Tänään oli YLE:llä juttu Tampereella toteutettavasta kyytipalvelukokeilusta lasten harrastuksiin liittyen. Tässä projektissa kokeillaan laajamittaisemmin sitä, miten olisi mahdollista aikaistaa lasten harrastuksia ja vapauttaa vanhemmat kuljetusrumbasta. Kun yksityisautoilu vähenisi ja illat jäisivät perheiden yhdessäololle, kuulostaa yhtälö äkkiseltään hyvältä. Mutta… Varjopuolena voi nähdäkseni olla harrastusmaksujen selvä nouseminen ja yhteiskunnan eriarvoisuuden selkeä lisääntyminen.
Mikäpä kuulostaisi näin kolmen harrastavan lapsen vanhempana sen paremmalta, kuin harjoitusten kyyditsemistarpeen loppuminen arki-illoista. Se, että lapset vietäisiin kimppakyydillä kunnan toimesta iltapäivällä koulun jälkeen treeneihin ja palautettaisiin sieltä koululle juuri sopivasti silloin, kun me vanhemmat pääsemme töistä kuulostaa äkkiseltään ideaaliratkaisulta. Ei enää hirveätä kiirettä töistä kotiin, että lapset ehtivät syödä ennen kuin pitää lähteä kuskaamaan heitä harjoituksiin. Tästähän juuri eilen kirjoitin 🙂 Koska polttoaineeseen kuluu rahaa, ja lasten harrastukset ovat ehkäpä suurin yksittäinen syy, miksi autoa ylipäätään tarvitsemme, voisin hyvinkin maksaa tästä esimerkiksi tuon 3 euroa suunta. Ainakin ennen kuin ajattelen ja lasken asiaa tarkemmin.
Harrastustoiminta iltapäivällä tarkoittaa ammattivalmentajia vanhempien sijaan
Vuonna 2015 tehdyn opinnäytetyön mukaan urheiluseuroissa toimi vuonna 2010 noin 380 000 vapaaehtoista. Suhteellisesti eniten näistä oli keski-ikäisiä, eli käytännössä meitä lasten vanhempia valmentamassa lapsia ja lasten kavereita. Erittäin arvostettavaa – ja ymmärtääkseni myös antoisaa – työtä ilman minkäänlaista rahallista korvausta. Myös oma näppituntuma tukee sitä, että erittäin monet urheiluseurat pyörivät vielä nykypäivänäkin vapaaehtoisten vanhempien voimin.
Kaikki tietysti ymmärrämme, että nuo 380 000 vapaaehtoista, tai edes neljäsosa tuosta määrästä ei noin vain lähde klo 14 töistä vetämään lasten treenejä, vaikka kunta kuinka olisi koordinoinut 3 euron kimppakyydin lapsille. Käytännössä lasten harrastustoiminnan aikaistaminen iltapäivään tarkoittaakin siis sitä, että seuralla tulee olla ammattivalmentajat harjoituksia pyörittämässä. YLE:n uutisen kommenteissa tällaisen ”ammattivalmennuksen” kuukausikustannukseksi oli esitetty esimerkinomaisesti noin 50 euroa lasta kohden. Jos valmentajia olisi yksi noin kymmentä lasta kohden, tarkoittaisi tämä 10*50 = 500 euroa kuukaudessa valmentajalle valmennettua joukkuetta kohden. Ajankäytöllisesti valmentajalle tulee harjoitusten päälle tietysti vielä yksittäiset pelit ja turnaukset, sekä harjoitusten suunnittelu, seuran valmentajakokoukset jne. Koska valmentaja ei näin ollen voi kovinkaan montaa joukkuetta valmentaa ja palkan sivukulutkin pitää maksaa seuran toimesta, on tuo hinta-arvio varmaankin aika lähellä todellista. Ja tälle maksullehan ei ole muita maksajia kuin lasten vanhemmat.
Käytännössä lasten harrastusten siirtyminen iltapäivään tarkoittaisi siis paitsi sitä, että vanhemmat kaivavat kukkarostaan kuukausittain tuon ylimääräisen 50 euron setelin, myös sitä, että työvoimapulamme Suomessa kasvoi juuri noin 100 000 henkilöllä. Työttömyysongelma ratkaistu?
Harrastuskustannusten nousu lisää eriarvoisuutta
Asia ei tietenkään ole ihan näin yksinkertainen. Lapsen harrastuksen kokonaiskustannukset kun nousivat samalla noin 100 euroa kuukautta kohden. Tämä muodostuu paitsi edellä mainitusta valmetajien palkkaamisesta, myös kunnan kimppakyydeistä, jotka Tampereen kokeilussa siis maksavat 3 euroa per suunta. Kahdet harjoitukset viikossa tarkoittaa siis noin 50 euron kustannusta kyyteihin kuukautta kohden (2 suuntaa, 8 kertaa kuukaudessa, 3e/kerta). Toki autoiluun nytkin on mennyt rahaa, mutta jos auto kuitenkin on, niin eivät muuttuvat kustannukset lasten harrastuskyydeistä ihan tuota luokkaa kuitenkaan ole. Varsinkin, kun jo nyt vanhempien järjestämillä kimppakyydeillä autot ovat usein täynnä lapsia. Mikäli autosta oikeasti voisi tämän jälkeen luopua, näyttäisi laskelma tietysti kannattavalta.
Uskallan siis kuitenkin väittää, että aika monen lapsen harrastus loppuisi ihan taloudellisista syistä, mikäli näistä iltapäiväharjoituksista tulisi yleisesti vallitseva käytäntö. Ja tämähän on vastoin sitä, mitä yleisesti tunnutaan pitävän yhteiskunnan kannalta suotavana. Hyvätuloisille perheille, joissa kaiketi muutenkin voidaan keskimääräistä paremmin ja terveemmin, tämä ei tietenkään olisi ongelma. 100 euroa lisää kuukaudessa voidaan mielellään maksaa lasta kohden, jos sillä saadaan perheelle iltaan yhteistä vapaa-aikaa. Ja nouseehan sitä paitsi valmennuksen tasokin samalla, eli älähän tämän blogitekstin kirjoittaja vertaile omenoita päärynöihin!
En siis vertaile. Sen pelkoni kuitenkin vielä esitän, että tämä ”parannus” iskisi juuri niihin hieman pienempituloisiin perheisiin, joissa
- elintavat (ja mahdollisuudet ostaa esimerkiksi ylenmäärin avokadoja, manteleita yms. terveellisiä herkkuja) eivät ehkä muutenkaan ole kansanterveydellisesti katsottuna optimaalisella tasolla,
- lapset liikkuvat lähinnä siksi, kun kaveritkin harrastavat futista ja
- vanhemmat pähkäilevät jo nyt mistä repisivät rahat alati nouseviin harrastusmaksuihin.
Käytännössä siis pelkään, että tällaisen uudistuksen myötä hyvätuloisilla menisi entistä paremmin, kun taas pienempituloisten perheiden lasten asema – ja myös tulevaisuus mikäli maksujen nousu vaarantaa liikuntaharrastuksen – heikkenisivät entisestään. Tiedän, että monissa suuremmissa seuroissa on rahastoja vähävaraisten perheiden lasten harrastuksen tukemiseen, mutta ei näillä ymmärtääkseni kovin monen lapsen harrastusta rahoiteta – ainakaan mikäli lapsi ei ole erityisen lahjakas lajissaan.
Vaikutus lasten liikunnan kokonaismäärään
Haluan myös herättää keskusteluun pohdinnan siitä, mitä tällainen uudistus tekee lasten liikunnan kokonaismäärälle. Ehkä olen naiivi, mutta ajattelen kuitenkin, että ainakin osa harrastavistakin lapsista viettää vielä iltapäiviä kavereiden kanssa puistoissa leikkien ja ulkona pallopelejä pelaillen. Lisäksi ainakin jotkut vanhemmat käyttävät lasten harrastusajan omaan liikuntaan. Siirtyykö tämä sama liikuntamäärä sekä lapsilla että vanhemmilla perheen vapaailtoihin? Tässä vaiheessahan on sitten vielä läksyt tekemättä ja lapsi on ollut menossa sen samat noin 8 tuntia, kuin me aikuisetkin, käytännössä ilman taukoja tiukasti ohjatusta toiminnasta. Lapsen harrastuksista vapautunut aika siis vietetään siis illalla koko perheen kesken idyllisesti yhdessä leikkipuistossa leikkien tai metsässä retkeillen? Tai vähintäänkin lautapelejä pelaillen, jolloin kokonaisvaikutus lienee perheen kannalta positiivinen, vaikka liikunta hieman vähenisikin? Ehkä minut on ohjelmoitu jotenkin negatiivisesti tässä kohtaa, mutta jotenkin en osaa olla ihan vakuuttunut siitä, että kaikissa perheissä asia olisi näin auvoisesti. Toivon toki, että epäilykseni osoittautuvat joskus vääriksi.
Lopuksi lienee paikallaan painottaa, että minulla ei todellakaan olisi mitään sitä vastaan, että lapseni harrastaisivat iltapäivisin harrastuksensa ja saisin heidän kanssaan lisää yhteistä aikaa iltaan. Voisin jopa maksaa tästä hieman, tosin tuo laskettu 100e/lapsi saa jo aikaan pienoista nieleskelyä. Eikä sekään tietysti minulta ole pois, jos minua rikkaammat lapsineen tällaista mallia lapsineen soveltavat – paitsi tietysti silloin jos kaikkien lasteni urheiluseurat ovat tällaiseen malliin siirtyjiä. Tällöin nimittäin voi edessä olla siirtyminen edullisempien seurojen etsintään, mikä puolestaan lisäisi perheemme yksityisautoilua ja kiirettä huomattavasti – tai vaihtoehtoisesti vähentäisi lastemme liikuntaharrastuksia.
Toivon siis kuitenkin, että tästä saadaan rakennettua sellainen malli, jossa yllä esittämäni huolenaiheet osoittautuvat turhiksi ja malli toimii myös ns. kyläseurojen kohdalla. Mutta mikäli näin ei käy, vaan mallia viedään eteenpäin ”ammattiseurat” ja hyvätuloiset perheet edellä, olen yhteiskunnallisesti ajateltuna hieman huolissani siitä, mihin suuntaan tällainen kehitys laaja-alaisesti käyttöön otettuna voi pidemmällä tähtäimellä johtaa.