Aktivoiduin viime viikolla pitkän tauon jälkeen kirjoittamaan kirja-arvostelun blogiin. Samalla tajusin, että parisuhdeasioihin perehtymättömän voi olla hankala tietää mihin kirjaan kannattaisi tarttua. Siksi ajattelin listata muutaman kirjavinkin erilaisiin tilanteisiin.
Paras parisuhdekirja ensimmäiseksi kirjaksi
Ensimmäiseksi parisuhdekirjaksi suosittelen helposti lähestyttävää ja runsaasti kuvia sisältävää kirjaa Pysytään yhdessä. Kirja on todella helppo luettava. Siitä löytyy myös paljon esimerkkejä ja tehtäviä. Kirjassa on onnistuttu hyvin tiivistämään parisuhteen kipukohtia, joita useimmat parit elämänsä aikana kohtaavat. Tämän kirjan tulisikin mielestäni olla pakollista luettavaa jokaiselle parisuhdetta aloittelevalle tai suhteessa elävälle parille. Tarkemman kirja-arvosteluni löydät täältä.
Paras kirja kumppanin kokeman rakkausvajeen täyttämiseen
Mikäli kumppanisi tuntuu etääntyneen ja rakkautenne hiipuneen, kannattaa tutustua Rakkauden kieliin. Gary Chapmanin kirjoittamassa kirjassa kerrotaan siitä, miten jokaisella meistä on luontaisin tapa kommunikoida ja vastaanottaa rakkautta. Joku kaipaa kosketusta, toinen kauniita sanoja tai lahjoja. Kolmannelle taas voi olla tärkeää yhdessä vietetty aika tai kumppanin tekemät pienet teot tai palvelukset. Kun opit tuntemaan kumppanisi rakkauden kielen, opit ilmaisemaan rakkauttasi tavalla, joka löytää tiensä perille kumppanisi sydämeen. Kirja-arvosteluni löydät täältä.
Paras kirja niille, joiden parisuhteessa toistuvat samat ongelmat kerta toisensa jälkeen
Oletko tyytymätön parisuhteeseesi? Tuntuvatko suhteessasi (tai jopa suhteissasi) toistuvan kerta toisensa jälkeen samanlaiset toimintamallit, jotka aiheuttavat erimielisyyttä tai pahaa oloa? Kyse voi olla sinun tai kumppanisi lapsuudessa opituista tavoista reagoida tunteita herättävissä tilanteissa. Kimmo Takasen kirjoittaman Parisuhteen tunnelukot – Avaimia toimivaan rakkauteen -kirjan avulla voi oppia ymmärtämään mistä omat tai kumppanin reaktiot tietyissä tilanteissa johtuvat. Ehdottoman suositeltavaa lukemista ihan jokaiselle. Tarkemman kirja-arvostelun löydät täältä.
Paras kirja suhteeseen, jossa toinen osapuoli on kokenut lapsena vanhempiensa eron
Lapsena koettu vanhempien ero voi vaikuttaa huomattavasti aikuisiän parisuhteisiin. Kun suhteen osapuolet tietävät mahdolliset vaikutukset, ollaan askelen lähempänä sitä, etteivät vanhempien eron aiheuttamat ongelmat tai käyttäytymismallit riko muuten hyvää suhdetta. Koska näistä vanhempien eron aiheuttamista pitkäaikaisvaikutuksista ei juuri ole Suomessa julkisesti puhuttu, olen kirjoittanut lyhyen (ilmaisen) e-kirjan aiheesta. Löydät sen sekä blogitekstinä että pdf-muodossa täältä.
Paras kirja niille, jotka haluavat välttää parisuhteen tyypillisimmät karikot
Ajatteletko, että parisuhteessa ei koskaan kuulu mennä huonosti? Tai että parisuhteen kuuluu pysyä samanlaisena läpi elämän? Haluatko olla sortumatta tyypillisimpiin myytteihin, joita parisuhteeseen liittyy? Haluatko lukea monista oikean elämän esimerkkitapauksista? Jos vastasit edes yhteen edellä esitetyistä kysymyksistä kyllä, kannattaa sinun hankkia käsiisi perheterapeutti Pekka Hämäläisen kirjoittama kirja Ollaan ihmisiksi parisuhteessa – vältä tavallisimmat karikot. Enemmän ajatuksiani kirjasta löydät täältä.
Paras kirja niille, jotka haluavat lukea sen parisuhdekirjan, johon kaikki muut kirjailijat viittaavat
Viimeisenä täytyy nostaa vielä esiin se kirja, johon kaikissa muissa parisuhdekirjoissa tunnutaan viittaavan. Tämä on tietysti John Gottmanin the Seven Principles for Making Marriage Work. Ehdottomasti lukemisen arvoinen kirja, jonka tarkemman kirja-arvostelun löydät täältä.
Lopuksi
Tiedän, ettei edellinen lista ole millään tasolla kaikenkattavat. Mieleeni tulee moniakin hyviä kirjoja, jotka olen lukenut tai kuunnellut, mutta joista en syystä tai toisesta ole kirjoittanut blogiin arvostelua, tai jotka eivät jostain muusta syystä päätyneet tähän listalle. Ajatuksenani on päivittää tätä listaa jatkossa. Nyt esitetyt kirjat ovat kuitenkin kaikki sellaisia, joita voin aidosti suositella ja joista yhdenkään lukeminen ei mielestäni ole hukkaan heitettyä aikaa. Mikäli nämä kirjat eivät vielä riitä, kannattaa lukea kirja-arvosteluni muistakin parisuhdetta ja perhe-elämää käsittelevistä kirjoista. Löydät ne täältä.