Skip to content

12 tapaa ilahduttaa isovanhempia Korona-aikana

Nyt kun isovanhempien tapaaminen on rajoitettua ja monet heistä pysyttelevät tiukasti neljän seinän sisällä, on meidän nuorempien korkea aika miettiä keinoja heidän ilahduttamiseksi. Monista isovanhemmista on ollut meille lapsiperheille vuosien saatossa korvaamaton apu esimerkiksi lastenhoidon muodossa. Nyt on mielestäni tullut takaisinmaksun aika. Siksi listasin alle 12 tapaa ilahduttaa isovanhempia aikana, jolloin he todennäköisesti tuntevat itsensä vielä normaaliakin yksinäisemmiksi.

Monet vinkeistä perustuvat listaan, johon keräsin 100 erilaista tekemistä lapsille Korona-ajaksi. Listan löydät (myös jääkaapin oveen tulostettavassa muodossa) täältä.

Tapoja ilahduttaa isovanhempia

  1. Esitelkää isovanhemmille videopuhelun välityksellä rakentamanne suuri Lego-maailma.
  2. Piirtäkää/maalatkaa isovanhemmille kortteja, jotka lähetätte sähköisesti.
  3. Pyytäkää isovanhempaa lukemaan kirjaa videopuhelun välityksellä (kytkekää puhelin/tabletti vaikka televisioon/näyttöön ja suunnatkaa puhelimen kamera siten, että isovanhemmat näkevät sohvalla/nojatuolissa istuvat lapsenlapset). Isovanhemmat saavat hyödyllistä ja mielekästä tekemistä, ja kotona mahdollisesti 24/7 olevat vanhemmat pienen hengähdystauon.
  4. Lukekaa isovanhemmille itse kirjoittamanne satu/tarina.
  5. Avatkaa videopuheluyhteys ja katsokaa samaa tv-ohjelmaa, yhdessä jutellen.
  6. Käykää mahdollisuuksien mukaan – kulloisetkin riskit huomioiden – yhdessä ulkoilemassa turvaetäisyys pitäen. Käykää vaikka ruokkimassa sorsia tms.
  7. Leikkikää jotain arvuutteluleikkiä videopuhelun välityksellä.
  8. Kertokaa toisillenne vitsejä puhelimessa.
  9. Valmistelkaa isovanhemmille jokin esitys, jonka esitätte videopuhelun välityksellä. (Nukketeatteri, näytelmä, taikatemppuja, sirkus, itse kehittelemänne päivittäinen Putous sketsihahmo-show, musiikkiesitys tms.)
  10. Lähettäkää isovanhemmille itse tekemänne elokuva.
  11. Järjestäkää yhteinen bingo puhelimen välityksellä. Myös esimerkiksi ristinollan ja shakin pelaaminen onnistuu hyvin videopuhelimen kautta ja opettaa lapsille ohjeiden ymmärtämistä, kun he piirtävät rukseja tai siirtävät nappuloita isovanhempien toiveiden mukaisesti. (Shakkilauta/paperi on siis lapsenlapsen hallussa ja hän toteuttaa kaikki siirrot, vaikka isovanhempi toisella puolella pelaakin.)
  12. Bongailkaa lintuja (onnistuu ikkunastakin) ja vaihtakaa päivittäin tiedot siitä mitä lajeja olette nähneet.

+ Soitelkaa tietysti muutenkin ja tarjoutukaa mahdollisuuksien mukaan käymään kaupassa.

Eläinten bongailu on yksi yhteinen juttu, jota voi harrastaa isovanhempien kanssa, vaikka ei samassa paikassa fyysisesti olisikaan.

Jätä ensimmäinen kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *