”Älä kerro minulle mikä sinulle on tärkeää. Näytä minulle kalenterisi!” Jotakuinkin näin kuuluu vanha sanonta. Jouduin kuitenkin toteamaan, ettei kalenterini kerro riittävää totuutta siitä, mihin aikani kuluu. Myöskään yleisistä tilastoista en vastausta löytänyt. Ne olivat keskiarvoistuksia ja useimmiten liian monen vuoden takaa. Tartun siis kynään ja paperiin ja alan seurata ajankäyttöä omalta kohdaltani. Ennen kuin pääsin tähän pisteeseen asti, jouduin myös toteamaan jo etukäteen, ettei asioiden tärkeysjärjesteys tule näkymään ajankäytöstäni.
Olen usein miettinyt kohtaavatko ajankäyttöni ja arvoni. Erityisesti tällaisena maailmanaikana, kun kaikki kulkevat jatkuvasti nenä kiinni matkapuhelimessa, on välillä hyvä pysähtyä miettimään mihin sitä aikansa oikeastaan käyttää.
Kertovatko tilastot totuuden ajankäytöstäni?
Alunperin ajatukseni oli kirjoittaa siitä, minkä kaiken kanssa puolisomme ja lapsemme ajastamme yleisellä tasolla kilpailevat. Aloin etsiä vastausta tilastoista, mutta löysin lähinnä kymmenen vuotta vanhoja tutkimuksia, jotka omasta näkökulmastani ovat liian vanhoja. Koen, että esimerkiksi sosiaalisen median ja muiden nettipalveluiden kehitys on 10 vuodessa muokannut ainakin omaa ajankäyttöäni niin paljon, etteivät vanhat tilastot anna asiasta oikeata kuvaa.
Tilastoja lukiessani totesin myös, että yksilöllinen vaihtelu ajankäytössä on todennäköisesti liian suurta, jotta voisin käyttää tilastoja apunani asiassa. Lisäksi uskon, että myös samaa elämänvaihetta elävien kesken on niin suurta vaihtelua siinä mihin aikaa käytetään, ettei tällainenkaan tilasto antaisi itselleni tyydyttävää vastausta.
Miten päästä selville ajankäytöstään?
Tässä vaiheessa aloin ajatella muihin asioihin liittyviä yleisiä ohjeita. Jos haluat ymmärtää mihin rahasi kuluvat, kirjaa menosi. Jos haluat tuloksia liikunnan saralla, pidä liikuntapäiväkirjaa. Jos haluat tietää miksi et laihdu, aloita kirjaamalla syömisesi ylös. Siispä:
jos haluat tietää mihin aikasi kuluu, pidä siitä kirjaa!
Päätin siis pitää tämän viikon ajan kirjaa siitä, mihin aikaani käytän. Odotan innolla tuloksia, vaikka jonkinlaista ”ajankäytön kaunistelua” tapahtuneekin jo pelkästään sillä, ettei vaikkapa tyhjänpäiväistä internetissä surffailua halua kirjata ylös tuntitolkulla. Uskon kuitenkin, että tavoista on niin vaikea päästä eroon, että jonkinlainen totuuden siemen tulee kirjauksissa säilymään. Erityisen innolla odotan sitä, koenko ajankäyttöni heijastelevan elämänarvojani, vai tulenko kokemaan jonkinlaisen sokin.
Arvomaailman suhde ajankäyttöön
Viittasin jo kirjoituksen alussa arvoihin ja asioiden tärkeysjärjestykseen. Arvomaailmani mukaan minun pitäisi käyttää aikaani lähinnä perheeseen ja terveyteen. Lisäksi tältä pohjalta nousisivat esille esimerkiksi sellaiset asiat kuin oikeudenmukaisuus ja turvallisuus. Mutta miten tällaiset asiat heijastuvat ajankäyttööni? Tai pitäisikö niiden edes heijastua? Toki maksamieni verojen sekä oman käytökseni kautta tuen näiden asioiden toteutumista jatkuvasti, mutta voiko työntekoa kuitenkaan laskea oikeudenmukaisuuden edistämiseksi, jos ei työskentele kyseisten asioiden parissa?
Vai pitäisikö työntekoon käytetty aika suhteuttaa sen mukaan, mihin siitä saatavat rahat käytetään? Tämä vaikutti alkuun kokeilemisen arvoiselta idealta, kunnes tajusin ajatella palkan vaikutusta asiaan. Jos nettopalkkani tuplaantuisi 1500 eurosta 3000 euroon, mutta käyttäisin edelleen vaikkapa samat 300 euroa siitä ruokaan, koska kokisin sillä tavalla syöväni perheeni kanssa terveellisesti, ei se voi tarkoittaa sitä, että palkannousun seurauksena terveyden merkitys elämässäni olisi jotenkin laskenut.
Samaa ajattelutapaa jatkaen jouduin myös toteamaan, ettei vapaa-aikani mahdollinen kaksinkertaistuminen välttämättä näkyisi suorassa suhteessa vaikkapa terveyteen käyttämässä ajassani. Jouduin siis muuttamaan lähestymistapaa.
Maslown tarvehierarkia ja ajankäyttö
Entä sitten Maslown tarvehierarkia. Voisiko sitä soveltaa tähän? Eikö se juuri korjaisi edellä mainitun ongelman? Ravinnon tarve on tyydytetty jo alemmalla ”tasolla”. Palkannousun myötä noustaan siis tarvehierarkiassa ylöspäin ja aletaan käyttää rahaa (eli aikaa) suhteessa enemmän korkeamman tason tarpeisiin.
Tämä lähestymistapa aiheutta kuitenkin oman ongelmansa, sillä nyt minun pitäisi pystyä kuvaamaan asioiden tärkeysjärjestys itselleni erilaisissa tilanteissa:
- Paljonko lisääntyneistä tuloista olen halukas käyttämään mahdollisesti vielä terveellisempään ravintoon säilyäkseni varmemmin terveenä?
- Missä vaiheessa olen halukas lisäämään turvallisuuttani esimerkiksi varashälyttimien tai turvallisemman auton muodossa?
- Ja missä vaiheessa haluan vaihtaa kohonnutta tulotasoani mieluummin vapaa-aikaan voidakseni panostaa vaikkapa perheeseen tai itseni toteuttamiseen?
Joudun siis toteamaan ajankäytön suhteen arvomaailmaan olevan varsin tilannesidonnainen asia. En pysty antamaan arvomaailmani perusteella itselleni yleispätevää ohjetta siitä, miten minun pitäisi aikaa käyttää.
Pienin askelin kohti parempaa ajankäyttöä
Näytänkin siis päätyvän ajankäyttöajattelussa samaan lähestymistapaan kuin edellisessä kirjoituksessa koko perhe-elämän parantamisen suhteen: jos en näe asiaan liittyen tarvetta tai mahdollisuutta suurelle kertamuutokselle, on minun helpointa koittaa muuttaa ajankäyttöä pieni asia kerrallaan kohti paremmin arvojani vastaavaa elämää.
Käytännössä tämä tullee tarkoittamaan useammin ”ei”-sanan sanomista internetin ja sosiaalisen median houkutuksille ja useammin ”joo”-sanan sanomista lapsille ja puolisolle. Myös oma-aloitteisesti. Taidankin siis aloittaa saman tien sulkemalla nyt sekä tietokoneeni että television, josta lapseni katsoo omaa ohjelmaansa. Tilalle ehdotan yhteistä leikkiä lastenhuoneessa. Kuulostaako kokeilemisen arvoiselta?
P.S. En kohdannut minkäänlaista vastarintaa televisiota sulkiessani. Sen sijaan lapsi oli riemuissaan edessä olevasta yhteisestä leikistä. Miten teillä regoidaan vastaavissa tilanteissa?