Parivuoteeseen voi valita ”normaalit” yhden hengen lakanat tai parivuoteeseen tarkoitetut suuremmat lakanat. Testissä parivuoteen lakanat.
Avainsana: parisuhde
Yli 2,5 miljoonaa ihmistä elää Suomessa samassa taloudessa kumppaninsa kanssa. Parisuhteissa toimimisella onkin suuri vaikutus maamme hyvinvointiin.
Sanonnan mukaan erinomaisuus ei ole teko, vaan tapa. Parisuhteeseen sovellettuna tämä tarkoittaisi silloin sitä, että erinomainen parisuhde ei muodostu yksittäisistä teoista, vaan suhteessa toistuvista tavoista.…
Parisuhteen hoitaminen vaatii paitsi kumppanin kanssa vietettyä yhteistä aikaa, myös suhteen kummankin osapuolen tarpeiden ymmärtämistä. Kun nämä kaksi asiaa tiedostaa, voi löytää lukemattomia tapoja hoitaa…
Kirjastosta tarttui jokin aika sitten mukaani Elina Tanskasen kirja Onnellisesti yhdessä. Vaikka vaaleanpunainen kansi ei minua näin miehenä varsinaisesti saanutkaan innostumaan, vaan enemmänkin epäilemään olenko…
Moni meistä haaveilee hyvästä parisuhteesta. Mutta näemmekö sen jonain kaukaisena asiana, jonka saavuttaminen vaatii pitkän polun kulkemista? Mitä jos vaihtaisimme näkökulmaa ja keskittyisimme nykyhetkeen? Havahtuisimmeko…
Kirjastosta tarttui tällä kertaa mukaani TV:stä tuttujen Mikael Saarisen (psykologi) ja Kari Kanalan (pappi) uutuuskirja Parisuhdekorjaamo. Koska kyse on hieman erilaiseen formaattiin puetusta parisuhdekirjasta, jolla…
Kävin tänään aamulla hiihtämässä. Maisema tykkiladun ympärillä oli musta ja taivaalta tiputteli vettä. Harmaiden suksenpohjien luisto olisi varmasti voinut olla parempi, eikä kehon olotilakaan tuntunut…
Olen aiemmin kirjoittanut halausten positiivisesta vaikutuksesta niin parisuhteeseen, mielialaan kuin terveyteenkin (linkki aiempaan tekstiin). Tuossa tekstissä mainitsin, että parhaat hyödyt halaamisesta saa, kun halauksia on…
Tällä kertaa ajattelin jakaa teille ajatuksia Gary Chapmanin kirjoittamasta kirjasta The 5 Love Languages. Chapman on parisuhdeterapeutti, joka on kokemustensa perusteella luonut mallin viidestä rakkauden…