Skip to content

Yhdessätekemistä lapsen kanssa – värittäminen

Löysin tänään lastenhuoneen hyllystä puoliksi sotketun värityskirjan. Päätin kysyä kirjan alkuperäiseltä omistajalta (esikoisemme) saisinko värittää kirjasta pari kuvaa rentoutumisharjoituksena. Vastaus oli myöntävä, mutten kuitenkaan ehtinyt edes aloittaa ennen kuin yksi nuoremmista lapsistamme liittyi seuraani. Lopputuloksena väritimme kuvan siis yhdessä. Ei ihan sellainen rentoutumisharjoitus mitä olin alunperin ajatellut, mutta mukavaa yhtä kaikki. Samalla lapsi oppi neuvottelutaitoja päättäessämme yhdessä värivalinnoista. Itse puolestani harjoitin vasemman käden motoriikkaani värittämällä muutamia kohtia ”väärällä” kädellä.

Hyödyllistä, mukavaa ja aikuisen kannalta helppoa yhdessätekemistä siis. Joskus koko perheemmekin on löytynyt samaa kuvaa värittämästä. Suosittelen!

Ja päivän lopputuloksenhan näette alla. Tällaiset värityskirjat, joissa kirja sisältää samalla tarinan ovat muuten mielestäni ihan parhaita. Näissä kirjasta riittää iloa vielä silloinkin, kun kuvat on väritetty.

Värityskirjan värittäminen on helppo ja hauska tapa viettää aikaa yhdessä vaikkapa sadepäivänä.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *