Skip to content

Perheellisen juhannustaiat

Juhannus on perinteisesti taikojen aikaa. Usein nämä on kohdistettu nuorille ja liittyvät jollain tavoin tulevaan puolisoon ja sen etsimiseen. Koska tämä on kuitenkin perheblogi, päätin jakaa kanssanne muutaman taian myös perheellisille. Näiden myötä toivotan teille taianomaista juhannusta!

  • Lapsia kehuu, yhdessä nauraa – elinikäisen ystävän näistä vaivaa.
  • Aarteen löytää, kun etsii nuotion ympäriltä sellaisen sormuksen, jonka on itse kirkossa/maistraatissa jonkun sormeen laittanut, seuraa sormusta pitelevää kättä ylöspäin kohti olkapäätä ja jatkaa matkaa kaulan kautta leukaan. Siitä tulee vielä jatkaa hetken aikaa matkaa ylöspäin silmät ja nenä kiertäen. Näiden jälkeen näkyvistä silmistä on aarre löytyvä.
  • Ken vanhemmista juhannuksena on pysyttelevä selväpäisenä, on vanhan kansantarun mukaan muodostava suurella todennäköisyydellä muita vanhempia läheisemmän elämänmittaisen suhteen lapsiinsa.
  • Kehupi ja hellästi koskettelepi – omaan kumppaniin keskittypi. Ei himoitse muita, tai huulilla haeskele vierahita suita. Kelt’ tätä löytyy tahtoa ja kuria läpi juhannuksen toistaa, hänt’ saattaapi onnistaa.
Et tarvitse täydellistä auringonlaskua hyötyäksesi halauksen positiivisista vaikutuksista.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *