Skip to content

Kommunikointiongelmat parisuhteessa oikeasti läheisyysongelmia?

Kun sanallinen viestintä kumppanin kanssa on ajautunut umpikujaan eivätkä netin kommunikointivinkit tunnu auttavan, kannattaa ottaa astetta laajempi näkemys asiaan. Ehkä kyse onkin puutteellisten kommunikointitaitojen sijaan siitä, että läheisyys ja yhteys kumppaniin on muutenkin kadoksissa. Tällöin kannattaa sanallisen viestinnän lisäksi kiinnittää huomiota sanattomaan läheisyyden lisäämiseen ja muuttaa tätä kautta negatiivinen kierre suhteessa takaisin positiiviseksi.

Kirjoitin jo aiemmin tekstissä Miten kommunikoida paremmin parisuhteessa siitä, miten kommunikointi aihealueena on ollut itselleni jotenkin erityisen hankala aihe tarttua. Asiaan liittyen on vielä suhteellisen helppo listata erilaisia hyviä käytäntöjä, mutta yhtään paremman artikkelin kirjoittaminen aiheesta tuntuu vaikealta. Kyseisestä kirjoituksestanikin esimerkiksi löytyy ”ainoastaan” 8 helppoa tapaa, joiden avulla olen itse pyrkinyt parantamaan kommunikointiani. Jotenkin minusta on kuitenkin koko ajan tuntunut siltä, ettei tämä ole ihan koko totuus onnistuneeseen viestintään kumppanin kanssa.

Ovatko kommunikointiongelmat oikeasti vain seuraus muista ongelmista?

Etsiessäni jälleen kerran parisuhdekommunikointiin liittyen jotain viisastenkiveä törmäsin Psychology Todayn sivuilla Steven Stosnyn kirjoitukseen, jossa hän toteaa, että kun pariskunnan keskinäisessä viestinnässä ilmenee ongelmia, on kyse oikeastaan useimmiten yhteyden puuttumisesta pariskunnan välillä eikä niinkään varsinaisesti kommunikointiongelmasta.

Jes! Vihdoinkin hieman erilainen näkökulma, joka jopa tuntuu järkevältä. Tätä sietää tutkia hieman enemmän.

Stosny perustelee näkemystään sillä, että suhteen alkuvaiheessa mikään pariskunta ei koskaan valita kommunikointiongelmista. Vastarakastuneilla siis vallitsee yhteys, joka takaa sen, ettei kommunikointiongelmia esiinny tai ainakaan ne eivät pääse muodostumaan ongelmaksi. Stosneyn mukaan juuri tämä yhteyden puute, eikä niinkään kommunikointitaitojen puute, on perusongelma.

Kommunikointitekniikat eivät ratkaise asioita?

Stosnyn mukaan erilaiset parisuhteisiin suositeltavat kommunikointitekniikat (kuten minä-muodossa puhuminen) voivat jopa tehdä asian vielä pahemmaksi, koska niiden perimmäinen tarkoitus on (hieman kärjistäen) vain manipuloida kumppania tekemään mitä puhuja haluaa. Tässä olen itse hieman eri mieltä, sillä käyttämällä ”minusta tuntuu” -muotoa saa yleensä vähintäänkin omat tunteensa paremmin tietoon kumppanille, vaikka samasta lauseesta syytös läpi paistaisikin. Eli ”minusta tuntuu pahalta, kun meillä ei ole yhteistä aikaa” lienee kuitenkin parempi kuin ”me ei koskaan nähdä, kun vietät kaikki illat töissä”. Lisäksi ensimmäinen jättää portin sille, että puhuja voisi itsekin osallistua yhteisen ajan järjestämiseen.

Tappelevatko tai murjottavatko pariskunnat sitten kommunikointitekniikoiden puutteen takia? Stosnyn mukaan eivät, mutta itse en näe asiaa aivan mustavalkoisena. Olen hänen kanssaan samaa mieltä siinä, että asia ei ratkea yksin parempia viestintätaitoja opettelemalla. Kuitenkin on mielestäni vaarallista olettaa, että ihmisten välisen viestinnän hyvät käytännöt (esimerkiksi tuolla tämän kirjoituksen alussa linkkaamassa tekstissäni mainitsemat asiat) olisivat kaikilla tiedossa saati sisäistettynä.

Itse en ainakaan muista kyseisiä parisuhdekommunikoinnin peruasioita mistään muualta oppineeni, kuin itse asiaa tutkimalla. Ja juuri näiden hyvien viestintäkäytäntöjen koen osaltaan luovan sitä Stosnyn peräänkuuluttamaa läheisyyden/yhteyden tunnetta itseni ja kumppanini välille. Listattujen keinojen avulla pystyn myös mielestäni välittämään kumppanilleni tunnetta, että hänestä sekä hänen asioistaan ja tunteistaan välitetään.

Yhteenvetona voisinkin siis sanoa kokevani läheisyys–kommunikointitekniikat -yhdistelmän hieman muna–kana -ilmiönä, jossa hyvät kommunikointikäytännöt edesauttavat läheisyyden syntymistä ja koettu läheisyys puolestaan helpottaa huomattavasti hyvien viestintäkäytäntöjen noudattamista. Tämä myös selittää sen, miksi kumppanin kanssa on niin helppoa ajautua joko positiiviseen tai negatiiviseen kierteeseen, jossa kulloinenkin suuntaus tuntuu aina vain voimistuvan. Eli välillä kommunikointi sujuu ja olo tuntuu läheiseltä, kun taas joskus viestintäyhteys ja läheisyys tuntuvat kumpikin olevan hieman kadoksissa.

Pitäisikö kommunikointiongelmia tuntiessaan aloittaa läheisyysharjoituksista?

Vaikka en siis nielekään Stosnyn ajatusta sellaisenaan, on se silti mielenkiintoinen ja läheisyyden rooliin osana parisuhdekommunikointia kannattaa mielestäni ehdottomasti kiinnittää huomiota.

Faktaa on ainakin omalla kohdallani se, että vaikka kuinka hyvin tietäisin mitä hyviä käytäntöjä/periaatteita kommunikoitaessa tulisi noudattaa, tuntuu näiden sääntöjen käytäntöönvieminen ajoittain mahdottomalta. Usein tämä korostuu silloin, kun yhteys kumppaniin on muutenkin koetuksella, eli läheisyyden asteessa on toivomisen varaa.

Ehkä kommunikointiongelmia tuntiessaan kannattaisikin siis ennemmin aloittaa erilaisista parisuhdeharjoituksista läheisyyden ja luottamuksen lisäämiseksi. Ainakin itse olen tällaisten harjoitusten jälkeen kokenut puhumisen kumppanin kanssa vaikeiden asioidenkin suhteen niin helpoksi kuin se nyt ikinä voi olla, vaikka vain hieman aiemmin yhteys on tuntunut olevan täysin kadoksissa.

Mikäli koet, että tässä voisi olla perää, kehotan tutustumaan aiemmin listaamiini helppoihin parisuhdeharjoituksiin ja kokeilemaan niitä yhdessä kumppanin kanssa. Ehkä nämä auttavat läheisyyden lisäämisessä ja sitä kautta puheyhteyskin paranee.

Kynttilä palamaan ja läheisyysharjoitukset käyntiin?

Jätä ensimmäinen kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *