Skip to content

Ideaaliperhe

Mieleeni juolahti eräänä päivänä pelätä millaisen kuvan itsestäni ja perheestäni tämän blogin kautta lukijoilleni välitän. Nyt joku voi tietysti todeta, että jos ei avaa juurikaan omaa elämäänsä, on vaikea antaa siitä lukijoille mitään kuvaakaan. Uskon kuitenkin, että jokainen teksti kertoo jotain kirjoittajastaan. Ja jos kirjoittaa lähinnä hyvistä käytännöistä ja – ainakin omasta mielestään – toimivista arjen vinkeistä, kuten olen kirjoittanut, voi lukijalle helposti muodostua kuva, että kirjoittajan elämä on täydellisen järjestyksessä ja hänen perheensä elää kaikkien parisuhde- ja perheoppaiden mukaista elämää.

Voin kuitenkin kertoa, että omalla kohdallani näin ei ole. En siis tarttunut ajatukseeni blogilla välittämästäni kuvasta siksi, että pelkäisin synnyttäväni teksteilläni huonon kuvan. Päinvastoin, haluan viimeiseen asti välttää luomasta liian hyvää kuvaa. Emme me nimittäin mitään kiiltokuvaelämää elä, vaan ”normaalia” – mitä se sitten lieneekään – ruuhkavuosien perhe-elämää ylä- ja alamäkineen sekä omine onnen lähteineen ja murheineen.

Millaista on täydellinen perhe-elämä?

Aloin kuitenkin pohtia millainen on ideaaliperhe. Olen joskus taloja katsellessani miettinyt, että monenkohan ikkunan takana elää onnellinen perhe. Tämä on mielestäni erittäin mielenkiintoinen kysymys sillä nykymediaa seuratessa unohtuu helposti, että suurin osa ihmisistä elää ymmärtääkseni vieläkin ihan normaalia elämää.

Toisessa päässä on toki (erittäin) pieni vähemmistö rikkaita ihmisiä ja somejulkkiksia, joiden elämä tuntuu olevan yhtä glamouria. Ja kuitenkin hekin kaikki tekevät vain työtään ja elävät elämäänsä normaalin epänormaaleine ihmissuhteineen – hyvine ja huonoine päivineen. Ei heidänkään elämänsä täydellistä ole. He vain itkevät Mersussa Toyotan tai linja-auton sijaan.

Toisen pään taas muodostavat maassamme elävät köyhimmät ihmiset. Ja vaikka jotkut heistä elävätkin asunnottomina ja joutuvat miettimään mistä saada täytettä vatsaansa, edustaa tämäkin joukko (onneksi) vain pientä vähemmistöä Suomessa. Ja kyllä heistäkin toivottavasti suurimmalla osalla on kyky löytää elämästä niitä positiivisiakin asioita. Oli se sitten jutustelu tuntemattoman kanssa suojapaikan lounaspöydässä tai lämmin ja aurinkoinen syyspäivä.

Näiden ääripäiden väliin mahtuu suuri joukko ihmisiä ja perheitä. Kotitalouksia, joilla on katto päänsä päällä ja riittävästi ruokaa, mutta joilla kaikilla on silti omat ongelmansa ja murheensa. Murheita tuskin kukaan voi välttää. Tyytymättömyys vallitseviin olosuhteisiin kun taitaa olla edellytys sille, että ihmisrotu on koskaan nykyisen elintasonsa saavuttanut.

Näetkö tässä kuvassa kauneuden vai murheen? Pystytkö nauttimaan hetken kauneudesta vai jäätkö murehtimaan surullista tilannetta? Entä jos suuntaat katseen perheeseesi?

Ehkä ideaalielämä ei siis olekaan sitä, että perhe voisi sanoa elävänsä ainaisessa järjestyksessä ja harmoniassa. Ehkä ideaalielämän pohja luodaan sillä, että yrittää antaa kulloinkin parhaan mahdollisen panoksensa muiden perheenjäsenten hyvinvoinnille. Välillä siinä paremmin ja välillä taas heikommin onnistuen, mutta kuitenkin yrittäen. Ehkä ideaalielämä onkin siis sitä, että hyväksyy perheensä elämän epätäydellisyyden ja on siitä huolimatta – tai juuri sen takia – onnellinen. Onnellinen, koska tietää muidenkin perheenjäsenten haluavan pohjimmiltaan hyvää, vaikka se heidän omien painolastiensa takia joskus niin vaikeaa heille onkin.

Ehkä ideaalielämää ei siis kannatakaan tavoitella omaa perhettään vaihtamalla, vaan omia ajatuksiaan muokkaamalla ja läheisiään parhaansa mukaan tukemalla.

Jätä ensimmäinen kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *