen kuin arki koittaa.
Tilanne ei aina ole yksinkertainen – avainasemassa tahto?
En toki väitä, että asiat olisivat aina yksinkertaisia, ja että ottamalla käyttöön vaikkapa edellä mainitut säännölliset halaukset parisuhde muuttuisi taikaiskusta loistavaksi. (Uskon sen kuitenkin hieman parantavan tilannetta nopeastikin.) Uskon, että monissa tapauksissa parisuhteiden ongelmista juontuvat jommankumman osapuolen henkilökohtaisesta historiasta juontuvista asioista. Joku on kykenemätön läheisyyteen lapsuudentraumojen takia ja joku toinen taas omaa niin heikon itsetunnon, että hakee jatkuvasti hyväksyntää ympäriltään – myös vierailta, mitä kumppanin on vaikea hyväksyä. Toisaalta taas uskon myös, että moni parisuhde voitaisiin pelastaa varsin yksinkertaisillakin keinoilla, esimerkiksi säännöllisillä keskusteluilla, joissa kartoitetaan kummankin tarpeita ja näkemyksiä aisoista. Jostain syystä näille ei kuitenkaan tunnuta näkevän tarvetta ennen kuin tilanne on edennyt jo hyvin hankalaksi. Aina tarvetta ei nähdä kummankin osapuolen toimesta vielä tuolloinkaan.
Useimmat urheilussa tai yrityselämässä menestyneet korostavat jatkuvan päivittäisen tekemisen tärkeyttä ja sanovat, että lopputulos tulee kyllä sitä kautta. Eli kun harjoittelet ja teet pieniä asioita laadukkaasti joka päivä, niin lopulta huomaat olevasi varsin hyvä ja saavuttaneesi paljonkin. Jostain syystä tunnumme kuitenkin uskovan, että parisuhteen osalta riittää pelkkä tahto. Oletteko joskus kuulleet jalkapalloilijasta tai jääkiekkoilijasta, joka on noussut huipulle pelkän tahdon avulla ilman sen konkretisoitumista päivittäiseen tekemiseen, eli harjoitteluun? En minäkään.
Tahto antaa sykäyksen ottaa sen ensimmäisen askelen. Lisäksi tahto auttaa jaksamaan silloin, kun hetkellisesti on vaikeaa. Mutta tiellä eteneminen ja onnistuminen riippuu siitä, saako tahto tekemään päivittäin oikeita asioita ja valintoja. Ehkä vihkivalaankin pitäisikin siis lisätä kysymys siitä, haluatko hoitaa parisuhdettasi säännöllisesti läpi elämän. Nythän siinä kysytään vain, että tahdotko rakastaa hyvinä ja huonoina aikoina. Ehkä tuo suhteen säännöllinen hoitaminen lopulta helpottaisi myös tuosta rakastamisesta kiinni pitämistä. Vai mitä olet mieltä?
Lopuksi – missä sinulla on kehitettävää?
Päätän tämän kolmiosaisen kirjoitussarjan vielä viimeisiin kysymyksiin. Tälläkin kertaa kehotan kysymään näitä itseltäsi. Älä siis sisällytä vastauksiin kumppaniasi tai hänen puutteitaan.
- Millä tasolla ovat sinun parisuhdetaitosi?
- Mitkä ovat ne päivittäiset asiat, joita teet parisuhteesi eteen varmistaaksesi onnellisen suhteen pitkällä tähtäimellä? (Kotityöt ja rahan tuominen taloon ovat hyvä alku, mutta eivät mielestäni vielä riittävä perusta.)
- Minkä yksittäisen uuden parisuhdetaidon oppiminen lisäisi eniten todennäköisyyttä sille, että olette aikanaan se elokuvistakin tuttu onnellinen vanha pari, jonka osapuoli niin moni nuorempi toivoisi aikanaan olevansa?