Skip to content

Luettua: Kiintymyssuhteet elämänkaaressa

Käsiini tarttui Jari Sinkkosen kirja Kiintymyssuhteet elämänkaaressa. Kirjan liittyessä blogini aihepiiriin, ajattelin jakaa täälläkin ajatuksiani kirjasta kirja-arvion muodossa.

Mistä on kyse?

Kirja on kirjoittajansa mukaan ”suppea, mutta hiukan venähtänyt johdatus” nimensä mukaiseen aihepiiriin. Tällaisena sen myös itse hyväksyn, enkä lähde kirjailijan näkemystä haastamaan.

Alkuun kirjassa käydään läpi kiintymyssuhdeteorioiden historiaa. Tämän jälkeen päästään nähdäkseni varsinaiseen aiheeseen eli normaalien kiintymyssuhteiden muodostumiseen ja kehittymiseen erilaisissa elämäntilanteissa läpi elämän syntymästä vanhuuteen. Kun normaali kehitys on käyty läpi, käsitellään kiintymyssuhdehäiriöiden (esim. lapsuuden laiminlyönnit vanhempien toimesta) suhdetta ihmisen psyykkisiin häiriöihin. Kirjan loppupuolella ehditään myös käsitellä hieman neurobiologiaa sekä katsoa aihepiiriä terapeutin näkökulmasta.

Lukukokemus

Itse koin kirjan hieman ristiriitaisena luettavana. Toisaalta koen aiheen erittäin kiehtovana ja kirja sisälsi mielestäni todella paljon mielenkiintoista ja kaikille hyödyllistä tietoa. Paikoitellen teksti oli myös tällaiselle maallikolle helppoa luettavaa. Toisin paikoin taas joudun tunnustamaan sivistymättömyyteni kirjassa käytetyn kielen suhteen. Monissa kohdin jäin miettimään olisiko asian voinut ilmaista hieman kansantajuisemmin turhaan ”hienoja” sanoja käyttämättä.

Osittain kirjan raskaslukuisuus omalla kohdallani varmasti johtui siitä, etten ole psykologian tai biologian alan ammattilainen. Tällöin kokonaiskuvan muodostaminen aiheesta vaikeutui, kun useat tekstissä esiintyvät sanat olivat hieman epämukavuusalueellani siten, että niiden merkityksen kyllä periaatteessa tiedän, mutta ne eivät kuitenkaan kuulu omaan jokapäiväiseen käyttösanastooni. Kirjan luettuani jäinkin miettimään, pitäisikö tarttua kirjaan vielä uudemman kerran ja opiskelemalla opiskella se läpi. Mieli tekisi, mutta pinossa olisi odottamassa muutakin luettavaa. Muistiinpanoja ja sanaston itselleni tekemällä saisin kuitenkin varmasti kirjasta vielä paljon enemmän irti.

Mikä oli kirjan parasta antia?

Kirjassa on kuvattu hyvin sitä kokonaisuutta, miten aivan varhaislapsuuden kiintymyssuhde erityisesti äitiin luo pohjaa tulevaan elämään. Tämän päälle ja rinnalle rakennetaan lapsuuden aikana useista eri vaikuttavista tekijöistä ne kokemukset, joista muovautuu esimerkiksi teini-iän ja nuoruuden itsearvostus sekä seksuaalikäyttäytyminen. Kirjassa kerrotaan hyvin, miten moni asia näihin vaikuttaa, mutta toisaalta myös se, miten tärkeä (vaikkei kuitenkaan ns. hyvän elämän kannalta aivan välttämätön) palanen turvallinen kiintymyssuhde vaikkapa juuri äitiin on.

Ehkä eniten itseeni iskivätkin juuri kirjassa esitetyt tutkimustiedot ja esimerkit siitä, miten lapsi ihan aidosti tarvitsee jatkuvaa huomiota, lohtua ja turvaa äidiltään/vanhemmiltaan ja miten vanhempien reaktiot lapsen tarpeisiin/käyttäytymiseen muovaavat lapsen kiintymyssuhdetta ja sitä kautta tulevaa elämää. (Kirjassa tunnuttiin ainakin näin isän näkökulmasta painotettavan paljon juuri äidin roolia jopa siinä määrin, että välillä tuli miettineeksi unohtuiko isä kuviosta kokonaan.) Olenhan näitä asioita toki aiemminkin jollain tasolla tiennyt, mutta kirjassa onnistuttiin avaamaan asiaa sellaisten esimerkkien kautta, että tämä sai tajuamaan asian vielä aiempaa paljon syvällisemmin. Mieleen jäi kirjasta myös selkeästi se, miten lapset saattavat eri tavoin kapinoimalla testata aikuisen luotetavuutta ja miten aikuisen näissä tilanteissa pitäisi omasta ärsytyksestä huolimatta pystyä toimimaan rakastavasti, jottei lapsi saisi (mahdollisesti lisää) huonoja kokemuksia.

Läpi kirjan tuli myös luonnollisesti peilattua omaa elämää kirjassa esitettyihin asioihin. Mielenkiinto omien kiintymyssuhteiden analysoimiseksi heräsi, mutta kirjan avulla näiden laadun arvioiminen jäi kuitenkin enempi arvailuksi.

Mitä jäin miettimään?

Kirjassa viitataan useaan otteeseen äidin ja lapsen erityislaatuiseen kiintymyssuhteeseen elämän alkuvaiheessa. Esille tuli selkeästi myös se, että isän ja äidin roolit ovat yleensä (muttei aina) lapsen kanssa leikittyjä leikkejä myöten hieman erilaiset, äidin roolin ollessa yleensä lasta rauhoittava ja lohduttava, ja isän roolin taas painottuessa esimerkiksi auttamaan lasta selviytymään jännittävissä ja haastavissa tilanteissa. Tällaista tekstiä lukiessa jää väkisinkin miettimään, miten nykyinen sukupuolirooleista vapautumaan pyrkivä yhteiskunta vaikuttaa lasten kiintymyyssuhteisiin ja sitä kautta tulevaan kehitykseen. Tästä olisi mielenkiintoista lukea jokin pitkäaikaistutkimus, mutta kirjan perusteella itselleni jäi sellainen mielikuva, että tällaisia tutkimuksia tuskin vielä on olemassa.

Kenelle suosittelen kirjaa?

Kirja sisältää paljon jokaiselle hyödyllistä tietoa ja sitä voisikin asiansa puolesta suositella pakolliseksi luettavaksi ihan kaikille lasten vanhemmille (tai sellaiseksi haluaville) sekä muille lapsiin ja nuoriin liittyvistä asioista päättäville henkilöille. Varauksena on todettava kuitenkin se, että kirja ei ole se kaikista kevytlukuisin, vaan teksti vilisee ammattikieltä. Tästä johtuen tulkitsen pääkohderyhmäksi alan ammattilaiset sekä psykologiasta hieman taustaa omaavat ja asiaa muuten jollain tasolla harrastavat henkilöt, jotka haluavat paneutua kiintymyssuhteisiin aiheesta etukäteen kovin paljoa mitään tietämättä.

Edellisestä johtuen jäinkin kaipaamaan aiheesta vielä kansantajuisempaa ”rautalankaversiota”, josta ihan jokainen nykyinen ja tuleva vanhempi voisi poimia hyviä käytäntöjä omaan toimintaansa ja oppia ymmärtämään omien tekojensa vaikutuksia lapsensa tulevaisuuteen.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *