Skip to content

8 vinkkiä vauva-ajasta selviämiseen – jälkikäteen miesnäkökulmasta ajateltuna

Vauva-aika on monessa mielessä mullistavaa, rankkaa, mutta välillä myös ihanaa aikaa elämässä. Näin useamman vuoden jälkeenkään ei tosin voi sanoa, että aika olisi kullannut kaikki muistot. Mielessäni on kuitenkin muutama asia, jotka tässä vaiheessakin tuntuvat avaimilta tuosta ajasta kunnialla selviämiseen.

1. Pitäkää huoli, että edes toinen teistä vanhemmista nukkuu

Korvatulpat ja sohva. Joskus vastarakastuneena oli vaikea kuvitella, että tämä olisi tehnyt hyvää parisuhteelle, mutta niin se vain teki. Jos vauva valvoo, on ihan turha valvottaa tieten tahtoen kumpaakin vanhempaa. Kun toinen saa nukkua oven takana kuulo suojattuna, on edes toinen teistä seuraavana aamuna virkeä – tai niin virkeä kuin nyt ylipäätään elämäntilanne huomioiden on mahdollista.

Koska sellaista mahdollisuutta ei käsittääkseni ole, että kumpikin vanhempi olisi virkeä, on toisen virkeys jo puoli voittoa. Näin toinen saa kiukutella tarvittaessa rauhassa väsymystään, eikä siitä aiheudu niin suurta perhekriisiä, kun virkeämpi osapuoli jaksaa tätä paremmin ymmärtää. Kahden väsyneen kiukutellessa taas ajaudutaan helpommin kestämättömään tilanteeseen.

Kuulemani mukaan jotkut naiset eivät tällaista ”sohvallanukkumisluksusta” miehelleen suo, vaan vaativat miestä nukkumaan huonosti samassa huoneessa missä vauva itkee ja sitä imetetään. Itse en tätä ymmärrä sillä niin paljon tuo satunnainen sohvalla nukkuminen nähdäkseni helpotti elämäämme ja paransi parisuhdettamme vauva-aikana. Väitän meidän pysyneen sen ansiosta läheisempinä, vaikka ”vieressänukkumisläheisyys” hieman kärsikin.

Eli: oman kokemukseni mukaan parisuhde kestää huomattavasti paremmin enemmän tai vähemmän satunnaisen – vauva-aikaan rajoittuvan – sohvalla nukkumisen, kuin kummankin väsymyksestä aiheutuvan jatkuvan riitelyn.

Alasti kumppanin kanssa nukkumisella on positiivisia vaikutuksia parisuhteen kannalta. Vauva-aikana tästä kannattaa kuitenkin joskus luopua parempien yöunien toivossa.

2. Priorisoi perhe kavereiden edelle

Vauvan – tai toisen vauvan – tullessa on vain pakko hyväksyä, että se muuttaa elämää. Jos olet jotain aloittanut, ole mies (tai nainen) ja hoida asia kunnialla loppuun asti. Tämä tarkoittaa, että tästä lähtien perhe on ykkönen ja kavereiden kanssa juoksemista harrastetaan silloin (harvoin), kun sille töiltä ja perhe-elämältä jää aikaa ja voimia.

En tietenkään väheksy kaverisuhteiden merkitystä rentoutumisen ja mökkihöperyyden välttämisen suhteen. Muistutan vain, että asioiden tärkeysjärjestys on lopullisesti muuttunut. Kaverimenot siis perheen ehdoilla, eikä toisinpäin.

3. Selkeä työnjako auttaa

Meillä homma toimi umpivanhanaikaisesti siten, että itse kävin töissä ja huolehdin laskuista vaimon pysyessä kotona ja kantaessa päävastuun lapsesta ja kodinhoidosta. Vaimon ei tarvinnut huolehtia laskuista tai tilin saldosta, minun ei tarvinnut murehtia yösyötöistä. En sano, että tämä on ainut oikea ja kaikille sopiva tapa. Oleellista on, että kummankin tietäessä ”tonttinsa”, mahdollisuudet toisen syyttelemiseen ja sitä kautta vakavampaan riitelemiseen vähenevät. Tyhjänpäiväiset väsymysriidat on helpompi ymmärtää, sopia ja unohtaa.

Työnjaossa helpottaa esimerkiksi kehittämäni kotityölista.

4. Anna miehenä äidille palautumisaikaa vaunulenkkien avulla

Vauvan nukkuessa päiväunia, lähde miehenä ulos vaunulenkille. Tällä tavalla saat paitsi itsellesi kevyttä ulkoilua pitkän lenkin muodossa, äidille sitä kauan kaivattua omaa aikaa. Älä siis odota, että lenkkisi aikana kotona tehtäisiin mitään kotitöitä. Anna äidin palautua miten haluaa.

Myöhemmin, vauvan pärjätessä muutamia tunteja ilman rintaa, lähde mahdollisuuksien mukaan ilahduttamaan tuoreita isovanhempia isä-vauva -vierailulla. Äiti saa taas sitä paljon kaivattua omaa aikaa. Itseäsikään vierailu ei turhaan rasita, sillä useimmat isovanhemmat kyllä hääräävät mielellään pienokaisen kanssa.

5. Hyödyntäkää vertaistuki

Useissa kunnissa on tavalla tai toisella toteutettu päivällä kokoontuvia äiti-vauva -kerhoja tms. Hyödyntäkää näitä! Äiti (tai vauvan kanssa kotona oleva isä) huomaa, että muissa vauvaperheissä painitaan aivan samojen asioiden kanssa. Sitä paitsi vertaispuhuminen helpottaa 🙂 Astukaa siis ulos ovesta, vaikka se välillä väsymyksen johdosta tuntuukin ylitsepääsemättömän vaikealta.

6. Hyväksykää, että vauvaperheen kotona kaikki ei aina ole tiptop

Viikoittainen imurointi tai päivittäinen tavaroiden järjestäminen eivät kuulu vauvaperheen tärkeimpien asioiden joukkoon. Hyväksy tämä. Näihin pikku puutteisiin ei yleensä kukaan kuole, vaikka ne järjestykseen tottuneesta saattavatkin tuntua maailmanlopulta. Mutta usko pois: ne ovat pieniä murheita loppuunpalamiseen verrattuna.

Imurointi voi joskus odottaa, kun lepäämisestä on kokonaisuuden kannalta enemmän hyötyä.

7. Ota vastaan kaikki tarjottu apu

Ei, teidän ei tarvitse selvitä yksin mikäli lähellänne on avuliaita ja luotettavia ihmisiä. Avun vastaanottaminen ei ole häpeä. Sen sijaan avusta kieltäytyminen ja sen jälkeen uupuminen on… no sanotaanko suoraan, että tyhmää.

Antakaa siis isovanhempien, kummien, sisarustenne jne. auttaa teitä. Arvostakaa auttamistarjouksia, ottakaa ne avosylin vastaan ja olkaa iloisia niistä!

8. Muistakaa, että olette edelleen myös mies ja nainen

Niin raskaalta kuin se tuntuukin, parisuhde vaatii panostusta myös vauva-aikana. Käykää siis treffeillä, oli se sitten kotona, ravintolassa tai missä tahansa muualla. Vauva selviää kyllä hengissä pari tuntia luotettavan ihmisen seurassa (kts. edellinen kohta). Parisuhde kiittää, ettekä joudu muutaman vuoden päästä huomaamaan keskinäisen yhteyden kadonneen totaalisesti. Vinkkejä kipinän ylläpitämiseen treffien muodossa saatte esimerkiksi tämän sivuston Yllätystreffit-osiosta.

+1 Muistakaa, että vauva-aikakin on vain väliaikaista

Niin. Vaikka tämä tuntuu vanhalta kliseeltä, vauva-aika on loppujen lopuksi varsin lyhyt aika elämästä. Pian yöunet taas paranevat ja sitä kautta elämä alkaa hiljalleen hymyillä. Parhaat ajat perheenä ovat vielä edessäpäin!

P.S. Muihin lapsiperheen parisuhde- ja lastenkasvatushaasteisiin löydätte ratkaisuja kehittelemästäni ongelmanratkaisu- ja ajatuksenantokoneesta. Käykäähän katsomassa 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *