Tähän kirjoitukseen johtanut ajatuksenjuoksu lähti liikkeelle luettuani kirjan Rakkaus on tarina – sisäiset tarinat parisuhteissa. (Voit lukea tarkemmat ajatukseni kirjasta täältä.)
Kirjan sisältöä pohtiessani tulin ajatukseen, että parisuhteet ovat nykyisin niin vaikeita, koska meillä on niin paljon enemmän elämäntarinoita, joita voimme itsellemme kuvitella. (Ja kyllä, kun katsoo erotilastoja, ei voi tulla muuhun johtopäätökseen, kuin että pysyvän parisuhteen ylläpitäminen läpi elämän oikeasti on vaikeata.) Aiemmin maanviljelysaikana elämäntarina oli hieman kärjistettynä enemmän tai vähemmän sama kaikille – löytää joku jonka kanssa selviytyä. Pienissä paikallisissa yhteisöissä varmasti tapahtui kaikenlaista, eikä onnikaan varmasti aina ollut korkeimmalla mahdollisella tasolla, mutta sisäinen suunniteltu elämäntarina (ja siinä samassa parisuhdetarina) oli useimmilla samanlainen. Vai onko tämä liian suoraviivaista ajattelua?
Myös kaupungistumisen alkuvaiheissa odotukset elämästä olivat useimmilla varmaankin vielä varsin yhteneviä. Tätä tietysti helpotti jossain määrin se, että miehillä ja naisilla oli selkeämmät, toisistaan poikkeavat roolit. Edelleenkään en sano, että tämä tarkoitti kaikkien onnellisuutta tai olisi ollut ideaalitilanne, mutta kestävien parisuhteiden muodostamisen näkökulmasta tämä oli ehkä kuitenkin yksinkertaisempaa.
Nykypäivänä taas mahdollisuuksien määrä elämässä on kasvanut huimiin mittoihin. Yhä harvempi istuu vanhaan ”perhe + kotiäitiys/ura” -muottiin, ja jos istuu, niin kotiäidistä tuntuu herkemmin siltä, ettei häntä arvosteta, ja kodin ulkopuolinen urakin on paljon polveilevampi ja yhä harvemmin pelkästään arkisin kello 8-16 toteutuva. Maailma myös syöttää meille kiihtyvällä vauhdilla erilaisia asioita, joita keksimme haluta. Mikäli asiat rajoittuisivat vain materiaan, olisi tilanne parisuhteiden kannalta vielä helppo. Erilaiset sosiaaliseen kanssakäymiseen ja itsensä toteuttamiseen liittyvät asiat vaikuttavatkin sitten jo paljon enemmän parisuhteeseenkin.
Otetaan kärjistetty esimerkki. Sata vuotta sitten kysymys kuului monissa kodeissa, että lähdetäänkö käymään työväentalolla tai lauantaitansseissa, vai pysytelläänkö kotona. Tästä saatettiin saada erimielisyyttä aikaiseksi, mutta samalla tiedettiin, että samaa keskustelua käytiin kaikissa muissakin torpissa, ja että aina palataan kuitenkin viimeistään aamulla kumpikin kotiin. Muuta vaihtoehtoa ei käytännössä ollut. Nykyisin samaan kysymykseen liittyvät vaihtoehtoina paitsi sosiaalisen median käytön määrä ja kotikaupungin ja kodin tarjoamat lukemattomat mahdollisuudet, myös välivuosi Thaimaassa, roadtrip Amerikassa, Joogaretriitti Balilla, itsensä toteuttaminen yrittäjäksi hyppäämällä ja samalla materiaalista elintasoa tiputtamalla, nomadiksi ryhtyminen sekä lukemattomat muut vaihtoehdot. Tässä vaihtoehtojen viidakossa on huomattavasti aiempaa hankalampi löytää kumppani, jonka kanssa elämäntarina kaikkine haluineen pysyy yhtenevänä läpi elämän. Itse asiassa, jotta tässä onnistuu, joutuu todennäköisesti asettamaan parisuhteen halulistansa ykköseksi niin, että alistaa muut halunsa enemmän tai vähemmän parisuhteelle, eikä anna muiden halujen ohjata elämäänsä ja parisuhdettaan.
Kun vielä samaan aikaan
- parisuhde jää kaiken muun kiireen varjossa kovin vähälle huomiolle
- netistä löytyy parilla klikkauksella ”sielunkumppani”, joka ajattelee elämässämme ”huonosti” olevasta asiasta kanssamme juuri samalla tavalla
- eroaminen on tullut sosiaalisesti hyväksyttävämmäksi ja
- media syöttää meille kiihtyvällä tahdilla tarinoita, jotka saavat meidät uskomaan, että kaikki on mahdollista, mutta emme siis kuitenkaan tunne oloamme sellaiseksi, että eläisimme unelmaelämäämme ja kaikki halumme toteutuisivat,
niin lähdemme herkästi hakemaan tuota unelmaan jostain muualta. Oma kumppani kun ei täydellisen elämän tarinaamme tunnukaan enää sopivan.
Kaiken tämän seurauksena pohdinkin: onko meillä liikaa vaihtoehtoisia mahdollisuuksia ja elämäntarinoita, jotta kumppanimme pysyisivät mielemme käänteissä perässä ja nykypäivän elämäntarinassamme mukana? Ja onko niin, että siinä missä ennen parisuhde kulki luonnollisena osana läpi elämän, nykyisin sen joutuu tietoisemmin nostamaan yhdeksi elämän tärkeimmistä asioista – ellei jopa tärkeimmäksi – jos sen haluaa kestävän?
***
Lue myös:
Kuinka välttää erilleen kasvaminen parisuhteessa – yhteiset unelmat ja tavoitteet