Skip to content

Rahat parisuhteessa – omat vai yhteiset?

Omat vai yhteiset rahat? Miten saavuttaa suhteessa taloudellinen tasa-arvo? Nämä ovat yleisiä kysymyksiä parisuhteissa. Yleisesti olen sitä mieltä, että yhteiset rahat ovat paras ratkaisu vakiintuneessa suhteessa. Tuoreissa suhteissa rahojen pitäminen erillään on kuitenkin luonnollinen ratkaisu, ja joissain erikoistapauksissa sekamallikin saattaa tulla kysymykseen. Jokaisessa mallissa on hyvät ja huonot puolensa, ja oleellisinta onkin, että asioista pystytään keskustelemaan ja sopimaan kumppanien kesken. Seuraavassa käyn läpi omat näkemykseni eri tilanteisiin sopivimmista malleista.

Talousasioista ja rahasta riitely lienee yksi yleisimpiä ongelmia parisuhteessa. Siksipä ajattelin avata hieman omaa ajatusmaailmaani asian suhteen.

Parisuhteessa voidaan nähdäkseni sopia rahojen jakamisesta kolmella eri tavalla.

  1. Yhteiset rahat ja varat. Tässä vaihtoehdossa kotitalouden rahat ovat tuloista riippumatta yhteisiä ja niiden käytöstä päätetään pääsääntöisesti yhdessä.
  2. Omat rahat. Tässä vaihtoehdossa kummallakin on omat rahat, joista katetaan talouden menoja erikseen sovittavien pelisääntöjen mukaisesti.
  3. Edellisten välimuoto. Tässä tapauksessa taloudessa on yhteiset rahat ja varat, joiden käytöstä sovitaan yhdessä. Näiden lisäksi kummallakin on kuitenkin myös omaa yhteisistä rahoista eriytettyä varallisuutta. (Tämä tilanne sopii nähdäkseni ennen kaikkea uusperheisiin ja tapauksiin, joissa toisen henkilön taustalla on varakas suku, sukuyhtiö tms.)

Perehdytään seuraavaksi eri tapohin hieman tarkemmin.

Kysymys kuuluu: onko lompakossa omaa vai yhteistä rahaa?

Yhteiset rahat

Tämä on oman näkemykseni mukaan ainut järkevä tapa käsitellä rahaa vakiintuneessa parisuhteessa. Jos ollaan vakavissaan elämässä loppuelämää yhdessä ja lapset ovat yhteisiä, miksi rahojen pitäisi olla erilliset? Eikö tällöin olla kuitenkin toimimassa tiiminä niin ylä- kuin alamäissäkin?

Yhteiset rahat poistavat monen ikävän tilanteen mahdollisuudet. Ei tarvitse esimerkiksi tuskailla, kun toisella on rahaa, mutta toisella taas ei. Yhteisten rahojen kanssa kummankaan ei tarvitse myöskään kokea epätasa-arvoa suhteessa, mitä rahan käyttöön tulee. Toki tämä edellyttää muutaman yksinkertaisen perusperiaatteen sopimista ja niiden noudattamista.

  1. Perheen budjetista sovitaan yhdessä ja siinä pysytään, ellei yhdessä toisin sovita.
  2. Kummallekin suhteen osapuolelle sovitaan kuukausittainen käyttöraha, jonka saa käyttää omiin menoihin aivan toisen tarpeista ja haluista riippumatta. Tällaisia omia menoja voivat olla sopimuksen mukaan vaikkapa vaatteet, omat harrastukset, parturi/kampaaja, kaveriporukan illanistujaiset, kumppanille ostettavat lahjat jne. Mikäli toisen tarvitsee esimerkiksi pukeutua päivittäin töihin hienoihin omiin vaatteisiin ja toisella on käytössä työnantajan tarjoama työasu, tulee tämä ottaa huomioon joko varaamalla toiselle enemmän omaa rahaa tai vaihtoehtoisesti ostamalla kohtuullisissa määrin työvaatteita toiselle yhteisistä rahoista.

Yhteiset rahat eivät välttämättä tarkoita yhteistä tiliä

Kannattaa huomata, että yhteiset rahat eivät vaadi välttämättä yhteistä tiliä, vaikka sellainen toki esimerkiksi päivittäistavaraostosten osalta asiaa helpottaakin. Edelleen kummallakin voi olla omat tilit palkanmaksua varten, sekä omat säästöt. Käytännössä on vain sovittu, että nämä kaikki varat ovat tarvittaessa yhteisiä. Tällöin voi tuntua mukavalta mikäli kuluja maksetaan eri tileiltä siten, että kummallakin suhteen osapuolella pysyy omassa käytössä olevilla tileillään suunnilleen yhtä paljon rahaa. Tämä tuo turvaa mahdollisiin yllättäviin kriisitilanteisiin, kuten vaikkapa kumppanin äkilliseen kuolemaan.

Erityisesti avoliitoissa, joissa laki ei ymmärtääkseni takaa elatusvelvollisuutta tai omaisuuden jakoa eron sattuessa, yhteinen tili saattaa kuitenkin olla hyvä vaihtoehto.

Yhteisten rahojen hyvät ja huonot puolet

Yhteenvetona voisin siis todeta, että yhteisissä rahoissa on seuraavia hyviä ja huonoja puolia.

Hyvää:

  • Suhteessa on helpompi saavuttaa taloudellinen tasa-arvo. Kenenkään ei tarvitse esimerkiksi miettiä, onko minulla varaa lähteä puolisoni kanssa matkalle, kun matka maksetaan yhteisistä rahoista.
  • Selkeä ratkaisu. Ei tarvitse käyttää aikaa ja energiaa siihen, kuka maksaa minkäkin verran mistäkin kuluista.
  • Lapsiperheissä toisen vanhemman kotonaolo ei heijastu hänen elintasoonsa negatiivisesti suhteessa kumppaniin. Yhteisten rahavarojen myötä kaikkien perheenjäsenten elintaso nousee ja laskee samassa tahdissa elämäntilanteiden muuttuessa. (Tämä toki edellyttää, että kummallekin on allokoitu elämäntilanteen mukaan reilusti jaettu osuus omaa käyttörahaa, kuten edellä on esitetty.)

Huonoa:

  • Vaatii vahvan sitoutumisen ja luottamuksen suhteeseen. Ei sovellu hyvin, mikäli ei olla varmoja siitä, että halutaan viettää loppuelämä yhdessä.
  • Riitojen mahdollisuus, jos kulutustottumukset poikkeavat paljon eikä rahankäytöstä esimerkiksi kodin yhteiseen viihde-elektroniikkaan pystytä sopimaan kumpaakin tyydyttävällä tavalla. Vaatii siis sen, että rahankäytöstä ollaan yleisellä tasolla samoilla linjoilla ja yhteisistä hankinnoista pystytään sopimaan.

Poikkeustilanteet – milloin ”yhteiset rahat” ei välttämättä ole paras ratkaisu

Keksin äkkiseltään kaksi poikkeustapausta, jolloin kaikkien rahojen yhteisyys ei välttämättä tule kysymykseen.

Ensimmäinen selkeä poikkeus on tilanne, jossa toisen suhteen osapuolen taustalla on rikas suku, sukuyhtiö tms. Tällöin lienee viisasta pitää ”onnenonkijat” loitolla tekemällä alusta asti selväksi, että suvun omaisuuteen ei kumppanilla ole asiaa. Tämä lienee kuitenkin harvinaisempi tilanne, ja tällöinkin ns. käyttörahat voivat olla yhteiset ja ”suvun omaisuus” eroteltuna erillisellä sopimuksella ”arkirahojen” ulkopuolelle. Näissä tilanteissa suvulla on kuitenkin varmasti omat neuvonantajansa, joiden neuvoja kannattaa kuunnella.

Toinen poikkeus ovat mutkikkaat uusperhekuviot, joissa raha-asioita tulevat sotkemaan mahdolliset eri liitoista peräisin olevat lapset perintöodotuksineen sekä aikuiseen ikään mennessä kerätty omaisuus yhdistettynä mahdollisiin suuriin kumppanien välisiin tuloeroihin. Näillä ”jatkokierroksilla” voi tulla vastaan sen verran monimutkaisia tilanteita, että niiden käsittelyn jätän suosiolla muille. Tällöinkin järkeenkäypä ratkaisu voisi kuitenkin olla arjen käyttörahojen yhteisyys ja mahdollisesta toisen osapuolen suuresta palkasta (tai jo kerätystä omaisuudesta) ”pitkäaikaissäästöön/perinnöksi/pahanpäivänvaralle siirrettävien varojen mahdollinen eriyttäminen erillisellä sopimuksella. Tämän ratkaisun lakitupakelpoisuudesta en kuitenkaan menisi takuuseen ja varmaa näissä monimutkaisissa kuvioissa lienee vain ero-/perintöjuristien rikastuminen.

Yhteiset rahavarat on monessa mielessä selkeä ja tasa-arvoinen tapa hallita taloutta vakiintuneessa suhteessa.

Omat rahat – tuoreiden suhteiden ratkaisu?

Varsinkin seurustelun vasta alettua on luonnollista ja järkevääkin, että rahat pidetään erillään toisen rahoista. Eihän tässä vaiheessa vielä ole varmuutta siitä, halutaanko oikeasti viettää koko loppuelämä yhdessä. Erillisissä talouksissa asuttaessa on myös varsin luonnollista, että kumpikin kattaa omat menonsa. Halutessaan voi sitten tarjota toiselle ravintolaillallisen tms. Tällaiset tilanteet ovat kuitenkin lähinnä poikkeuksia, eivätkä pääsääntöisesti säännönmukaisia toimintamalleja.

Yhteistaloudessa erilliset rahat voivat luoda epätasa-arvoa ja kitkaa suhteeseen

Yhteen muutettaessa rahojen pitämien erillään saattaa tuoda suhteeseen kitkaa, mikäli tulo- tai varallisuuserot ovat kovin suuret. On kuitenkin luonnollista, että avoliitossa ei varsinkaan alkuvuosina välttämättä vielä haluta yhdistää kaikkia raha-varoja yhteisen potin alle. Tällöin joudutaan näkemään hieman vaivaa, jotta kumpikaan ei tuntisi oloaan suhteessa epämukavaksi. Se, milloin joku tuntee olonsa epämukavaksi riippuu tietysti myös ihmisestä. Toiselle on tärkeää pystyä kattamaan tasa-arvoisesti omat kulunsa, kun taas toiselle aiheuttaa enemmän mielipahaa se, jos itse kituuttaa taloudellisesti kumppanin eläessä leveää elämää.

Tässä vaiheessa itselleni nousee kuitenkin jo ajatus, että onko tasa-arvon tavoittelusta tullut uhka parisuhteillemme. Olisiko parisuhteen kannalta parempi hyväksyä ajatus, että kumpikin tuo suhteeseen omien ”vahvuuksiensa” mukaisia asioita, eikä niitä tarvitse verrata tai niissä pyrkiä täydelliseen tasa-arvoon kaikilta osin. Siinä, missä toisen luonne ja kyvyt voivat johtaa suurempien rahamäärien tienaamiseen kodin ulkopuolella, toinen saattaa tuoda suhteeseen pienellä palkalla aivan yhtä tärkeitä – tai jopa tärkeämpiä – asioita vaikkapa kodin lämpimään ilmapiiriin ja suhteen läheisyyteen luontaisilla kyvyillään panostaessaan. Jälkimmäisiä on mahdoton mitata rahassa, mutta kaikki ymmärrämme, että ihmisillä on erilaisia luontaisia kykyjä luoda näitä asioita ympärilleen. Jos siis hyväksymme sen, miksi meidän pitäisi pyrkiä täydelliseen tasa-arvoon rahankäytön suhteen? Jos yhteiskuntakin toimii paremmin lääkärien erikoistuessa sairauksien hoitoon, opettajien opettamiseen jne. miksei samaa mallia voitaisi hyväksyä parisuhteessa? (Nyt alkaa kyllä jo mennä hieman ohi varsinaisen aiheen, joten palataanpa rahankäyttöön…)

Yhteiset ja omat menot

Useimmat yhdessä asuvat – mutta kummankin rahavarat erillään pitävät – varmaankin jaottelevat kulunsa yhteisiin ja omiin menoihin. Yhteisiin kuuluvat luonnollisesti kaikki suoraan asumiseen liittyvät kulut (vastikkeet, sähköt, kodin vakuutukset jne.). Myös päivittäistavarakaupan menot kuuluvat luontaisesti tämän kategorian alle, joskin vaikkapa suurista kosmetiikkakuluista tai päivittäin nautittavasta proteiinijauheesta voidaan olla perustellusti useampaa mieltä ja eri asioiden sisällyttämisestä yhteisiin talouskuluihin kannattaa sopia tarvittaessa tapauskohtaisesti erikseen.

Mikäli toinen (yleensä suurituloisempi) tällaisessa tapauksessa haluaa tarjota kumppanilleen ravintolaillallisia, matkoja tms., en itse näkisi tätä asiana, josta pienempituloisena pitäisi ottaa stressiä tai potea alemmuutta. Kuten edelläkin jo pohdin, kumpikin suhteen osapuolista tuo kuitenkin suhteeseen oman erityisen panoksensa, jota ilman suhdetta ei olisi – eikä kaikkea voi mitata rahassa.

Miten jakaa yhteiset menot?

Yhteisiin menoihin voidaan kohdistaa rahaa muutamalla eri periaatteella.

  1. Kumpikin maksaa yhtä paljon. Tämä toimii, jos tulot ovat suunnilleen yhtä suuret, tai mikäli ollaan valmiita elämään pienempituloisen käytettävissä olevien rahavarojen mahdollistamalla elintasolla. Yhtään suuremmilla tuloeroilla riskinä on kuitenkin toisistaan paljon poikkeavat elintasot suhteen sisällä.
  2. Kumpikin laittaa yhteisiin menoihin yhtä suuren osan tuloistaan. Mikäli esimerkiksi toisella tulee palkkaa tilille 1000 euroa ja toiselle 2000 euroa, voidaan sopia, että ensimmäinen laittaa yhteisiin kuluihin 500 euroa ja toinen 1000 euroa. Tämä vaikuttaa omasta mielestäni suhteellisen reilulta tavalta jakaa yhteiset kulut ja mahdollistaa edellistä vaihtoehtoa tasaisemman elintason suhteen kummallekin osapuolelle. Toki mikäli tuloerot ovat kovin suuret, heijastuu tämä suhteen osapuolten välisiin elintasoihin, mitä ainakin itse pidän ongelmallisena.
  3. Kummallekin jää yhtä paljon rahaa omaan käyttöön. Edellisessä 1000 ja 2000 euron tienistien sekä 1500 euron yhteisten menojen tapauksessa kummallekin jäisi siis 750 euroa omaan käyttöön. Tämä tarkoittaa sitä, että pienempituloinen maksaa yhteisistä tuloista vain 250 euroa ja suurempituloinen vastaavasti 1250 euroa. Mikäli suhteeseen ei olla vielä kovin sitouduttu ja olla suhteellisen varmoja yhteisen elämän jatkumisesta pitkälle tulevaisuuteen, voi tämä tuntua epäreilulta jaolta.

Erillisten rahojen hyvät ja huonot puolet

Omien rahojen erillään pitämisessä näkisin siis yhteenvetona seuraavia hyviä ja huonoja puolia.

Hyvää:

  • Soveltuu hyvin tilanteeseen, jossa ei olla vielä varmoja koko loppuelämän yhteisyydestä. Erityisesti erillään asuttaessa luonnollinen ratkaisu.
  • Eron sattuessa on helpompi jakaa omaisuus.
  • Mikäli rahankäyttötottumukset eroavat paljon toisistaan, voi kumpikin elää yhteisiä rahoja helpommin omien arvojensa mukaista elämää. (Tällöin toki voidaan perustellusti kysyä, onko suhteella erilaisten arvojen myötä onnistumismahdollisuuksia pitkällä tähtäimellä.)

Huonoa:

  • Suhteessa ajaudutaan helposti epätasa-arvoiseen tilanteeseen erityisesti silloin, jos tuloerot ovat suuret.
  • Vaikea saada toimimaan tasa-arvoisesti pikkulapsiperheessä – erityisesti vanhempainvapaiden aikana.
Onko kummallakin varaa kulkea samaa elämänpolkua, jos kummankin on pärjättävä omilla tuloillaan? Entä jos perheensisäiset tuloerot jatkossa repeävät?

Yhteiset rahat, omat säästöt

Eräs tapa tasata tuloeroja – ja harjoitella tulevaa loppuelämää yhteisten rahojen parissa – on erotella tuloista yhteiset käyttörahat ja jättää (mahdollisuuksien mukaan) loput rahat säästöön omille säästötileille. Tämä voi toimia erityisesti tapauksissa, joissa asutaan jo yhdessä, mutta loppuelämäksi sitoutumisesta ei ole vielä lopullista päätöstä. Tässä tapauksessa sovitaan, että kumpikin laittaa yhteiseen pottiin mahdollisuuksien mukaan niin paljon rahaa, että sillä katetaan kaikki – korostan sanaa kaikki – talouden kulut halutulla elintasolla.

Tämä rahanjako voidaan toteuttaa ”kumpikin laittaa yhtä paljon” -periaatteella. Tällöin pienempituloisella ei välttämättä jää mitään säästöön, mutta jäisikö toisaalta yksin asuessakaan? Toisaalta voidaan myös sopia, että suurempituloinen laittaa yhteiseen pottiin enemmän rahaa, jotta voidaan elää hieman leveämpää elämää. Tai että kummallekin pyritään saamaan mahdollisuuksien mukaan jotain säästöön, suurituloiselle luonnollisesti enemmän. (Säästöt voidaan sitten myöhemmin käyttää vaikkapa asunnon hankintaan, joko yhdessä tai erikseen.)

Mikäli tällaisessa tilanteessa suhteen toinen osapuoli omistaa esimerkiksi auton, pysyy auto luonnollisesti kyseisen henkilön nimissä, mutta auton kulut maksetaan yhteiseltä tililtä ja auto on kummankin käytössä. Niin ikään kaikki omat käyttörahat ja mahdolliset ystävien kanssa tehtävät matkat maksetaan erikseen sovittavien pelisääntöjen mukaan yhteisestä rahapotista.

Tällöin omia säästöjä ei siis ikään kuin ole olemassakaan, vaikka niitä ehkä toiselle tai molemmille kertyykin jatkuvasti. Siksi on tärkeää, että kaikki kulut saadaan katettua yhteisistä rahoista, eikä esimerkiksi lainoja tarvitse ottaa. Lainat kun tekisivät tästä mallista helposti hankalan ja epätasa-arvoisen.

Sekamallin edut ja haitat

Hyvää:

  • Mahdollistaa tasa-arvoisen rahankäytön ja saman elintason suhteen kummallekin osapuolelle.
  • Voi olla hyvä ratkaisu suurten sukuvarallisuuksien tai uusperheiden tapauksessa.
  • Yhteinen käyttövarallisuus tuo tasa-arvoa kumppanien välille, mutta omat säästöt voivat estää tunteen siitä, että rahallinen panostus suhteeseen olisi suurten tuloerojenkaan tapauksessa täysin epäreilua.
  • Tuoreissa suhteissa suhteen vakiintuessa omat säästöt on helppo siirtää yhteisen varallisuuden piiriin, mikäli halutaan siirtyä täysin yhteisiin rahoihin. Eron sattuessa taas omat (mahdollisesti suuremmat) säästöt ovat selkeästi erillään ja pieni yhteinen varallisuus on selkeä jakaa tasan.

Huonoa:

  • Lainojen osalta voi olla hankala saada kuviota toimimaan, mikäli lainat eivät ole yhteisissä nimissä.
  • Omilla säästöillä ei (uusperhetapauksia mahdollisesti lukuunottamatta) pitkässä suhteessa ole merkitystä, jos niitä ei käytetä koskaan mihinkään.

Lopuksi

Mikäli olisin nuori ja miettisin miten järjestäisin raha-asiat seurustelun aikana ja siitä eteenpäin, päätyisin todennäköisesti seuraavanlaiseen ratkaisuun:

  • Erillään asuttaessa omat, erilliset rahat kummallakin.
  • Yhteen muutettaessa sekamalli, jossa kumpikin laittaa yhteiseen käyttöpottiin tulojen mukaan riittävästi rahaa. Tällä yhteisellä potilla katetaan kaikki menot. (Toisen henkilön mahdolliset vanhat velat hoitokuluineen tosin täytyisi jotenkin eriyttää näistä yhteisistä kuluista.)
  • Suhteeseen lopullisesti sitoutumisen jälkeen kaikki rahat ja varat olisivat yhteisiä.

Tiedän, että nykyistä luottokulttuuria vieroksuvana kuulun nyky-yhteiskunnassa ajattelultani vähemmistöön. Suurelle osalle ihmisistä luoton ottaminen vaikkapa kesälomamatkaa varten ei ole ongelma. Itse taas ajattelen, että minulla ei ole varaa lomamatkaan, ellei rahoja löydy valmiiksi tililtä. Siksi yllä esittämäni periaatteet saattavatkin joiltain osin tuntua oudoilta tai vaikeilta, mikäli lukijan rahankäyttöfilosofia poikkeaa kovasti omastani. Toisaalta tiedän myös, että omalla kohdallani nämä lähestymistavat yhdistettynä tiukkaan budjetointiin ovat toimineet varsin hyvin ja edesauttaneet ”rahariidattoman” parisuhteen luomisessa. Toki yhteinen arvopohja ja yhteensovitettavissa olevat kulutustottumukset sekä molemminpuolinen joustavuuskin ovat tätä riidattomuutta varmasti paljon edesauttaneet.

***

Sinua saattavat kiinnostaa myös seuraavat jutut:


Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *