Avioeroilla on laajat taloudelliset vaikutukset. Paitsi, että ero köyhdyttää eronneita ihmisiä, erot rikastuttavat monia muita tahoja yhteiskunnassamme. Erojen aiheuttaman taloudellisen toimeliaisuuden johdosta monille olisikin taloudellinen…
Avainsana: ero
Toista blogitekstiä kirjoittaessani mieleen nousi otsikon kysymys. Miksi pitäisi nähdä vaivaa ja valita se – joskus vaikeammalta tuntuva– tie, joka pitää meidät yhdessä sen sijaan, että…
Tänäkin vuonna meneillään olevan kesälomakauden jälkeen avioerotilastoihin muodostuu suurella todennäköisyydellä piikki. Lomalle on kenties asetettu suuria odotuksia – tai odotettu edes siedettävää yhdessäolemista – ja odotuksissa…
Vanhempien suhteessa tapahtuvan pettämisen ja mahdollisen avioeron vaikutukset lapsiin ovat suuret ja vakavat riippumatta siitä, onko lapsi pettämisestä tietoinen. Ottaen huomioon eroperheiden suuren määrän yhteiskunnassamme,…
Olen pitkään ollut kiinnostunut siitä, miksi jotkut avioliitot kestävät ja toiset eivät. Niinpä halusin tehdä hieman tutkimusta avioerojen syistä. Keskityn tässä kirjoituksessa erityisesti listaamaan tutkimuksista…