Tällä kertaa mukaani oli tarttunut John M. Gottmanin kirja the Seven Principles for Making Marriage Work. Kirja ei valikoitunut luettavaksi ihan sattumalta, vaan se esiintyy useilla ”parhaat” -listoilla, kun puhutaan parisuhdekirjallisuudesta. Kirjan luettuani voin vahvistaa, että paikka listoilla ei ole tullut ihan tyhjästä, vaan sille on perusteensa.
Mistä kirjassa on kyse?
Kirja perustuu Gottmanin pitkään tutkimustyöhön. Hän on tutkinut pareja ”rakkauslabrassaan” ja seurannut näiden elämää. Tutkimustensa pohjalta hän kertoo pystyvänsä pariskuntaa hetken tarkkailemalla ennustamaan jopa 91 prosentin tarkkuudella tuleeko pari eroamaan. Toisaalta hän on myös kiteyttänyt hyvät toimintatavat seitsemään periaatteeseen, joita noudattamalla parisuhteen pitäisi pysyä hyvänä ja eroriskin pienentyä merkittävästi. Nämä periaatteet muodostavat kirjan rungon ja pääsanoman.
Lukukokemus
Olin aiemmin kuunnellut kirjan äänikirjapalvelun kautta. Kirjassa on kuitenkin huomattava määrä erilaisia kysymyslistoja ja muita tehtäviä, mikä ei tee siitä mielestäni parasta mahdollista äänikirjaa. Koska tykkäsin kuulemastani, päätin hankkia painetun kirjan ja lukea sen perinteisessä muodossa.
Kirja on kohtuullisen helppo luettava. Toisin kuin joidenkin tutkijoiden kirjoja lukiessa, tämän kirjan kohdalla ei joudu tavaamaan tieteellistä tekstiä ja etsimään sanakirjoista alan erikoissanastoa. Päin vastoin, kirjassa käydään paljon asioita läpi esimerkkipariskuntien tilanteiden kautta. Uskon monen löytävän esimerkkitapauksista yhteneväisyyksiä omaan elämäänsä. Lisäksi kirjassa on paljon kysymyksiä ja tehtäviä, joita läpi käymällä pystyy jäsentämään oman parisuhteensa tilaa ja ajatuksiaan siitä, sekä tietysti korjaamaan tilannetta haluamaansa suuntaan.
Mikä oli kirjan parasta antia?
Kirja onnistuu mielestäni erinomaisella tavalla yhdistämään tutkimustietoa käytännön esimerkkeihin ja ohjeisiin. Siinä missä usein törmää joko raskaslukuiseen tieteelliseen tekstiin, tai toisaalta pelkästään terapeutin omaan kokemukseen perustuvaan ”tee näin” -tyyppiseen ohjeistukseen, Gottman onnistuu yhdistämään nämä kaksi asiaa siten. Kun kirjoittajan väitteiden ja ohjeiden takana on tilastotietoa johon neuvot pohjautuvat, on ainakin minun lukijana helpompi uskoa kirjoittajaa. Tätä kautta on myös helpompi myöntyä tarkastelemaan mahdollisia muutostarpeita omassa käytöksessään.
Kirja onnistuu mielestäni myös hyvin lukijan osallistamisessa. Paitsi että jokaisen periaatteen yhteydessä esitetään pitkä kysymyslista, jonka perusteella voi arvioida periaatteen toteutumista omassa suhteessaan, kirjan loppupuolella Gottman esittelee myös useita tyypillisiä parisuhteen kipukohtia ja miten lähteä ratkaisemaan näitä. Tällaista hieman tarkempaa ohjeistusta löytyy esimerkiksi parisuhteen rahankäyttöön, kotitöihin ja seksielämään liittyen. Koska listoja ja ohjeistuksia lukiessani huomasin ainakin itse peilaavani lukemaani väkisinkin omaan suhteeseeni, uskoisin varsin monen pariskunnan saavan vähintään jotain hyötyä/iloa jo pelkästään pienen osan kirjaa lukemalla. Ja jos vielä intoutuu lukemaan kirjaa yhdessä kumppanin kanssa ja juttelemaan lukemastaan, on hyöty varmasti moninkertainen.
Siinä missä kirjasta löytyy paljon parannus- ja ratkaisuehdotuksia tyypillisiin parisuhdeongelmiin, Gottman kirjoittaa myös avoimesti siitä, että kaikki erimielisyydet eivät ole ratkaistavissa. Tämä on mielestäni erittäin tervetullut näkökulma. Vaikka saduissa elämä on täydellistä, oikeassa elämässä se ei sitä ole. Onkin hyvä ymmärtää, että parisuhde voi olla erittäinkin hyvä, vaikka ihan kaikkia ongelmia tai erimielisyyksiä ei olisikaan ratkaistu. Kunhan niiden kanssa vain opitaan elämään.
Mitä jäin kaipaamaan?
Tätä kirjoittaessani huomaan, että minun on hieman vaikea keksiä parannusehdotuksia kirjaan. Joo, joku voisi sanoa, että alkuosa kirjasta oli amerikkalaiseen tyyliin hieman pitkästi aiheeseen johdatteleva, mutta itse ainakin ”harrastuksena” parisuhdekirjallisuutta lukevana koin tämänkin osan mielenkiintoiseksi. Varsinkin kun alusta asti siellä täällä vilahteli ihan mielenkiintoista tilasto- ja tutkimustietoa parisuhteista.
Jälkikäteen mietin, että kirja toimisi jollain tavalla myös käsikirjana siten, ettei sitä tarvitse lukea alusta loppuun. Pienellä vaivalla kirjasta voisi mielestäni tehdä myös tällaisen ”kahvipöytäversion”, jolloin se olisi vieläkin helpompi lähestyttävä niille, jotka eivät välttämättä koe intoa lähteä lukemaan kaikkia vajaata kolmeasataa sivua. Nämä ovat kuitenkin enemmänkin keksimällä keksittyä ”kritiikkiä”, kuin kirjan oikeita puutteita.
Kenelle suosittelen kirjaa?
Edellä kirjoitetun perusteella ei liene yllätys, kun lopuksi totean kirjan olevan suositeltavaa luettavaa ihan jokaiselle parisuhteessa elävälle. Jos kokee äänikirjan formaattina helpommaksi, suosittelen ehdottomasti kuuntelemaan kirjan, mutta samalla varautumaan siihen, että kirjan sisältämistä kysymyslistoista johtuen kirjasta ei saa ehkä irti ihan niin paljon kuin fyysisen kirjan lukemalla.