Skip to content

Koti-isä – mene töihin!

Koti-isä on nykypäivänä edelleen outo tapaus. Äidit halutaan tasa-arvon nimissä töihin, mutta samaan hengenvetoon piiloviestit kehottavat isääkin pysymään töissä – tai ainakin palaamaan sinne mahdollisimman nopeasti. Koti-isyys voidaankin nähdä yhteiskunnan investointina sille, että pitkät kotiäitiysputket saadaan lopetettua heti alkuunsa. Vanhempien kotona viettämä aika kun tuntuu olevan kansantalouden kannalta varsin tuhoisaa.

Sain innostuksen tähän kirjoitukseen Mutkatonta-blogin Markuksen kirjoitettua siitä, miten koti-isä on edelleen outolintu vuonna 2019. Allekirjoitan Markuksen ajatukset, mutta haluan lisäksi nostaa tarkasteluun laajemman yhteiskunnallisen, ja erityisesti taloudellisen näkökulman.

Kotivanhemmuus aiemmin

Vielä jokunen vuosikymmen sitten oli varsin normaalia, että äidit olivat lasten kanssa kotona pitkään. Ja tässä yhteydessä tarkoitan, että todella pitkään. Itsekin tunnen useita vielä 1990-luvulla ala-asteikäisten lasten kanssa kotona olleita äitejä. Suomessa vallitsikin aikanaan nykyistä kristillisempi ja perhekeskeisempi kulttuuri. Jossain muualla maailmassa tätä pitkää kotonaoloa harrastetaan ymmärtääkseni vieläkin selvästi meidän maatamme enemmän.

Sittemmin äidit ovat kuitenkin tasa-arvon nimissä aktivoituneet aikaisessa työelämään siirtymisessä. Sellaisia maita, joissa vanhemmat (yleensä äidit) ovat pitkään kotona lastensa kanssa, pidetään meillä suunnilleen naisten tasa-arvon kehitysmaina. Vanhanaikaisina. Suomi sen sijaan on hyvää vauhtia (vaikkakin yleisen mielipiteen mukaan vieläkin liian hitaasti) moderniin tasa-arvoon siirtyvä yhteiskunta, jossa naiset käyvät töissä siinä missä miehetkin.

Parin viimeisen vuosikymmenen aikana myös nousevat asuntojen hinnat ovat osaltaan pitäneet huolen siitä, että nekin jotka olisivat ehkä muuten viihtyneet lasten kanssa kotona, ovat kokeneet painetta työnhakuun. Perheen tulotaso ei yhä useammassa tapauksessa ole riittänyt riittävän kokoiseen asuntolainaan, elleivät kummatkin vanhemmat ole olleet töissä kodin ulkopuolella.

Raha ratkaisee – usein myös koti-isyyden kohtalon.

Sivuhuomiona: huomaatteko muuten itseään ruokkivan kierteen? Asuntojen hinnat ovat nousseet, jolloin yhä useamman perheen on ollut pakko valjastaa kumpikin vanhempi töihin kulujen kattamiseksi. Tämä puolestaan on perheen tulojen noustessa nostanut entisestään asuntojen hintoja jne. Kansantalous on ”kukoistanut” ja Itä-Eurooppalaiset rakennusmiehet kiittäneet. Mutta miten on samaan aikaan kehittynyt perheiden – erityisesti lasten ja nuorten – hyvinvointi?

Koti-isyys – investointi suurempaan työllisyysasteeseen?

Jotenkin minusta tuntuukin siltä, että tasa-arvoagenda on nyky-yhteiskunnassa kannatettavaa lähinnä silloin, kun se toimii taloudellisuutta aktiviteettia ja tulotasoja lisäävänä tekijänä. Naiset siis töihin ja mieluummin kaikki korkeapalkkaisiin tehtäviin!

Tässä vaiheessa lienee paikallaan todeta, että minulla ei ole mitään sitä vastaan, että naiset toimivat kaikissa yhteiskunnan ja yritysmaailman tehtävissä siinä missä miehetkin. Ymmärrän myös, että tasa-arvo on paljon muutakin, kuten esimerkiksi vapaa-ajanviettomahdollisuuksia ja kotitöiden tasa-arvoista jakamista. (Jälkimmäiseen liittyen haluatte ehkä tutustua kehittämääni kotityölistaan, jolla pyrin omalta osaltani edistämään tasa-arvon toteutumista ja vähentämään kotityöriitoja perheissä.)

Itsestäni kuitenkin tuntuu välillä siltä, että miesten perhevapaita ajetaan julkisen sektorin toimesta lähinnä siksi, että naiset voitaisiin saada pois pitkästä kotiäitiysputkesta. Miesten lyhyt kotonaolo – mutta kuitenkin riittävän pitkä siten, että vanhemmilla ei ole varaa viettää aikaa yhdessä kotona – voidaankin nähdä jonkinlaisena yhteiskunnan investointina sille, että pian kumpikin vanhempi on kiltisti töissä veroja maksamassa.

Kadotetut vanhemmat

Perustelen edellistä näkemystäni sillä, että samaan aikaan kun huudetaan tasa-arvon perään, todetaan seuraavaan hengenvetoon olevan erittäin oleellista, että vanhemmat siirtyisivät nykyistä aiemmin työelämään.

Mutta millaiseksi koetaan nyky-yhteiskunnassa isä – ajatellaan ihan kiusallamme vieläpä kohtuullisen hyvätuloista isää – joka viettää useamman vuoden hoitovapaalla kotona? Puhumattakaan isästä, joka olisi kotona vielä hoitovapaiden päätyttyäkin? Perheen äidin elätettävänä siis. Onko tällainen tasa-arvo edelleen kannatettavaa? Ja kuinka moni voi rehellisesti sanoa, että suhtautuisi tällaiseen isään neutraalisti ihmettelemättä, sekä yhtään ”lusmuilusta” ja yhteiskunnallisen vastuun pakoilusta syyttämättä?

Koti-isänä olen ”lusmuillut” esimerkiksi lasten kanssa metsässä retkeilemällä.

Juuri tällaisten ”kadotettujen tapausten” – oli kyse sitten hoitovapaan jälkeen kotona pysyttelevistä isistä tai äideistä – etsimiseenhän hallitus on perustamassa työryhmää. Työryhmää, jonka tarkoitus on saada nämä kadotetut tapaukset takaisin työelämään. Siis muun muassa pois kotoa lastensa luota.

Nykyään ei siis missään tapauksessa ole normaalia, että äiti jatkaa kotiäitiyttä lapsen täytettyä kolme vuotta. Silloinhan äiti ei ole työnhakija, työntekijä tai edes opiskelija, vaan juurikin kadotettu tapaus – sanan varsinaisessa merkityksessä. Mutta mitä jos isä tekee saman liikkeen? Tasa-arvon nimissä?

Luopio.

Tasa-arvoa siis kuuluu tavoitella, kunhan se ei vähennä julkisen sektorin tuloja?

Oli sitten kyse isästä tai äidistä, niin kotona pysytteleminen tarkoittaa käytännössä paitsi suorien vero- ja eläketulojen selkeää laskua valtiolle, myös radikaalia tiputusta perheen kulutustasossa. Ympäristö toki kiittää, kun perheellä ei ole varaa lennellä ulkomaille kesä- ja talvilomilla, pihassa ei voi pitää kahta autoa ja lapsillekin hankitaan vaatteet kirpputorilta, mutta eihän tällaista silti voi sallia. BKT jää potentiaalistaan, eivätkä eläkerahatkaan kerry riittävää tahtia! Tällöin taitaa julkinen syyllistäminen olla ainut vaihtoehto?

Äidit siis aikaisemmin töihin – ja piiloviestinä myös isät – jotta saadaan kansantalous nousuun! Äideistä puhuminen tasa-arvon varjolla nyt vaan sattuu olemaan poliittisesti hyväksyttävämpää.

Yhteiskuntamme arvojärjestys – missä on perheen paikka?

Pohdiskelin joskus ystävälleni ääneen sitä, miten minusta tuntuu, että koti-isänä olemisesta täytyy vielä nykypäivänäkin kantaa huonoa omaatuntoa. Jokaisesta tuutista kun tosiaan pusketaan jatkuvasti viestiä siitä, miten vanhemmat pitää saada nykyistä aiemmin töihin. Ystäväni kommentti tähän oli suunnilleen seuraavanlainen:

Mitä se kertoo yhteiskunnastamme, jos vanhemman päähän edes pälkähtää ajatus potea huonoa omaatuntoa siitä, että hän yrittää – vaikka sitten taloudellista elintasoaan laskemalla – viettää mahdollisimman paljon aikaa lastensa kanssa.

Niin. Mitä se meistä kertoo?

Jätä ensimmäinen kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *