Olen usein käyttänyt muistoja hyvistä hetkistä tukenani, kun olen kohdannut hankalampia hetkiä parisuhteessa. Kuitenkin vasta luettuani Väestöliiton sivuilta löytämäni nettiparisuhdekurssin sisällöstä ohjeen ”vaalitaan muistoja hyvistä hetkistä”, liittyen aiheeseen ”miten ylläpitää rakkautta”, tajusin, että asiaa voi lähestyä systemaattisemminkin. (Insinööri nääs…) Näin syntyi meidän makuuhuoneeseen ”Rakkausmuistot – tätä kannattaa vaalia” -purkki. Seuraavassa ohjeet tällaisen purkin tekemiseen.
Miten tehdään rakkausmuistojen purkki?
Hyvien muistojen purkin toteuttaminen on erittäin yksinkertaista. Tarvitaan ainoastaan:
- purkki, joka miellyttää silmää,
- kahta eriväristä paperia ja sakset sekä
- kynä.
Tämän jälkeen kumpikin suhteen osapuoli kirjoittaa purkkiin omanvärisille lapuille muistamiaan hyviä yhteisiä hetkiä lyhyine kuvauksineen (ja mahdollisuuksien mukaan ajankohtineen). Esimerkiksi:
Oli ihana suudella laivan kannella auringon laskiessa horisonttiin. Koko laivamatka oli onnistunut. Tunsin meidän olevan todella läheisiä. (11.4.2019)
Alkuun voitte kirjoittaa kaikki mieleen tulevat muistot yhteisestä menneisyydestänne. Jatkossa kannattaa säilyttää oikeanvärisiä papereita ja kynää purkin vieressä. Näin voitte lisätä hyviä muistoja purkkiin sitä mukaan, kun niitä teille kertyy.
Miten rakkausmuistojen purkkia käytetään?
Purkin varsinainen idea on tietysti se, että muistatte hyvät hetkenne myös jatkossa. Teille siis muodostuu jotain, mitä vaalia myös vaikeina aikoina. Purkkia voi nähdäkseni käyttää ainakin kahdella eri tavalla.
- Jos itsestäsi tuntuu vaikealta tai jopa siltä, että ”tästä koskaan enää tulee yhtään mitään”, kaiva purkista omia lappujasi. Näitä lukemalla huomaat, miten paljon kaikkea hyvää teillä on ollut. Tämä lisää tahtoasi saada asiat kääntymään taas paremmin päin.
- Jos mietit, miten voit yllättää kumppanisi positiivisesti tai uskosi itseesi ja kykyysi olla hyvä puoliso syystä tai toisesta horjuu, voit kaivaa purkista kumppanisi kirjoittamia lappuja ja lukea niitä. Näiden avulla huomaat, miten monella tavalla olet pystynyt tuottamaan kumppanillesi ihania hetkiä.
Kunniaa muille
Ajatuksen keksittyäni ja siitä kirjoittamaan alettuani tajusin, että tämä tuskin on ihan ainutlaatuinen idea. Siispä jaan kunniaa tämän aiemmin keksineille. Esimerkiksi Kataja ry:n Parisuhdepurkki-sivulta voi lukea hieman erilaisen sovelluksen tästä pidempine ohjeineen.