Skip to content

Parisuhdeloma: hotelli vs. koti -vertailu

Teimme vaimoni kanssa jokin aika pienen irtioton arjesta omassa olohuoneessa. Tästä innostuneena päätin vertailla hieman tekemäämme irtiottoa alkuperäiseen vaihtoehtoomme, eli hotellilomaan kotikaupungissamme. Ennen olohuonelomaamme olisin pitänyt tällaista vertailua täysin turhana. Nyt huomasin kuitenkin, että kotiloma vie voiton monessakin asiassa, eikä hotellin voitto ole yhtään niin ylivoimainen kuin alunperin olisin kuvitellut. Eli kirjoituksen aiheena tänään: miniloma hotellissa vs. miniloma kotona.

Ennakkovalmistelut

Kumpikin loma vaatii onnistuakseen ainakin jonkin verran suunnittelua. Olen vahvasti sitä mieltä, että jos vain lähtee jonnekin vailla minkäänlaista ajatusta siitä, mitä meinaa tehdä, ei saa parasta mahdollista irti matkastaan. Sama pätee myös minilomaan kotona.

Hotelli vaatii lisäksi ennakkovarauksen. Mikäli ei satu olemaan todella hyvätuloinen, haluaa todennäköisesti hieman vertailla vaihtoehtoja ja hintoja miettien mikä vaihtoehto tarjoaa miellyttävimmän ympäristön lomalle ja sopivan hinta-laatusuhteen. Toisaalta tämä itsessään luo jo lomafiilistä, samoin kuin matkalaukkujen pakkaaminen.

Kotilomaankin tulee tietysti nähdä vaivaa. Oleellista on kodin siivoaminen sen verran siistiksi, että lomafiilikseen on ylipäätään mahdollista päästä. Lisäksi kotiloma vaatii ennakkoon kaupassakäyntiä esimerkiksi aamiastarvikkeiden oston osalta. Myös kotilomaa varten voi pakata, jolloin kaikki tarvittava löytyy kätevästi sängyn vierestä samoin kuin hotellissakin.

Ennakkovalmistelujen osalta hotelliloma on mielekkäämpi vaihtoehto. Tilanne: hotelli 1 – kotiloma 0.

Joustavuus

Siinä missä hotellihuoneen saa yleisesti klo 15 ja se luovutetaan klo 12:een mennessä, kotilomalla ei tällaisia rajoitteita tunneta. Myös ohjelmaa voi muokata vapaammin, koska kaikki tarvittavat varusteet löytyvät kotoa. Jos vaikkapa yhtäkkiä haluattekin lähteä käymään salilla tai mennä hienosti syömään, ei teidän ole tarvinnut ennakoida tätä matkalaukkuja pakatessanne.

Kerran miniparisuhdeloman keskeyttäneenä hoidossa olleilla lapsilla alkaneen vatsataudin takia annan arvoa myös sille, että loman voi tarvittaessa keskeyttää vailla suurempaa pähkäilyä hukkaan menneistä rahoista (tai paperirumbaa vakuutusyhtiön kanssa). Lomafiilis kun kuitenkin on mennyttä siinä vaiheessa, kun kuulet lapsesi oksentavan kotona.

Joustavuuden osalta voittaja on siis kotiloma. Tilanne: hotelli 1 – kotiloma 1.

Lomafiilis

Lomafiilis nousee usein aivan uudelle tasolle astuttaessa matkalaukkujen kanssa ulos kotiovesta. Myös hotellin ympäristö hyvine palveluineen luo fiiliksen, johon en kotona vielä ole päässyt. Hotelli on selkeä irtiotto arjesta. Selkeä voitto siis hotellilomalle huolimatta siitä, että kotona romanttista tunnelmaa voi kohottaa ilman rajoituksia esimerkiksi kynttilöitä polttamalla, mikä taas hotelleissa on rajoitettua tai useimmiten kaiketi kokonaan kiellettyä.

Tilanne: hotelli 2 – kotiloma 1.

Hotellissa tällaista ei yleensä katsota hyvällä.

Sijainti

Ellei satu asumaan suuren kaupungin keskustassa on selvää, että hotelli tarjoaa huomattavasti paremman sijainnin mitä tulee shoppailuun, ravintoloihin ja yöelämään. Tästä kohdasta siis selkeä voitto hotellille.

Tilanne: hotelli 3 – kotiloma 1.

Aamiainen

Hotelliaamiainen on yksi perinteinen syy, miksi niin monet hotelleista pitävät. Vai onko joku, jota hyvä aamiaisbuffet loputtomine valikoimineen ilman tekemisen vaivaa ei houkuttelisi? Koska kuitenkin pidin kotilomamme aamiaista erittäin onnistuneena, joudun tekemään hieman tarkempaa vertailua ennen pisteiden jakamista.

Helppous: ei kahta sanaa, hotelli vie voiton niin sanotusti sata–nolla.

Valikoima: hyvällä hotelliaamiaisella on varmasti enemmän vaihtoehtoja kuin kotilomalla. Toisaalta hieman laajemmin ajateltuna ja ennakoimalla on kotiaamiaiselle mahdollista hankkia käytännössä mitä vain ikinä haluaa ja kaupasta löytää. Kotiaamiaisen valikoima rajoittuu siis niihin asioihin, jotka on etukäteissuunnittelussa aamiaispöytäänsä halunnut. Hotellista saattaa jokin oma erikoisherkku puuttua, kotona näin ei pääse käymään. Toisaalta kotiaamiainen ei jätä tilaa hetken fiilikselle ja aamun ennakoimattomille mieliteoille. Juuri tästä syystä voitto valikoiman osalta kallistuu niukasti hotellille.

Laatu: tässä kohtaa joudun surukseni toteamaan, että joko aika kultaa muistot, tai sitten ennen kaikki oli todellakin paremmin. Yhä usemman hotellin aamiainen on mielestäni tuntunut viime vuosina teolliselta, samasta muotista tuotetulta tuotteelta (olen joutunut nauttimaan näitä jonkin verran töitteni puolesta). Tiedät mitä saat, mutta laadullisesti harvemmin enää säväyttää. Mielestäni kotiaamiainen vie siis laadun osalta voiton johtuen hotelliaamiaisen usein hieman teollisesta vaikutelmasta sekä siitä, että kotona saa varmemmin lämmintä ja tuoretta (ei-nihkeää) syötävää.

Joustavuus: hotelliaamisen voi useimmiten käydä nauttimassa buffetpöydän ääressä tai sitten tilata rajallisemman version huoneeseen ennakkoon sovittuun aikaan. Jälkimmäinen vaihtoehto ei ole ollenkaan joustava esimerkiksi oman heräämisajan suhteen ja usein tämän vaihtoehdon laatu on kokemukseni mukaan hävinnyt sen verran pahasti buffet-pöydille, että jätän huoneaamiaisen tässä kohtaa pois laskuista. Buffet-aamiaisessa puolestaan aikaväli on yleensä riittävän joustava useimmille. Kotona kaikki rajoitteet asian suhteen kuitenkin puuttuvat täysin, joten koti vie näiltä osin voiton.

Parisuhdefiilis: hotelliaamiaiselle ruokasaliin lähtemisessä on oma fiiliksensä. Pukeutuminen ja kumppanin odottelu, minkä jälkeen kävellään onnistuneen yön jälkeen yhdessä käsi kädessä hisseille ja laskeudutaan ravintolaan. Onko joku joka ei tykkää tästä? Aamiaissaliin päästessä tunnelma saattaa kuitenkin muuttua hotellista riippuen jopa häiritsevän hälyisäksi. Jos vielä vuorotellen käydään hakemassa lisää ruokaa pahimmillaan usean kymmenen metrin päästä pöydästä ilman näköyhteyttä toiseen, kärsii aamiaisen intiimiys väistämättä. Kotona tällaista ongelmaa ei ole. Aamiaista voi valmistaa yhdessä ja sen voi nauttia halutessaan vaikka sängyssä ja kynttilänvalossa, juuri sellaisessa vaatetuksessa ja niin romanttisesti kuin ikinä haluaa. Kotona ei myöskään ole huolta siitä, että naapuripöydän pariskunta kuulisi, mistä puhutte. Tietystä hotelliaamiaisen tunnelmasta huolimatta tämä kohta kääntyy siis kotiaamisen eduksi.

Aamiainen kotona.

Yhteenvetona on vaikea sanoa, kumman kannalle vaakakuppi aamiaisen osalta kallistuu. Kummassakin on selkeät vahvat puolensa. Jos hotelliaamiainen ei olisi niin helppo ja yleensä kohtuullinen valikoimiltaan, tappio olisi varma. Nyt päädyn kuitenkin ratkaisemattomaan tasapeliin.

Hinta

Loman lopussa on aika koota kertyneet kuitit yhteen ja laskea paljonko lompakon käteisvarat ovat huvenneet miniloman aikana. Teen tähän ”ääripäävertailun” sen mukaan, mitkä olivat menomme kotilomamme osalta ja toisaalta millaisiksi oletan, että menomme olisivat muodostuneet mikäli olisimme toteuttaneet alkuperäisen suunnitelmamme hotellilomasta.

Hotellilomaan saa kaivaa huomattavasti enemmän kuvetta kuin kotilomaan.

Kotiloman kustannukset (laskettu kotilomasta kertovassa kirjoituksessa):

Hotelliloman kustannukset:

  • Hotelli: noin 250 euroa (edullisemminkin löytyisi, mutta haluamme yleensä valita näihin tilanteisiin suhteellisen laadukkaan hotellin ja huoneen).
  • Väli- ja iltapalat haemme yleensä kaupasta, joten näiden hinta on sama kuin kotilomankin osalta.
  • Ravintolaillallinen (3 ruokalajin menu): noin 100 euroa

Voittaja hinnan osalta: kotiloma

Tilanne: hotelli 3 – kotiloma 2.

Vaikutus parisuhteelle

On selvää, että yhteisillä romanttisilla hetkillä ja retkillä on positiivinen vaikutus parisuhteeseen. Tämä pätee niin hotellilomiin kuin kotilomaankin. Mutta kumman vaikutus sitten on suurempi? Hotelli vaiko kotiloma?

Kahden kotona tapahtuneen irtioton ja useamman minihotelliloman kokeneena en pysty erottamaan näiden vaikutuksia toisistaan. Kumpikin vaihtoehto on tuottanut suuria positiivisia vaikutuksia ja muistoja parisuhdetta tukemaan. Kotiloman eduksi mainittakoon kuitenkin oman kokemukseni mukaan helpompi arkeen palaaminen irtioton jälkeen. Siinä missä kodin ulkopuolelta takaisin kotiin palatessa arki tuntuu usein iskevän päälle ja mieliala jonkin verran laskevan, en ole havainnut samanlaista tunnetta kotona vietetyn irtioton jälkeen. En, vaikka olisimme irtioton aikana käyneet kodin ulkopuolellakin vaikkapa yöelämässä.

Voittaja parisuhdevaikutuksen osalta: tasapeli.

Tilanne: hotelli 3 – kotiloma 2.

Loppuyhteenveto

Voittaja: hotelliloma

Paras hinta-laatusuhde: kotiloma

Jos saisin vapaasti valita vailla huolta taloudellisista realiteeteista, kallistuisin varmasti hyvässä hotellissa vietetyn hotelliloman puolelle. Kuitenkin useamman sadan euron panostus kirpaisee taloudellisesti tarkkaa luonnettani, joten pidän kotilomaa loistavana vaihtoehtona, josta saa pilkkahintaan (lähes ilmaiseksi) käytännössä kaikki samat edut parisuhteelle kuin hotellilomastakin. Myös rakas vaimoni pääsi pienistä ennakkoepäilyistä huolimatta kotilomamme aikana täysin irti arjesta, joten siihenkään ei hotellia tarvita.

Viimeisinä sanoina voisikin todeta, että teemme varmasti jatkossakin irtiottoja arjesta hotellilomien muodossa. Kuitenkin koemme kotiloman hyväksi vaihtoehdoksi ja nykyisillä hotellihinnoilla tulemme varmasti kallistumaan myös jatkossa yhä useammin tähän vaihtoehtoon. Oleellisinta kun ei kuitenkaan viime kädessä ole ympäristö, vaan kahdenkeskinen aito läsnäolo rakkaan kumppaninsa kanssa.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *