Skip to content

Prinsessaunelmat vs. realismi

Prinsessasadut ja romanttiset elokuvat muokkaavat ymmärtämättämme käsitystä siitä, millaista parisuhteen ja perhe-elämän tulisi olla. Kun häiden jälkeinen todellisuus ei vastaakaan unelmia, seuraa helposti pettymys elämää ja ennen kaikkea kumppania kohtaan. Saavuttaaksemme realistisemmat odotukset parisuhteesta ja elämästä yleensäkin, meidän tulisikin ehkä taistella tietoisesti ja nykyistä aktiivisemmin realistisemman elämänkuvan muodostumisen puolesta.

Koska epärealistiset odotukset parisuhdetta kohtaan esitetään tutkimusten perusteella jopa yhdeksi suhteellisen yleiseksi eroon johtavaksi syyksi (kts. esim. kirjoitukseni ”Miksi avioliitot päättyvät eroon”), ajattelin pohtia hieman sitä, miten nämä epärealistiset odotukset voivat syntyä ja miten niitä mahdollisesti voisi hallita.

Tie pienestä tytöstä prinsessaksi

Useimmat pienet tytöt rakastavat prinsessasatuja. Näin meidänkin perheessämme. Niitä jaksetaan kuunnella kerta toisensa jälkeen aina vain uudestaan ja uudestaan. Jo varhaisessa vaiheessa satujen rinnalle tulevat tietysti myös elokuvat. ”Ja he elivät elämänsä onnellisina loppuun asti…”

Nämä kuullut ja nähdyt tarinat luonnollisesti muuttuvat lasten leikeiksi ja toistavat samaa kaavaa, jossa esiintyvät prinssi ja prinsessa. Muodossa tai toisessa.

Hieman vanhempana mukaan tulevat romanttiset elokuvat. Suuri osa näistä päättyy siihen, kun pienten vastoinkäymisten jälkeen nainen ja mies saavat toisensa ja ”elävät elämänsä onnellisina loppuun asti”. Tällaisiin elokuviin on helppo rakastua ja ahmia niitä yhä enemmän ja yhä uudestaan.

Hiljalleen tosimaailman pienestä prinsessasta on kuoriutunut (mahdollisesti vaikean) murrosiän jälkeen nuori nainen. Varhaisnuoruus on todennäköisesti koettu enemmän tai vähemmän vaikeana elämänvaiheena itsetunto-ongelmineen ja muine ikään kuuluvine kriiseineen. Rakkauden suhteenkin on ehkä saavutettu ensimmäiset kokemukset ja petytty… kunnes elämään saapuu se unelmien prinssi.

Rakastuneena kaikki on ihanaa. Eritoten se oma rakas kumppani, joka on niin täydellinen, ettei paremmasta väliä. Koskapa rakkaus kukoistaa vielä yhdessä vietetyn vuodenkin jälkeen, aletaan suunnitella häitä. Ei tarvitse kuin vilkaista hääblogeja tajutakseen, miten suuri ja elämän täyttävä juttu häät ovat. Niistä on tuleva pienintäkin yksityiskohtaa myöten täydelliset. Aivan kuten saduissa.

Ja lopulta hääpäivän koittaessa pienestä tytöstä on vihdoin kasvanut oikea prinsessa…

Todellisuus avioliitossa ei vastaakaan unelmia

Tässä vaiheessa sadut ja romanttiset elokuvat kuitenkin loppuvat. Ja niin tuntuu valitettavan usein loppuvan myös se tosielämän suuri rakkaustarina.

Eli häät on juhlittu, mutta mitä sitten tapahtuu? Sadut ja romanttiset elokuvat eivät tarjoakaan enää mallia vauvaperhearkeen yövalvomisineen tai ruuhkavuosiin työstresseineen ja urheilukentän laidalla vietettyine viikonloppuineen.

Vauvaperhearki ja ruuhkavuodet ovat usein kaukana prinsessaelämästä.

Tähän asti kaikki on mennyt suunnilleen niin kuin satujen mukaan kuuluukin, mutta mutta. ”Ja he elivät onnellisina elämänsä loppuun asti…” ei enää pädekään.

Tässä täytyy olla jokin virhe!

Ja koska se virhe ei voi olla ihmisessä itsessään tai lapsissa, sen täytynee olla kumppanissa.

Mistä muodostuu tasapainottava totuus ja realistinen malli pitkäjänteiseen elämään?

Tutkimustenkin mukaan jotain asiaa tarpeeksi toistettaessa siihen aletaan uskoa. (Lue vaikkapa tämä BBC:n artikkeli asiaan liittyen.) Sillä ei ole väliä onko asia tosi vai epätosi. Markkinoijat ja yritysjohtajat ovat tunnetusti käyttäneet tätä hyväkseen jo pitkään sekä asiakkaiden että yrityksen työntekijöiden suuntaan. Valitettavasti vain prinsessasadut ja romanttiset elokuvat taitavat (ilman sen suurempaa tarkoitusta tekijöiden suunnalta) toimia samalla tavalla ja muokata vuosikausien toiston myötä ”totuutemme” elämästä tietynlaiseksi.

Jos meillä on asiasta faktatietoa, valheellista toistoa on tietysti vaikeampaa saada muuttumaan totuudeksi tajunnassamme. Esimerkiksi väitettä ”Itämeri on maailman suurin meri” saisi toistaa aika monta kertaa ennen kuin alkaisimme uskoa siihen. Mutta jos meillä ei ole asian tilasta selkeää kuvaa tai mallia, toisto tekee helpommin tehtävänsä ja saa meidät uskomaan toistettavan asian todeksi. Ehkä meidän ei siis pitäisikään puhua ”prinsessaunelmista”, vaan ”prinsessatotuudesta”.

Palatakseni parisuhteisiin kysynkin mistä saamme tasapainottavan ”realistisemman” totuuden prinsessasatujen ja romanttisten elokuvien vastapainoksi?

Syntyykö se vanhempiemme liitosta? Kenties siitä, jossa äidin suusta on ensin kuulunut vuosikausia kuinka ”mies on sika” ja jonka joka kolmas lapsi maassamme lopulta joutuu todistamaan päättyväksi eroon? Eikö tällainen vanhempien malli vain vahvista lapsen uskoa siihen, että häihin asti kaikki on prinsessasatua, mutta sitten parisuhde on tuomittu epäonnistumaan?

No, onneksi keskimäärin noin kaksi lasta kolmesta välttyy kuitenkin kokemasta vanhempiensa eroa (lähde). Koska en millään jaksa uskoa, että nämä kestävätkään liitot olisivat ainaista ruusuilla tanssimista, niin ehkä varsin moni lapsi kuitenkin saa kotoa realistisen mallin parisuhde-elämään. Mallin, jossa vastoinkäymisiä ja vaikeuksia esiintyy, mutta ne kestetään enemmän tai vähemmän kumppania tukien ja yhdessä niiden läpi kulkien.

Viekö prinsessasatu kuitenkin voiton realismista?

Tällaisen realistisen mallin kanssa kysymykseksi tietysti muodostuu se, vievätkö prinsessasadut kuitenkin voiton. Jääkö lapsi, nuori ja lopulta aikuinen kuitenkin alitajuisesti uskomaan, että jotain vanhempien elämää parempaa voisi olla tarjolla, jos vain vaihtaisi kumppania. Vaikka järki kuinka sanoisi, että elämään kuuluvat vastoinkäymiset, niin jyrääkö alitajuntaan iskostettu prinsessaversio ihmisen tahdosta riippumatta realistisen mallin? Etenkin kun tähän ovat vaikuttamassa myös Instagram, Facebook ja muut sosiaalisen median palvelut ihmisten jakamine onnellisine hetkineen.

Edesautanhan itseasiassa minäkin tällaisen täydellisen elämän mielikuvan syntymistä kirjoittamalla pääasiassa siitä miten ihmisen tulisi toimia, että parisuhde- ja perhe-elämä olisi parempaa. (Jokainen toivottavasti ymmärtää, että kirjoitan tavoittelemastani asiasta. En siitä, millainen aviomies ja isä pystyn oikeasti jokapäiväisessä elämässä olemaan.)

Kuinka taistella realistisen perhe-elämäkuvan puolesta?

Koska prinsessasatuja ja romanttisia elokuvia vastaan tuskin kannattaa alkaa taistelemaan samoilla työkaluilla kuin vaikkapa valeuutisia (jotka yhtä lailla muokkaavat alitajuntaamme) vastaan, täytynee etsiä muita keinoja. Viisastenkiveä minulta ei tähänkään asiaan löydy, mutta alla muutama keino joita yritän itse hyödyntää.

  1. Tiedosta se, että näet/kuulet ihmisten elämästään pääsääntöisesti vain heidän elämänsä parempaan puoliskoon kuuluvia asioita. Tämä pätee niin sosiaalisessa mediassa kuin reaalimaailmassakin.
  2. Muistuta itseäsi usein edellä mainitusta asiasta.
  3. Kiinnitä kaupassa ollessasi huomiota muihin ihmisiin, erityisesti lasten kanssa liikkuviin. Vaikuttavatko he keskimäärin prinsessasatujen mukaisilta perheiltä? Vaiko perheiltä, joilla arki on joskus rankkaa siinä missä sinullakin?
  4. Älä kasvata lapsistasi prinsessoja/prinssejä, joille palvelijat hoitavat asiat. Rakasta heitä, mutta opeta samalla, että elämään kuuluu kaikilla sekä ylä- että alamäkiä.

Kuulen mielelläni lisää hyviä vinkkejä asian suhteen.

Lopuksi

En tietenkään väitä, että prinsessasadut ja romanttiset elokuvat olisivat yksin syyllisiä – tai edes pääsyyllinen – lukuisiin avioeroihin. Se olisi liian suuri yksinkertaistus. Haluan kuitenkin haastaa itse kunkin miettimään, mitkä kaikki asiat lopulta muokkaavatkaan elämänkuvaamme ja johtavat meitä tekemään erilaisia ratkaisuja elämässämme.

Ja vaikka olenkin yllä kirjoittanut asiasta enemmän naisiin kohdistuvien prinsessasatujen osalta, pätevät samat haasteet toki miehiinkin. Prinsessasatujen ja romanttisten elokuvien vaikutus ei ehkä keskimäärin ole ihan yhtä voimakas miesten kohdalla, mutta miehet kohtaavat naisten tavoin muitakin odotustenmuokkaajia. Oman kirjoituksensa voisi hyvinkin kirjoittaa vaikkapa siitä, miten vähäpukeisina kadunvarsimainoksissa poseeraavat naiset sekä onnellisina automainoksissa esiintyvät (hoikat) naiset ja perheet yhdessä vaikuttavat miesten alitajuisiin odotuksiin naisen ulkonäöstä. Sekä siitä miten nämä odotukset eivät ehkä olekaan kovin realistisia sen tosimaailman kaksi lasta synnyttäneen keski-ikäistyvän vaimon kohdalla.

Lisäksi haluan tässäkin yhteydessä korostaa, että vaikka puhunkin realististen odotusten tärkeydestä, ei kenenkään tule missään tapauksessa hyväksyä esimerkiksi väkivaltaista käytöstä ketään kohtaan. Väkivalta parisuhteessa, perheessä tai elämässä ylipäätään ei ole normaalia reaalielämän ylä- ja alamäkeä, vaan rikos.

Jätä ensimmäinen kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *