Skip to content

Katastrofiaamut… ja -illat lapsiperheessä

Tulipa eilen (jostain syystä…) mieleen kirjoittaa lapsiperheiden aamuista. Tarkemmin sanottuna niistä ”Maanantai!” -aamuista. Näitähän tuntuu joskus lapsiperheissä riittävän viikon jokaiselle päivälle ja joskus vielä pari viikonlopullekin. En usko, että minun tarvitsee sen tarkemmin kuvata sitä, miten itsellä olisi kiire töihin, lasten vaatteet ovat hukassa (tai jos ne on laitettu edellisenä iltana valmiiksi, niin vähintään ne on sotkettu aamun aikana) ja eteisessä huomataan vielä, että kengästä on nauha katkennut eikä katkenneen nauhan pituus riitä enää kengän solmimiseen. Jokainen vanhempi tietänee suunnilleen mistä puhun. Vaikka kuinka yrität ennakoida ja laittaa sadevaatteetkin valmiiksi, niin silti tuntuu aina tulevan jotain yllättävää, mikä sotkee kuvion.

Kun lopulta ehtii töihin, alkaa laskea riittävätkö tunnit siihen, että saa työt tehtyä (tai kellokortin näyttämään myös niitä kiky-minuutteja) ja sen jälkeen vielä kotiin tekemään lapsille jotain ruokaa, jotta he ehtivät syödä ennen harrastuksia. Suurella todennäköisyydellä joutuu toteamaan, että ei millään onnistu, koska treenit alkavat jo klo 17.00. Tässä vaiheessa haluaa todennäköisesti sulkea toimiston käytävillä vellovan ilmastonmuutoskeskustelun totaalisesti pois korvistaan ja mielestään, koska tietää, että jopa pääkaupunkiseudun kohtuullisesti toimivalla julkisella liikenteellä on sula mahdottomuus pyörittää arkea ilman autoa. Eihän minuutteja saa riittämään edes auton kanssa, puhumattakaan niistä paljon hitaammista bussi-juna -kombinaatioista.

Lapsiperheessä arjesta selviytyminen voi joskus vaikuttaa aikamoiselta esteradalta.

Kotivanhemmuus helpottaa

Kuten olen joskus ennenkin tainnut mainita, niin oman kokemukseni mukaan elämä lapsiperheessä on todella paljon leppoisampaa silloin, kun jompi kumpi vanhemmista on kotona. Ei väliä kumpi. (Kummastakin löytyy meillä kokemusta.) Tämä poistaa aamuista ja illoista yhden merkittävän stressitekijän, kun

  • ei tarvitse stressata omaa töihin ehtimistä
  • ei tarvitse stressata sitä, ehtiikö tekemään kaikki työt ja sen jälkeen laittamaan vielä lapsille ruokaa kotona ennen illan harrastuksia.

Tästä stressistä (tai toisen kotona ollessa stressittömyydestä) perheen hyvinvointiin ja yleisilmapiiriin aiheutuva merkitys on kokemukseni mukaan todella radikaali. Toki kotivanhemmuuden valitessaan joutuu luopumaan materiaalisesta elintasosta. Kodin tekniikka ei todellakaan ole hienointa mitä kaupasta saa, auto (jos sellaisen tarvitsee) on edullinen verrattuna siihen mitä se voisi olla kummankin töissä käydessä ja lomamatkat sekä ravintolasyömiset todella harvinaista luksusta. Mutta vastapainona arki toimii aivan eri tavalla, kuin kummankin töissä käydessä.

Kuten monissa muissakaan asioissa, en tässäkään väitä, että kotivanhemmuus toimisi kaikille. Aivan varmasti on paljon ihmisiä, joilla ”pää ei kestä” lasten kanssa kotona olemista, jolloin tästä aiheutuva stressillä ja omalla pahalla ololla on negatiivisempi vaikutus, kuin mitä kahden töissäkäyvän aikuisen aiheuttamalla arjen minuuttiaikataulutuksella. Toisaalta huomaan usein pohtivani, kuinka monessa perheessä tämä kiireellisen elämänvaiheen aiheuttama stressi kaatuu lopulta kumppanin niskaan. Ja kuinka moni tuleekaan eron jälkeen miettineeksi, että ”hyvä kun tajusin lähteä, kun nyt arki on paljon helpompaa”, ymmärtämättä kuitenkaan, että pohjimmiltaan kyse ei ollutkaan kumppanin vaihtumisesta vaan siitä, että elämänvaihe vain on lasten kasvamisen myötä muuttunut ja sitä kautta arki sekä muukin elämä helpottanut.

P.S. Tämä kirjoitus ei ole tarkoitettu valitusvirreksi, eikä sitä pidä sellaisena ottaa. Sen sijaan haluan haastaa jokaisen pohtimaan omia valintojaan, menossa olevan elämänvaiheen merkitystä omaan tyytyväisyyteen/tyytymättömyyteen sekä sitä, mikä elämässä lopulta on tärkeintä.

***

Sinua saattaisi kiinnostaa myös seuraavat jutut:

Parasta lapselle ja ilmastolle – pitkät vanhempainvapaat

Vanhempien eron vaikutukset lapsen aikuisiän parisuhteisiin

2 Comments

  1. Kolmen vuoden kokemuksella uskallan sanoa että kyllä se toisen kotivanhemmuus todella helpottaa arjen pyörittämistä. Riskinsä siinä kyllä on, pitää varoa ettei se kotivanhempi liiskaannu sinne arjen alle… ja ettei työvanhempi kaadu taloudellisten paineiden alle. Kaikissa variaatiossa on puolensa. Työvanhempien lapsena arvostan sitä että meidän lapsilla on kotivanhempi. Suhde lapseen luodaan olemalla läsnä, ja jos ei sitä lapsena ole luotu, tilannetta on vaikea myöhemmin korjata… toki kotona oleminen ei välttämättä tarkoita läsnäoloa ja päinvastoin, mutta anyway… semmoista ajatuksia täällä.

    • Daddy Daddy

      Kiitos taas Kirsi hyvästä kommentista 🙂 Tuo on tärkeä huomio, että suhde lapseen luodaan olemalla läsnä ja tekemällä asioita yhdessä. Itselläni aukesivat tähän silmät kunnolla ehkä vasta hieman turhan myöhään. Mutta kuten viime syksynä Parempi avioliitto ry:n viikonlopun aikana totesin oivaltaneeni, niin tämä lasten kanssa yhdessä tekeminen tosiaan luo pohjaa sille, että lapset uskaltavat sitten myöhemminkin (murrosiässä jne.) kertoa ja puhua niitä vaikeampiakin asioita vanhempiensa kanssa. Nähtäväksi tietysti jää toteutuuko tämä omalla kohdalla käytännössä, mutta kyllähän kaiken yhteisen tekemisen huomaa jo lyhyemmälläkin aikavälillä lähentävän suhdetta lasten kanssa.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *