Skip to content

Maailman mielenterveyspäivä – asiaa blogissani

Tänään vietetään Maailman mielenterveyspäivää. Vaikka mielenterveysongelmista puhutaankin nykyään jo aiempaa enemmän, ei tilanne ole edelleenkään häävi. Kokonaisuudessaan kehitys taitaa edelleen kulkea väärään suuntaan, vaikka onkin hankala tietää miten paljon kyse on vain siitä, että mielenterveysongelmista diagnosoidaan nykyisin suhteessa suurempi osa kuin ennen.

Silti Suomessakin on edelleen tabuja asian ympärillä. Yksi suuri sellainen on vanhempien eron vaikutus lapsen ja nuoren mielenterveyteen. Maailman mielenterveyspäivän kunniaksi haluan tänään nostaa muutaman aiemmin kirjoittamani artikkelin uudestaan esille. Näiden avulla meistä jokainen voi pohtia, miten voisi parhaiten edistää lasten ja nuorten – sekä sitä kautta tulevien aikuisten – mielenterveyttä.

Nuorten mielenterveysongelmat – miksei kukaan puhu rikkinäisistä perheistä niiden aiheuttajana?

Testaa lapsesi riski aikuisiän mielenterveysongelmille

Avioeron ja pettämisen vaikutukset lapsiin

Kun mielenterveys järkkyy vaikkapa vanhempien eron seurauksena, lasten ja nuorten maailma mustenee siinä missä aikuistenkin.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *