Skip to content

Sopiva peliaika lapselle – pitääkö pelaamista rajoittaa?

”Vain tiukkikset rajoittavat pelaamista!” ”Pelaaminen on vaarallista lapselle.” Ja niin edelleen. Keskustelu videopelaamisesta tuntuu olevan usein kovin mustavalkoista ja tunteisiin menevää. Siksi perehdyin asiasta tehtyihin tutkimuksiin. Näistä löysin sekä hyötyjä että haittoja. Tutkimusten perusteella näyttää siltä, että pelaaminen on nykylapsille kohtuullisissa määrin hyväksi, mutta action-pelejä ei voi suositella kenellekään – ei edes aikuisille. Lisäksi pelaaminen kannattaa nähdä television korvaajana ja viihdemuotona. Ulkona liikkumisella saavutettavia hyötyjä esimerkiksi ihmisen aivoille sillä ei edelleenkään voi korvata.

Luettuani Jari Sinkkosen kirjasta hänen reilut 10 vuotta sitten kirjoittamia ajatuksiaan väkivaltapelien vaikutuksista lapsiin, ajattelin hieman paneutua videopelien pelaamiseen aiheena. Olen joskus lukenut kärkkäitä keskusteluja siitä, miten ”pelit tuhoavat lapsen tulevaisuuden” tai ”meidän 11-vuotias Ville on niin kypsä ikäisekseen, että meillä on oikein hauskaa pelatessamme Call of Dutya (pelistä riippuen K16 tai K18) yhdessä, eikä siitä ole kenellekään mitään haittaa”. Koska itse luotan enemmän tutkittuun tietoon kuin mutu-tuntumaan, tarjoan teille seuraavaksi tiivistetyn katsauksen pelaamisen vaikutuksista – tieteellisiin tutkimuksiin perustuen.

Lasten pelaaminen nähdään usein kovin mustavalkoisena asiana.

Videopelien positiiviset vaikutukset lapsiin – yhteistyötaitoja ja nopeaa reagointia

Aloitetaan positiivisista asioista. Videopelien pelaamisella näyttäisi nimittäin olevan paljon positiivisia vaikutuksia lapsiin.

Videopelit kehittävät monenlaisia taitoja

Videopelien pelaaminen voi esimerkiksi kehittää:

  • tilanhahmotuskykyä
  • muistia
  • hienomotoriikkaa sekä
  • strategiseen suunnitteluun liittyviä kykyjä. (Lähde)

Se mitä taitoja pelaaminen kehittää, riippuu luonnollisestikin pelattavasta pelistä.

Lisäksi pelaaminen näyttäisi usein tarkoittavan parempia sosiaalisia suhteita kavereiden kanssa, mikä lienee luonnollista, jos lapsista suurimman osan vapaa-aika kuluu nykyisin enemmän tai vähemmän pelaamalla. Tällöin pelaamattomuus on omankin kokemukseni mukaan sosiaalisia suhteita heikentävä asia. (Linkki tutkimukseen.)

Tarvitaanko positiivisiin vaikutuksiin videopelejä?

Muitakin positiivisia vaikutuksia on tutkimuksissa löydetty. Joissakin tapauksissa kuitenkin kyseenalaistan sen, tarvitaanko kyseisiin positiivisiin vaikutuksiin nimenomaan videopelejä, vai saavutettaisiinko samat hyödyt jotain toistakin kautta.

  • Kehittääkö videopelaaminen vaikkapa salibandya tai liveroolipelaamista enemmän yhteistyötaitoja?
  • Entä kehittyvätkö strategiset taidot enemmän peliohjaimen kanssa vai shakkilaudan ääressä?
  • Tarvitaanko videopeleissä nopeampaa reagointia kuin vaikkapa salibandykaukalossa tai koripallokentällä?
  • Entä kehittäisikö ympäri kaupunkia tapahtuva parkourin harrastaminen tilanhahmotuskykyä siinä missä pelien 3D-maailmatkin?

Kun lisäksi tiedetään, että liikunnalla on monia sellaisia (esimerkiksi aivoihin vaikuttavia) hyötyjä, joita istumalla tai sohvalla makaamalla ei ole mahdollista saavuttaa, on mielestäni perusteltua kysyä voidaanko pelaamisen oikeasti perustella olevan oleellista lapsen kehityksen kannalta.

Olisinkin taipuvainen ajattelemaan, että ei välttämättä. Samaan hengenvetoon kuitenkin totean, että pelien pelaaminen kyllä valmistaa ihmistä moniin nykymaailman ammatteihin, joissa töitä tehdään peliohjainten kaltaisilla välineillä. Esimerkkeinä mainittakoon vaikkapa nykyaikaiset metsäkoneet tai lääkärien suorittamat leikkaukset, joissa käden tarkkuus ei enää riitä, vaan töitä tehdään automaatiota ja erilaisia ohjaimia hyväksikäyttäen.

Pelien todetut haittavaikutukset

Pelien hyvien vaikutusten vastapainona tutkimukset ovat löytäneet myös negatiivisia vaikutuksia pelaamisesta. Siinä missä positiiviset vaikutukset olivat edellä pitkälti erilaisia taitoja, negatiiviset vaikutukset tuntuisivat painottuvan käyttäytymis- ja tunnepuolelle.

Agressiivisuutta ja taipumusta huijata – kun väkivallasta ja keinoista piittaamattomuudesta tulee normaalia

Yksi eri tutkimuksia läpikäynyt, vajaa vuosi sitten julkaistu ”yhteenvetotutkimus” esimerkiksi totesi, että väkivaltaisten videopelien pelaaminen on lapsilla pitkällä aikavälillä yhteydessä tahallisen/avoimen fyysisen agressiivisuuden lisääntymiseen. Tutkimuksessa läpikäytiin 24 eri tutkimusta, jotka olivat yhteensä tutkineet 17 000 lapsen pelaamista 3 kk – 4 vuoden tutkimusajoilla.

Toinen tutkimus tutki suositun väkivaltaisen GTA (Grand Theft Auto) pelin vaikutuksia pelaajiin verrattuna väkivallattomiin peleihin. Tämän tutkimuksen mukaan väkivaltaisten pelien pelaaminen vähensi pelaajien itsekontrollia sekä lisäsi agressiivista käyttäytymistä ja taipumusta luottamuksen väärinkäyttöön (cheating).

Toisaalta on olemassa tutkimuksia (tässä yksi), joissa tämä asia kiistetään. Kyseisessä tutkimuksessa todetaan, etteivät väkivaltapelit lisää nuorison agressiivisuutta. Tässä tapauksessa tutkimus on kuitenkin toteutettu kyselemällä nuorten käyttäytymistä vanhemmilta ja huoltajilta. Itse uskon esimerkiksi edellä mainitussa ”GTA-tutkimuksessa” käytettyjen metodien antavan luotettavampaa tietoa. Suoraan ihmisen käyttäytymistä ”laboratoriossa” arvioitaessa jää nimittäin pois mahdollisuus kaunistella oman lapsen käyttäytymistä (tai sokeutua sille). Lisäksi, vaikka tuosta pelaamisen ja agressiivisuuden yhteyden puuttumisen toteavasta tutkimuksesta on nostettu otsikoihin nimenomaan tuo pelaamisen ja agressiivisuuden linkin puuttuminen, kyseiset tutkijatkin myöntävät, että tietyissä tilanteissa pelaaminen voi – ja näyttäisikin – lisäävän esimerkiksi vihan tunnetta ja epäasiallista kielenkäyttöä.

Käytännössä näyttäisi siis siltä, että väkivaltaan tottuminen videopelejä pelaamalla saa ihmisen hiljalleen sisäistämään ajattelumallin, jonka mukaan väkivalta on normaalia, eikä siinä ole mitään erikoista. Tämä puolestaan lisää väkivaltaista ja muutenkin epäkunnioittavaa käyttäytymistä muita ihmisiä kohtaan. Lisäksi tämä agressiivisuus tuntuisi korostuvan pelin aikana ja välittömästi pelaamisen jälkeen, pelin temmattua ihmisen mukaan maailmaansa.

Pelaamisen seurauksena ylipainoa, unettomuutta ja masennusta

Luonnollista on myös se, että ajan viettäminen paikallaan istuen ja ruutua tuijottaen tuo jo itsessään mukanaan haittavaikutuksia – peleistä riippumatta. On selvää ja tutkimuksissakin todettua, että runsas videopelien pelaaminen on yhteydessä esimerkiksi ylipainoon, unettomuuteen ja lisääntyneisiin selkäkipuihin. Lisäksi jatkuva vilkkuvan ruudun tuijottaminen ja ruudulla nopeasti liikkuvat hahmot voivat lisätä epilepsiakohtauksen riskiä.

Paljon pelaavat ”patologiset pelaajat” puolestaan näyttävät tutkimusten mukaan kärsivän enemmän masennuksesta, ahdistuneisuudesta ja sosiaalisten tilanteiden pelosta. Tutkimuksen mukaan pelaamista vähentämällä näitä oireita on kuitenkin mahdollista helpottaa. (Lähde)

Onko pelaamisen määrällä vaikutusta?

Erään tutkimuksen (linkki) mukaan kolme tuntia päivässä on maaginen raja. Tätä enemmän pelaavilla lapsilla ilmeni kyseisen tutkimuksen mukaan pelaamattomiin lapsiin verrattuna:

  • enemmän tyytymättömyyttä elämää kohtaan
  • vähemmän proaktiivisuutta sosiaalisissa suhteissa
  • vetäytyvyyttä, surullisuutta, yksinäisyyttä ja ärtyvyyttä
  • ongelmia tunteidenhallinnan ja käyttäytymisen kanssa.

Toki voidaan kysyä, onko tällöin keskimääräistä useammin kyse päivät pitkät yksin kotona ilman vanhempia viettävistä lapsista, jolloin pelaaminen on ennemminkin seuraus eikä syy. Tällöinkään ei tosin taida olla tutkimustuloksia, että runsas pelaaminen olisi tällaisille lapsille hyväksi verrattuna esimerkiksi kavereiden kanssa ulkona leikkimiseen.

Toisaalta saman tutkimuksen mukaan alle tunnin päivässä pelaavilla vaikutukset olivat päinvastaisia, eli heillä:

  • tyytyväisyys elämää kohtaan oli pelaamattomia parempaa
  • esiintyi enemmän proaktiivisuutta sosiaalisissa suhteissa vertaisten kanssa
  • vetäytyvyyttä, ärtyvyyttä jne. esiintyi keskimääräistä vähemmän ja
  • tunteidenhallinta ja käyttäytyminen pysyi paremmin kontrollissa.

Näyttäisikin siis siltä, että vähäinen pelaaminen (alle tunti päivässä) antaa lapselle ne positiiviset tunne-/käyttäytymispuolen vaikutukset, joita pelaamisella on mahdollista saavuttaa. Toisaalta runsas pelaaminen – yli 3 tuntia päivässä – näyttäisi olevan jo monessa mielessä lapselle haitallista.

Onko väliä mitä pelejä pelataan?

Entä onko sitten väliä mitä pelataan? Nykypäivänä pelien ikärajoja tunnutaan soveltavan vanhempien keskuudessa varsin vapaasti, ”koska kaveritkin”. Onko tällä väliä, jos pelaaminen pysyy kohtuullisissa määrissä?

Action-pelit yhteydessä kohonneeseen masennus- ja Alzheimer-riskiin?

Jo edellä tuli todettua, että väkivaltaisilla peleillä vaikuttaisi olevan yhteys negatiivisina pidettyjen käyttäytymismallien lisääntymiseen. Action-peleillä vaikuttaisi kuitenkin olevan muitakin negatiivisia vaikutuksia.

Tämän varsin tuoreen kanadalaistutkimuksen mukaan ihmisillä, jota pelaavat jatkuvasti action-pelejä vaikuttaisi olevan vähemmän ns. harmaata ainetta aivojen hippokampuksessa. Jatkotutkimuksessa ilmeni, että harmaan aineen väheneminen todellakin johtui videopelaamisesta. Eroa saattaa kuitenkin olla myös sillä, miten pelin sisäisessä maailmassa liikutaan. Mikäli käytössä on esimerkiksi pelinsisäinen GPS-järjestelmä tai pelaaja ohjataan tiettyä reittiä pitkin eteenpäin pelin toimesta, näyttäisi harmaa aine hippokampuksessa vähenevän. Mikäli pelissä navigoi itse reittiään esimerkiksi vuorten ja muiden maamerkkien perusteella, tätä harmaan aineen vähenemistä ei näyttäisi tapahtuvan.

Miksi harmaan aineen määrä hippokampuksessa sitten on merkittävää? Siksi, että harmaan aineen määrän vähäisyys on perinteisesti yhdistetty korkeampaan riskiin sairastua esimerkiksi masennukseen, skitsofreniaan tai Alzheimerin tautiin. Toisaalta mitä enemmän harmaata ainetta on, sitä parempana aivojen yleisterveyttä on pidetty.

Tämän tutkimuksen perusteella näyttäisi siis siltä, että hinta edellä mainittujen positiivisten vaikutusten saavuttamiseksi saattaa olla action-pelien kohdalla varsin kova. Tutkijat kehottavakin miettimään uudelleen, ennen kuin ihmisiä rohkaistaan kehittämään näitä ominaisuuksia kyseisiä pelejä pelaamalla.

(Tutkimuksessa käytettiin peleinä Call of Duty, Killzone ja Borderlands 2 -pelejä.)

Sodankäyntiä Call of Duty -pelissä. Tällainen pelaaminen todettiin eräässä tutkimuksessa haitalliseksi ihmisille.

3D-maailmoilla vastakkainen vaikutus?

Samaisen kanadalaistutkimuksen mukaan ei-action-pelien 3D-maailmoissa (tutkimuksessa Super Mario Bros -pelisarja) vietetty peliaika näyttää kuitenkin johtavan tietyin edellytyksin harmaan aineen lisääntymiseen hippokampuksessa. Tämä edellyttää, että pelaaja suunnistaa maailmassa maamerkkejä käyttäen, eikä opastettuja reittejä, pelin sisäistä GPS:ää tai ulkoa opeteltuja ”oikea-vasen-vasen-oikea…” tms. sarjoja hyväksikäyttäen. Tällöin 3D-maailmassa suunnistaminen on verrattavissa vaikkapa taksin ajamiseen monimutkaisessa ympräistössä, minkä on myöskin todettu kasvattavan harmaan aineen määrää ainakin Lontoolaisten taksikuskien kohdalla.

Tämä tutkimus herättää ainakin itselläni kysymyksen siitä, miten vaikuttavat esimerkiksi Red Dead Redemptionin kaltaiset pelit, joissa on sekä vapaata suunnistamista että väkivaltaa, vaikuttavat pelaajaan. Jatkotutkimustuloksia mielenkiinnolla odottaen…

Yhteenveto

Yhteenvedon aluksi on todettava, että koska nykymuotoinen pelaaminen laajassa mittakaavassa on vielä suhteellisen nuori ilmiö, tutkimustieto vaikuttaisi olevan vielä osittain ristiriitaista, eikä pitkäaikaisvaikutuksista ole nähdäkseni vielä tarpeeksi tietoa. Lisäksi myönnän, että aikani ei tässä yhteydessä riittänyt niin monen tutkimuksen läpikäymiseen, että voisin vannoa yllä olevan olevan ainut oikea kiveen hakattu totuus. Jos sinulla on tiedossasi jokin hyvä tutkimus – ja erityisesti jos se on ristiriidassa yllä esittämäni kanssa – olenkin iloinen mikäli linkkaat sen kommenttikenttään.

Lisäksi on ymmärrettävä, että pelaaminen on viihdettä, jota tulisi mielestäni tarkastella enemmänkin television korvaajana kuin perustella pelaamisen itsensä tarjoamien hyötyjen tai haittojen kautta. Näistä lähtökohdista vetäisin lasten pelaamiselle edellä tarkasteltujen tutkimusten perusteella seuraavanlaisia linjoja.

  • Pelaaminen on sallittua ja pienissä määrissä jopa suotavaa.
  • Päivittäinen peliaika kannattaa rajoittaa alle tuntiin.
  • Yhdessä kavereiden kanssa pelaaminen on aina suotavampaa kuin yksi pelaaminen.
  • Väkivaltaiset action-pelit (First Person Shooter) eivät näyttäisi olevan hyväksi aikuisillekaan, saati sitten lapsille. Kannattaa siis pysytellä urheilu- ja seikkailupeleissä.
  • Joka päivä ei todellakaan tarvitse pelata. Liikkumisesta ja perinteisten pallopelien pelaamisesta ulkona kavereiden kanssa saa edelleen paljon sellaisia hyötyjä, joita videopelaamisella ei voi korvata.

Itse en aikuisena pelaa paljon, mutta satunnaisesti kyllä. Tunnustan esimerkiksi pelanneeni yhden edellä mainitun Call of Duty -sarjan pelin läpi. Tuo aiemmin mainittu tutkimus laittaa kuitenkin miettimään ovatko tällaisten pelien viihdehyödyt oikeasti niin suuret, että niitä kannattaa kenenkään perheessämme pelata – riitti ikä tai ei. Itse uskon samanlaisia – ja lapsen sekä aikuisen tulevan elämän kannalta riittäviä – hyötyjä saavutettavan myös sellaisilla peleillä ja muilla vapaa-ajan viihdemuodoilla, joiden ei ole todettu tuhoavan aivojen harmaata ainetta. Näin siis siitäkin huolimatta, että yllä mainitut pelien negatiiviset vaikutuksethan eivät tietenkään minua tai fiksuja lapsiani kosketa. Eiväthän?

Jätä ensimmäinen kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *