5:1 -säännön noudattaminen tuntuu lapsiperheessä joskus mahdottomalta. Vielä vaikeammalta tuntuu noudattaa kaikkia rakentavan palautteen antamisen periaatteita arkikaaoksen keskellä. Asiaa hieman tutkittuani joudun toteamaan voimattomuuteni tässä(kin)…
Daddy Speziale Posts
On aika julkaista teille käsikirjoitukset elokuun Yllätystreffejänne varten. Olkaapa hyvät! Elokuun yllätystreffit ulkona – yhteinen yleisoheistus Tiedossa on treffit kodin ulkopuolella. Näihin kannattaa varata aikaa…
Rakkaussitaattien jatkuva näkeminen ei välttämättä tee hyvää elämällemme. Nähdessämme jotain tietynlaista asiaa jatkuvasti, alamme alitajuisesti uskoa asiaan väkisinkin. Rakkaussitaattien osalta alamme siis uskoa ihanteelliseen ja…
Tänäkin vuonna meneillään olevan kesälomakauden jälkeen avioerotilastoihin muodostuu suurella todennäköisyydellä piikki. Lomalle on kenties asetettu suuria odotuksia – tai odotettu edes siedettävää yhdessäolemista – ja odotuksissa…
Kuukauden kirjana esittelen tällä kertaa Pekka Hämäläisen teoksen Ollaan ihmisiksi parisuhteessa – vältä tavallisimmat karikot. Kirjassa korostetaan, että parisuhde ei ole pysyvä tila, vaan suhteen kumpikin osapuoli sekä ympäristö muuttuvat jatkuvasti.…
Kuunvaihde lähenee ja on aika julkaista käsikirjoitus heinäkuun kotona pidettäville yllätystreffeille. Jos et vielä tiedä mistä näissä kumppanisi kanssa pidettävissä yllätystreffeissä on kyse, lue ohjeistus…
Miniloma omassa olohuoneessa yhdessä kumppanin kanssa voi oikein toteutettuna olla yhtä arjesta irtaannuttava kokemus kuin hotellilomakin. Tarvitaan vain hieman valmistelua ja oikeanlaista ohjelmaa. Kotilomalta myös…
Riitely lienee yksi parisuhteen perusongelmista. Syitä riitoihin on monia aina kotitöistä perheen ympärillä oleviin ihmisiin. Suuri osa riidoista kuitenkin johtuu samasta perussyystä, eli erilaisista odotuksistamme.…
Juhannus on perinteisesti taikojen aikaa. Usein nämä on kohdistettu nuorille ja liittyvät jollain tavoin tulevaan puolisoon ja sen etsimiseen. Koska tämä on kuitenkin perheblogi, päätin…
Juhannus on taas täällä! Kokosin vanhemmille oleellisia muistettavia asioita yhteen listaan, jotta juhannuksesta muodostuisi koko perheen näkökulmasta onnistunut. Muistakaa tasapainoinen ruokavalio. Juhannuksena saa herkutella, mutta…