Skip to content

Ulkoilutesti – miten kävi

Kirjoitin viime viikolla siitä, miten lapsi innostui ulkoilemaan lähtemisestä enemmän kuin television katselusta. Samalla lupasin testata hyytyykö isä ennen lapsia vai päinvastoin, jos kokeilemme miten kauan lapset viihtyvät ulkona vanhempansa seurassa. Testipäivänä mittariin saatiin keskimäärin pari tuntia ulkoilua, mutta ”voittaja” jäi ratkaisematta.

Lauantaina otin siis pilvisestä säästä huolimatta itseäni niskasta kiinni ja siirryin lasten kanssa ulos aamupäivällä puoli kymmeneltä. Jätin (alkuun) lumityöt väliin ja siirryimme suoraan lumilinnan laajentamiseen. Vaikka suojasää antoi vielä odottaa itseään, saatiin lumilinnaan kuitenkin rakennettua yksi lisähuone tunneleineen.

Mutta kuka sitten hyytyi ulkoiluun ensimmäisenä ja pakeni sisätiloihin? Ensimmäinen lapsi halusi sisään tunnin kuluttua. Hieman tämän jälkeen totesin, että katolta on vähennettävä lumikuormaa ennen sunnuntain vesisateita. Niinpä siirryin katolle lumitöihin. Muut lapset jatkoivat ulkoilua äitinsä kanssa ja siirtyivät sisään lounastamaan parin tunnin ulkoilun jälkeen. Itselläni vierähti lumitöissä vielä tunti tämän jälkeen.

Yhteenvetona voisin oikeastaan todeta, että lapset lähtivät jälleen erittäin mielellään ulos, kun tiedossa on heille mielekästä tekemistä yhdessä vanhemman kanssa. Tämä ei liene mikään yllätys, sillä harvemminpa noiden kanssa joutuu yhdessä uloslähtemisestä taistelemaan. Oikeanlaisella pukeutumisella ja mielekkäällä tekemisellä lapset myös viihtyvät ”riittävän kauan” ulkona. Näin asia on ollut oikeastaan aina. Ilman tätä testiäkin voi sanoa, ettei ulkoilumäärän mahdollinen vähäisyys yleenä lapsista ole kiinni, vaan ennemminkin itsetäni. Uskon, että olisin saanut heidät lauantainakin uudelleen ulos iltapäivällä, mutta itseltäni olivat tuossa vaiheessa katon putsaamisen jälkeen akut niin lopussa, että sisällä pelailu ja lopulta illalla televisio (kumpikin yhdessä lasten kanssa) veivät voiton. Uudestaan ulkoilemaan lähteminen olisi tuntunut oma olotila huomioiden liian suorittamiselta. Ehkäpä moraalinen voitto kuuluu siis kuitenkin lapsille.

P.S. Jäin miettimään oliko tässä ”testissä” oikeastaan edes mitään mieltä. Ehkä tämä lähinnä toimikin vain muistutuksena itselleni siitä, että lapset kyllä viihtyvät ulkona riittävästi, kun vain itse jaksan heidän kanssaan jotain heille mielekästä siellä puuhailla. Se, kuka hyytyy ensimmäisenä vaihtelee päivästä ja aktiviteetista riippuen. Eikä sillä ole loppujen lopuksi mitään väliä. Tärkeintä on tässäkin tapauksessa, että tulee tehtyä erilaisia asioita yhdessä ja kaikilla on mukavaa. Kesti ulkoilu sitten viisi minuuttia tai koko päivän.

Jätä ensimmäinen kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *